Ennen kuin he olivat kuuluisia

#3 Kuusi amerikkalaista alternative-rokkaria

Green River. Mark Arm viihdyttää suomalaisia sanaleikkien ystäviä nostamalla kätensä ylös.

Green River. Mark Arm viihdyttää suomalaisia sanaleikkien ystäviä nostamalla kätensä ylös.

Green River -> Mudhoney

Vuonna 1984 perustettu Green River oli Seattlen grungebuumin kehtobändi, josta sikisi Mudhoney ja kierteen kautta Pearl Jam. Pari ep:tä ja yhden pitkäsoiton (Rehab Doll, 1988) julkaisseen Green Riverin meluisassa soinnissa kuuluu kummankin yhtyeen alkukantaisia vaikutteita, lähinnä garage punkia ja heavy rockia. Yhtyeen lopettaessa vuonna 1990 laulaja-kitaristi Mark Arm siirtyi ex-Green River -kitaristi Steve Turnerin kera mesoamaan Mudhoneyn yhä jatkuvaa garageräimintää. Basisti Jeff Ament ja kitaristi Stone Gossard puolestaan perustivat traagisen lyhytikäisen, psykedeelisemmin ja suurieleisemmin itseään ilmaisseen Mother Love Bonen, joka edelsi Pearl Jamia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Unwind

Deep Wound –> Dinosaur Jr

J Mascis ja Lou Barlow perustivat vaihtoehtoisen kitararockin tärkeimpiin yhtyeisiin kuuluvan Dinosaur Jr:n vuonna 1984. Sitä ennen he soittivat lyhytikäiseksi jääneessä hardcore- ja noise-yhtyeessä Deep Woundissa, jonka virallinen levytysura jäi yhden ep-levyn ja parin irtobiisin mittaiseksi. Yhden kappaleen mittaisen live-comebackin huhtikuussa 2004 tehneen Deep Woundin vähäinen tuotanto on koottu tynnyrinpohjia myöten kahdelle yhtyeen mukaan nimetylle kokoelmalevylle vuosina 1997 ja 2006.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Dead Babies

Treat Her Right –> Morphine

Ennen kuin Morphine keksi oman musiikillisen universuminsa, Mark Sandman ja aika ajoin Morphinessa rumpuja paukuttanut Bill Conway soittivat Uuden-Englannin alueella kulttisuosiota nauttineessa, Roy Headin vanhasta hittistä nimensä napanneessa ja vaihtoehtorockia sekä bluesia sekoittaneessa Treat Her Rightissa. Sandman soitti bändissä tittelillä ”low guitar”, joka toimi hyvänä harjoitusalustana miehen omaperäiseen basismiin myöhemässä ja huomattavasti menestyneemmässä bändissä. Sandmanin sisältänyt versio bändistä jätti jälkeensä kaksi levyä: Treat Her Right (1988) ja Tied To The Tracks (1989). Varsinkin jälkimmäinen on erittäin hyvä. Bändin omalaatuinen instrumentaatio antoi sille omanlaisensa soundin ja kolme lahjakasta säveltäjää (Mark Sandman, Jim Fitting, Dave Champagne) rutkasti vahvaa materiaalia. Harpisti Fitting soitti myöhemmin muun muassa The The -yhtyeessä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
I Think She Likes Me

Goober & the Peas –> The White Stripes

The White Stripesin valloitettua maailman Jack Whitella on vielä riittänyt paukkuja soolouran käynnistämiseen ja kahden korkean profiilin yhtyeen (The Dead Weather, The Raconteurs) perustamiseen. Eikä White laiskotellut 1990-luvullakaan: The White Stripesin perustamisen jälkeenkin hän teki lyhyitä visiittejä useisiin detroitilaisbändeihin, sellaisiin kuin The Go, Two-Star Tabernacle ja The Hentchmen, ja levytti yhden EP:n The Upholsterers -duonsa kanssa. Whiten – tai itse asiassa tuolloin vielä John Gillisin – aivan ensimmäinen bändikiinnitys oli kuitenkin rumpalin pesti puolihumoristisessa countrypunkyhtyeessä Goober & the Peas. Whiten liittyessä yhtyeeseen bändi oli jo uransa loppusuoralla, mutta Whiten soittoa voi kuitenkin kuulla bändin ainoaksi jääneellä albumilla The Jet-Age Genius of Goober & the Peasillä (1995).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Loose Lips

Lifter Puller –> The Hold Steady

Klassista rockia, Replacementsin rempseyttä ja ensiluokkaisia sanoituksia yhdistelevä The Hold Steady herätti kriitikoiden kiinnostuksen jo esikoisalbumillaan Almost Killed Mellä (2004) ja sai ostavan yleisön kelkkaansa kolmannella albumillaan Boys and Girls in Americalla (2006). Bändin voimakaksikolla, laulaja-kitaristi Craig Finnillä ja kitaristi-basisti Tad Kublerilla, oli kuitenkin tuossa vaiheessa takanaan jo kymmenen vuotta turhauttavaa tarpomista vaihtoehtorockin keskinkertaisuuden suossa. Kaksikon edellinen bändi, vuonna 1994 perustettu Lifter Puller, tukeutui sekin Finnin vahvoihin sanoituksiin, mutta oli musiikillisesti lähempänä taiderockia ja kulmikasta post-punkia – kuitenkin puolen vuosikymmentä liian aikaisin saavuttaakseen kaupallista menestystä. Lifter Pullerilta julkaistiin kolme albumia, ja bändin lähes koko tuotannon saa haltuunsa näppärästi, kun hankki albumeista viimeisen, Fiestas and Fiascosin (2000), ja sen rinnalle kaksi ensimmäistä albumia ynnä rykelmän sekalaisia single- ja ep-raitoja niputtavan Soft Rock -kokoelman (2002).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
The Bears

Inside Out –> Rage Against The Machine

Vuodet 1998–1991 Zack De La Rocha hioi poliittisia kulmahampaitaan ja räksyttävää laulutapaansa Inside Out -nimisessä hardcore punk -yhtyeessä. Inside Outin ainoaksi viralliseksi julkaisuksi jäi vuonna 1990 ilmestynyt EP No Spiritual Surrender, mutta bändi saavutti merkittävää kulttimainetta etenkin Yhdysvaltain länsirannikolla, jossa se väsymättömästi keikkaili. Inside Out oli väkevän kantaaottava yhtye siinä missä Rage Against the Machinekin, minkä sellaiset kappaleet kuin Fight for Life, Burning Fight, Blind Oppressor, Darkness of Greed ja – kyllä – Rage Against the Machine jo nimillään osoittavat. Samaan aikaan RATM-kitaristi Tom Morello etsi itseään funkilla ja glamilla metalliaan maustavassa Lock Up -yhtyeessä, josta ääni- ja kuvanäyte tässä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
No Spiritual Surrender

Samasta aiheesta

Small talk: vieraana Lou Barlow (Dinosaur Jr.)

Dinosaur Jr
Dinosaur Jr – passiivis-aggressiivisuuden ytimessä

Dinosaur Jr
Endless Harmony – kymmenen upeinta kunnianosoitusta Beach Boysille ja Brian Wilsonille

Dinosaur Jr
Minikritiikit, viikko 39

Dinosaur Jr
#1 Dinosaur Jr. – Freak Scene

Dinosaur Jr
Popklassikot 1985 – kuuntele tästä!

Dinosaur Jr
#27 Dinosaur Jr – Repulsion

Dinosaur Jr
J Mascis – Several Shades of Why

Dinosaur Jr
#10 Morphine – Honey White

Morphine
#11 Mudhoney – Touch Me I’m Sick

Mudhoney
Small talk: vieraana Mark Arm

Mudhoney
#7 Rage Against the Machine – Bulls on Parade

Rage Against the Machine
#1 Rage Against the Machine – Bullet in the Head

Rage Against the Machine
Heitä me odotamme!

The Hold Steady
Heitä me odotamme, osa 5

The Hold Steady
#55 Craig Finn

The Hold Steady
#6 The White Stripes – Seven Nation Army (2003)

The White Stripes
#29 The White Stripes – You’re Pretty Good Looking (For a Girl)

The White Stripes
#10 Jack White

The White Stripes
Janina Mackiewicz (RKP)

The White Stripes
#19 Jäähyväiset 2000-luvulle – The White Stripes, The Streets ja LCD Soundsystem

The White Stripes
© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress