Popklassikot 1986

#29 Sigue Sigue Sputnik – Love Missile F1-11

Tony James ja ryhmä soittotaidottomia vaateripustimia.

Love Missile F1-11 sisältää katkelman Blade Runnerin kohtauksesta, jossa Brion Jamesin roolihahmoa testataan niin sanotulla Voight–Kampff-menetelmällä. Empatiakykyä mittaavan testin avulla keinotekoiset replikantit pystytään erottamaan oikeista ihmisistä.

Sigue Sigue Sputnikin jäsenistä tuskin kukaan olisi läpäissyt Voight–Kampff-testiä. Bändi oli 1980-luvun musiikkiteollisuuden vihoviimeinen herja ja pisimmälle viety tuote. ”The Ultimate Product”, kuten kappaleen sanoituksessakin todetaan. Sputnikin rivimiehet olivat pelkkää muovia, enemmän tai vähemmän soittotaidottomia vaateripustimia, joiden tarkoitus oli toimia entisen Generation X -basisti Tony Jamesin futuristisen rocktähtivision mannekiineina taustanauhojen pauhatessa.

Love Missile F1-11 oli ennen kaikkea todistus hypen voimasta ja mainonnan keskeisestä roolista populaarimusiikissa. Kuin tätä alleviivaten yhtyeen debyyttilevy Flaunt It oli tiettävästi ensimmäinen popalbumi, jossa raitojen väliin myytiin mainostilaa, muun muassa iD:lle ja L’Orealille. Ympärillä häärivät markkinoinnin ammattilaiset osasivat läksynsä: kysyntä tarjonnan synnyttäjänä on myytti, jolla kuluttajaa kustaan silmään. Kysyntä luodaan tarjonnalla, mielellään ylitarjonnalla.

Tuottajanimeksi palkattiin Giorgio Moroder, joka luultavasti käväisi studiossa vain kääntymässä ja hipaisi miksauspöytää poistuessaan. Poikia ajelutettiin limusiineissa, hehkutettiin NME:ssä ja mediassa kohistiin miljoonien puntien arvoisesta levydiilistä. Ketään ei oikeastaan tainnut kiinnostaa, millaista musiikkia yhtye soitti. Sputnikeista oli päätetty tehdä tähtiä tähteyden takia.

Vaatteiden ja kampauksien hiominen oli tärkeysjärjestyksessä biisinikkarointia edellä. Otetaan George Clintonin ja Rammellzeen afrofuturismi ja integroidaan mukaan Adam & the Antsin kokettimaisuus ja Bow Wow Wow’n punkahtavat mohikaanit neonväreissä. Imagon on oltava kunnossa – kamerat eivät nuku koskaan. Tuotesijoiteltu kymmenen kilon camcorder heilui Tony Jamesin mukana kaikkialle varmistaen, että jossain oli aina linssi poseeraamista varten.

Single nousi lopulta ilmestyessään brittilistan kolmoseksi. Se ei ollut huono saavutus, kun otetaan huomioon rautalangasta väännetyn kappaleen frankensteinmainen luonne. Suiciden elektrobilly päivitettynä 1980-luvun soundeihin loputtomasti glitchaavilla puhesampleilla ryyditettynä tuntuu hittinä hyvin epätodennäköiseltä.

Tönkösti etenevä jurnutus kestää neljä minuuttia, mutta tuntuu puolet pidemmältä, ja sitä on perin haasteellista tanssia. Päälle liimatut elokuvaääniefektit istuvat kokonaisuuteen kaikkea muuta kuin saumattomasti. Kappaletta on helpompi ymmärtää ilmestymisajankohtansa kontekstissa, kun muistaa, että MTV oli totuttanut katsojiaan samaan levottomaan ärsykevirtaan jo puolen vuosikymmenen ajan.

Love Missile F1-11 on lopulta jonkinlainen täydellisen popkappaleen arkkityyppi. Jos pop on nokkelimmillaan aina itseensä viittaavaa, Love Missile tekee sen tarkkanäköisemmin kuin yksikään edeltäjänsä. Musiikki ja substanssi ovat tavoittamattomissa, mutta media on tässä, käsinkosketeltavana: jälkiteollinen libidotrippi räikeässä paketissa. En välttämättä uskalla kutsua kappaletta 1900-luvun parhaaksi biisiksi, mutta osuvimmaksi monografiaksi kylläkin.

http://www.youtube.com/watch?v=ueenwFyyuxE

Bonus!

Sigue Sigue Sputnikin tekokuutähdenlento kesti kaksi vuotta. Kakkosalbumi Dress for Excessiin mennessä mehut oli puristettu loppuun ja levyn suosio jäi olemattomaksi. Success tuntuu kappaleen nimenä kovin lohduttomalta. Blade Runnerin kuolemaa tekevien replikanttien tavoin viihdeteollisuuskoneiston heivaamat rokkarit jäivät viettämään omaa nyrjähtänyttä pseudoelämäänsä julkisuuden marginaalivyöhykkeelle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!