Popklassikot 1985

#29 Nitzer Ebb – Warsaw Ghetto

Nitzer Ebb bailaa bunkkerissaan betonisaappaat jalassa.

Klassikkoreportaasissaan Eichmann in Jerusalem Hannah Arendt käy yksityiskohtaisesti läpi holokaustiarkkitehdin oikeudenkäyntiä ja viimeisiä päiviä Israelissa. Oikeusprosessin päätteeksi SS-mies teloitetaan hirttämällä ja hänen tuhkansa sirotellaan Välimereen.

Ratkaisun mielekkyys ei jää vaille kyseenalaistuksia. Juridinen oikeus on tapahtunut, mutta onko hyvitystä saavutettu tai pahuus kuollut mihinkään rikollisen mukana?

Warsaw Ghetto viittaa historian julmuuksiin vain nimellisesti. Sen lähtötilanne on (kappaleen otsikkoa lukuun ottamatta) identifioimattomien sotarikoksien muistelussa, mutta 110-säkeinen teos kasvaa lukuisien johtoaiheidensa myötä pessimistiseksi näkemykseksi tulevaisuudesta menneiden sijaan.

Essexin EBM-pioneerit kylvivät levyilleen runsaasti niitä attribuutteja, jotka tulivat määrittämään koko genreä: militaristisen ankarat biitit, kolkot äänimaisemat ja vaikeaselkoiset agendat, jotka naamioitiin sloganismin ja puolifasistisen shokkirekvisiitan taakse.

Jos duon ilmeinen esikuva D.A.F. oli Der Mussolineineen vielä lähestymistavaltaan satiirinen ja oudon funkysti nykivä, kehitti Nitzer Ebb konseptin totalitaarisen huumorittomaksi ja inhorealistisen synkkämieliseksi.

Warsaw Ghettoa voisi kuvailla täysin ilottomaksi bailusingleksi. Se on tanssimusiikkia bunkkereihin, tehdashalleihin ja vallattuihin betonitaloihin, joissa näköpiirissä on vain toivottomuutta. Jykevän elektron päällä kulkee Douglas McCarthyn levoton mantra, joka on menneiden kauhujen kertaamista uudelleen ja uudelleen yhä monotonisemmaksi käyden. Tyrannit korvataan tyranneilla ja kaikkea eteenpäin ajava viha on lopulta vain rituaalitoimintaa, jolla veriteot oikeutetaan.

Nitzer Ebb tulkitsee kappaleen lohduttoman taisteluväsyneellä yksitoikkoisuudella, kuin betonisaappaat jalassa juosten. Jos moraalisesti rappeutuneelle Eichmannille julmuuden harjoittaminen oli arkipäiväistä puurtamista, Nitzer Ebb muistuttaa meille saman banaalin oikeudentajun pätevän ihmiskuntaan kokonaisuutena. Ja historian pyörä pyörii.

“These brutal friendships last
They rule and rule
And they last and last
They rule and rule
And they last and last
You gave us no time
Gave us no time
But we can fake real hate
Fake, fake real hate
Fake, fake real hate
Fake, fake real hate”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!