Popklassikot 1990

#29 LFO – LFO

Mark Bell ja Gez Varley.

Pieni pohjoisenglantilainen levy-yhtiö Warp Records ei ehtinyt kauaa kärvistellä nyrkkipajana. Warpin toinen koskaan julkaisema single kantoi tunnistetta WAP2 ja piti sisällään Nighmares on Waxin uraauurtavan kolisteluklassikon Dextrous myyden yllättäen 30 000 kopiota. Purppuraetikettiin painetun katalogitunnisteen WAP5 kohdalla myyntilukemat ylittivät jo sadantuhannen rajapyykin: LFO:n nimeä kantava esikoissingle kipusi brittien singlelistalla sijalle 12.

Nämä kaksi singleä kehittivät Warpin hetkessä alkavan vuosikymmenen tärkeimmäksi elektronisen musiikin ajatushautomoksi. LFO:n eponyymistä tuli Mark Bellin ja Gez Varleyn muodostaman duon uran menestynein julkaisu. Se edusti vielä tiiviisti varastohalleihin paikallistuvaa yhdistelmää Detroitin ja Britannian elektro- ja teknosoundista, mutta erityisen merkittäväksi kappaleen tekee juuri sen rooli Warpin etabloimisessa: seuraavien parin vuoden aikana labelin julkaisut nostivat konemusiikin uusiin ulottuvuuksiin sanellen pitkälti sen, miltä 1990-luku tuli kuulostamaan.

Muutos oli väistämätön. Vuonna 1990 sieluttomien koneiden soittama musiikki oli kaikkialla, siltä ei enää päässyt pakoon. Jotta epämusiikki saataisiin hyväksytettyä myös rockin jäykkänivelisillä kanonisteilla, sen oli kehityttävä artikuloidummaksi, leimauduttava jollain tavoin älyllisemmäksi. Loppukäyttäjien yhteisöissä tapahtunut uudelleenbrändäys tuotti käsitteen Intelligent Dance Music. Kaikki eivät nimikkeestä olleet mielissään, ehkä vähiten levy-yhtiö, jonka nimestä tuli synonyymi keinotekoiselle termille.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!