Popklassikot 1993

#29 Culture Beat – Mr. Vain

Evans ja Jay Supreme antoivat Culture Beatille kasvot.

Mr. Vain on hauska kappale. Ensinnäkin, oli aika hämmentävää kuulla noin kymmenkesäisenä naisen laulavan olevansa Herra Turhamainen. Myöhemmin toki tajusin, että Tania Evans vain kertoo, mitä Mr. Vain sanoo, mutta silti.

Toiseksi, Mr. Vain on eurodancea, mutta sieltä vaarattomammasta päästä. Biisistä pitävät monet, joiden mielestä eurodance on kaikessa hömppäydessään vastenmielinen genre. Eurodance kun oli popmaailman porvarijuntta: työharjoittelijat pihalle ja uusia tilalle, ja bisnes pyörii.

Culture Beatin taustapiru Torsten Fenslau menehtyi auto-onnettomuudessa pian Mr. Vainin julkaisun jälkeen vain 29-vuotiaana. Sen jälkeen Culture Beatia alkoi luotsata hänen veljensä Frank. Kuten monet eurodance-ryhmät, myös Culture Beat jatkoi porskuttamistaan, vaikka bändin kaikki jäsenet lopulta kaikkosivat. Se ei tietenkään enää ylittänyt Mr. Vainin saavutuksia, tarkasteltiin asiaa mistä näkökulmasta tahansa.

Mr. Vainissä on jotain universaalisti miellyttävää. Bändin sen aikainen laulaja Evans sekä räppäri Jay Supreme olivat kotoisin Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista ja toivat trance-taustaan mukanaan mustan musiikin groovea. Hieman samoin teki La Bouche pari vuotta myöhemmin, ja homma toimi heilläkin.

Niinpä Culture Beat ei kuulostanut lainkaan yhtä muoviselta euroroskalta kuin monet muut aikalaisensa. Tuloksena Britannian sinkkulistan ykkönen (Mr. Vain) sekä kaksi muuta top 5 -hittiä (Got to Get It ja Anything).

”I know what I want
And I want it now
I want you
’cause I’m Mr. Vain”

Suomessa Mr. Vain edusti lama-ajan hedonismia. Jokainen sukupuolesta riippumatta oli mehevän tanssipoljennon ansiosta savun seassa ja diskovalojen välkkeessä hetken Herra Turhamainen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!