2000-luvun kotimaiset pophelmet

#27 Office Building – To See Only Shadows (2000)

(Säv. ja san. Janne Laurila)

Janne Laurila lopetti Office Buildingin neljän albumin jälkeen. (Kuva: Tomi Palsa)

Janne Laurilan tulkinta saa tunteet liikkeelle.

”To see only shadows
is the basic situation”

Minulla on pitkä ja hitaasti kasvanut suhde Office Building -yhtyeeseen. Muistan nähneeni orkesterin livenä aikoinaan Lutakossa. Pidin keikasta. Sen jälkeen yhtye hetkeksi unohtui. Seuraava muistikuvani orkesterista tulee ex-tyttöystäväni kautta, joka piti heidän ”hevoslevystään” (Violent Heart). Taisimme kuunnella levyn joskus, mutta se ei jättänyt jälkeensä vahvoja muistoja.

Sen jälkeen suhteessamme oli useiden vuosien tauko. Suhde alkoi lämmetä uudelleen, kun bongasin heidän debyyttilevynsä pilkkahintaan If Societyn levykaupan poistomyynnistä (RIP). Ostin pois pyörimästä. Albumi osoittautui merkittävästi paremmaksi kuin varhaiset muistot yhtyeestä.

Tämän jälkeen välimme ovat pysyneet lämpimänä. Eräs ikimuistoisimmista hetkistä Office Buildingin kanssa on eräs kerta, jolloin harrastin ns. yhdyntää erään minulle tärkeän ihmisen kanssa. Taustalla soi yksi heidän kappaleensa ja ikään kuin Janne Laurila olisi juuri sillä hetkellä toistanut sitä, mitä en itse osannut sanoiksi pukea. Olin liikuttua kyyneliin asti, mutta en sitä tehnyt. Kesken panemisen itkevä mies ei ole cool.

Sen jälkeen – ja sitä ennen – eräs heidän kappaleensa on toistunut useasti kotimatkalla yötöistä päästyäni, To See Only Shadows. Se on bändin debyyttilevyn avausraita, jossa soi viulu, kitara, saha (?) ja ties mitä. Kaikki soittimet kuitenkin päätyvät taka-alalle siinä vaiheessa, kun Janne Laurila avaa suunsa. Miten jonkun laulu voikin kuulostaa niin aidolta? Miten jonkun lauluääni voi välittää tunnetta niin tehokkaasti? Ihan sama mikä on senhetkinen tunnetilani; kun To See Only Shadows lähtee soimaan, tunnetila kääntyy välittömästi melankolian puolelle.

“No matter what I call you,
I know that it’s an understatement”

En väitä olevani hyvä tulkitsemaan laulujen sanoja. Itselleni laulujen sanat ovat useimmiten vain irrallisia lauseita sieltä täältä. Niitä tulkitsen laulun tunnelman kautta ilman, että tulkinta välttämättä olisi pätevä, jos tekstiä katsoo kokonaisuutena. Se ei haittaa minua. Yllä oleva sitaatti merkitsee minulle jotain. Se on kappaleesta se kohta, joka jää toistumaan päähäni joka kerta, kun kappaleen kuulen. Aina eivät sanat riitä kuvaamaan tunteita, ja juuri sen asian ilmaisemissa tuo kyseinen lainaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas.

”And I want to see
my treasure at the end of the rainbow”

Melankolisesta ilmeestään ja suorastaan yltiöpessimistisistä avaussanoistaan huolimatta kappaleesta on välittynyt minulle aina toivonpilkahduksia kaiken alakuloisuuden keskeltä. Ehkäpä juuri siitä syystä kappaleen kuunteleminen on tietyssä mielessä myös katarttinen kokemus eikä vedä mukanaan syvempiin vesiin. Tästä ja kappaleen erinomaisuudesta johtuen se tulee varmasti olemaan oman elämäni pikkutuntien soundtrackinä jatkossakin. Suhteeni Office Buildingin kanssa jatkukoon.

”Saat miehen kyyneliin, se helppoa on”, lauloiko Pepe sittenkin Jannesta?

P.S. Se eräs taustalla soinut biisi oli muuten It All Comes Down On You, kuitenkin jäitte miettimään asiaa.

Bonus!

En tiedä missä määrin Janne Laurila on kuunnellut Low-orkesteria, mutta itselleni Office Buildingin ensimmäisestä levystä tulee tunnelmien puolesta vahvasti mieleen tuon mainion yhtyeen varhaistuotanto. Tässä tyylinäyte, Drag.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

Pekko Käppi sekä Office Buildingin esikoislevyllä soittanut Ville Leinonen esittivät 2000-luvun puolivälissä lopettaneen yhtyeen tuotantoa vuoden 2009 Monsters of Popissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

25. toukokuuta 2000 – Israel vetäytyi Libanonista 22 vuoden miehityksen jälkeen.