Popklassikot 1989

#27 Galaxie 500 – Blue Thunder

Damon, Naomi ja Dean.

Galaxie 500 oli yksinäinen oudokki 1980-luvun jenkki-indiessä. Kolmen Harvard-opiskelijan perustama yhtye oli jäänyt kotiseudullaan Bostonissa Pixiesin maineen jalkoihin.

Selkeistä tyylisuunnista Galaxie 500 oli irrallaan. Vajavaiset soittotaidot ja lainattuna rumpusettinä näkynyt DIY-asenne rinnastivat yhtyeen Olympian ja K Recordsin skeneen. Atlantin toisella rannalla jyllänneeseen shoegazeen sen yhdistivät ohuen uneliaat kaiut.

Galaxie 500 tavoitteli suurimpia nyansseja pienimmillä eleillä ja oli slowcorea ennen koko genren keksimistä. Enemmän americanaan taipuvaisen American Music Clubin kanssa se loi pohjaa Low’n ja Red House Paintersin kaltaisille 1990-luvun laahustussuuruuksille.

Galaxie 500:n eleetön estetiikka nostaa yhtyeen aikansa suureksi pop-minimalistiksi. Bändi lopetti yllättäen vuonna 1991 julkaistuaan vain kolme täyspitkää. Basisti Naomi Yang on sanonut, että bändi oli kuin nuorena kuollut muusikko, johon kukaan ei ehtinyt kyllästyä. Samaan aikaan Rough Trade meni konkurssiin, ja Galaxie 500:n levyt olivat joitakin vuosia kiven alla, mikä auttoi bändin mytologisoitumista.

Seitsenlitraisen Fordin mukaan nimetyn yhtyeen kakkoslevy On Fire starttaa niin ikään auton, bändin laulajabiisintekijäkitaristin Dean Warehamin omistaman vuoden 1975 Dodge Dartin mukaan nimetyllä Blue Thunder -biisillä.

Kuten Galaxie 500:n soundi yleensä, myös Blue Thunder on velkaa Velvet Undergroundille ja erityisesti Candy Says– ja Pale Blue Eyes -slovareille.

Blue Thunder on hidastettunaa pyörteilevää psykedeliaa, jota on mahdotonta nopeuttaa takaisin alkuperäiseen tempoonsa. Velvet Undergroundin lisäksi siitä on helppo löytää viitteitä Neil Youngiin ja jopa Spacemen 3:hin.

Kaikuisan sointukaksikon päällä Wareham unelmoi epäpuhtaalla tenorillaan vanhasta autostaan.

“Thinkin’ of blue thunder
Singin’ to myself
Thinkin’ how fast it moves
Feelin how it turns”

Tekstin naivismin ilmiselvä esikuva on Jonathan Richman. Wareham piti Richmanista niin paljon, että teki yksisointuisesta Don’t Let Your Youth Go to Waste -biisistä Galaxie 500:n Today-debyytille seitsemän minuutin coverin.

Vuonna 1991 Warehamin lopettaman bändin kappaleet pysyivät levystä toiseen identtisesti sovitettuina ja laahasivat lähes metronomin tarkkuudella.

Silti Galaxie 500 vältti AC/DC:ntymisen. Ennen kaikkea siksi, että yhtye hallitsi jännitteet ja pienimpienkin crescendojen ja diminuendojen voiman.

Myös Blue Thunder nostaa vaikeusasteeltaan musiikkiluokkamaiset sointunsa ja rujonkauniin sovituksensa usvaiseksi jylyksi, ensin Warehamin sanattomassa kertosäkeessä ja lopuksi kappaleen vieriessä todellisuuspakoiseen kliimaksiinsa.

“I’ll drive so far away
I’ll drive so far away”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!