Popklassikot 1985

#27 Dinosaur Jr – Repulsion

Dinosaur Jr. silloin, kun ikuinen outsider J Mascis vielä näytti alle 80-vuotiaalta.

Dinosaur Jr. oli eräs tärkeimmistä yhtyeistä, kun amerikkalainen indierock 80-luvulla raahautui rannalle hardcore-punkin alkulimasta. Ei sillä, että asiaa olisi tuolloin juuri kukaan huomannut; Dinosaur-nimellä julkaistua esikoisalbumia myytiin ensimmäisen vuoden aikana ruhtinaalliset 1 500 kappaletta.

Dinosaur Jr.:n merkitys piileekin osittain siinä, ketkä yhtyettä 1980-luvulla kuuntelivat. Sen lisäksi, että bändi oli osa vaihtoehtorockin räjähdystä 1990-luvun Yhdysvalloissa, yhtyettä olivat kuunnelleet useimmat aikakauden altsurockarit Juliana Hatfieldista Kurt Cobainiin. (Itse asiassa Cobain uskoi, että hän kuulostaisi tismalleen J. Mascisilta, jos alkaisi laulaa – eikä ollut aivan väärässäkään.)

Mutta takaisin 1980-luvulle. Kuten useimmilla jenkki-indierockin esi-isillä, myös Dinosaur Jr.:n juuret olivat tukevasti hardcore-punkissa. Laulaja-kitaristi J Mascis ja viimeistään Sebadoh-yhtyeellään omat lahjansa osoittanut basisti Lou Barlow soittivat high school -aikoina Deep Wound -nimisessä hc-bändissä.

Deep Woundin hajoamisen jälkeen J Mascis alkoi kirjoittaa aivan uudenlaisia biisejä – biisejä, jotka kuulostivat siltä kuin Neil Youngin sydänsuruinen pikkuveli olisi saanut taustalleen melodista country-rockia soittavan Slayerin.

Mascis oli osaltaan vastuussa 1980-luvun vaihtoehtopiireissä äärimmäisen epäcoolina pidetyn klassisen rockin nimen palauttamisesta hyväksyttyjen kirjoihin. Aikalaisista esimerkiksi Sonic Youthin jäsenet olivat faneja, ja Dinosaur Jr.:n suorasukaisemman soundin vaikutus paistaa läpi tietyillä heidän levyillään.

Eponyymille esikoisalbumille mahtuu hajanaisia tyylikokeiluja ja hieman turhanpäiväisiä kaahauspaloja. Repulsion on kuitenkin Forget the Swan -biisin ohella levyn täydellisin esimerkki soundista, josta Dinosaur Jr. myöhemmin opittiin tuntemaan.

Kappaleella hc:n huolittelemattoman väkevä melu kohtaa suhteellisen perinteisen rock-rakenteen samalla, kun Mascisin hevimiehiltä lainaava lead-kitarointi törmää sydäntäraastavan haikeaan popmelodiaan. Mascisin raakunta hiipii suoraan ihon alle.

Mikä parasta, Repulsion oli vasta alkusoittoa kakkosalbumille You’re Living All Over Me – mestariteokselle, jolla yhtyeen nerous todella paljastui.

Vaikka kappaleen sanoitus liittyy pikemminkin yksilötason asioihin, se kuulostaa vastareaktiolta reaganismin ajan korskeaan keskitien ydinperhe- ja kulutusjuhla-ajatteluun. Grungen myötä pintaan pulpahtanut ulkopuolisuuden henki elää vahvasti ikuisen outsideri J Mascisin lyriikoissa. Sellaiset sanat kuten ”epävarmuus”, tylsistyminen”, ”inho”, ”pimeys” ja ”yksinäisyys” toistuvat.

Kuten kaikki elämässä, nämäkin sanat kuulostavat paremmalta hukutettuina melonkolisiin säveliin sekä kiertäviin ja räkäisesti säriseviin kitaravalleihin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!