Kaikki huomisen bändit

Osa 27: ∞

Ääretön soittaa hampaat irvessä -musiikkia.

Sludgea ja hardcorea. Black metalia ja post-rockia. Sekaisin ja suomeksi. Miten olet voinut pärjätä ilman?

Jäsenet:
Pekka Korhonen – kitara
Iikka Henrikkson – basso
Kalle Rasinkangas – rummut
Teemu Iltola – laulu

Perustettu:
Vuonna 2006 Jyväskylässä. Sittemmin jäsenet ovat levinneet ympäri Suomea.

Julkaisut:
Omakustannedemo
LP (syksy 2011)
Näyt kauas MC/digi ilmestyy tulevana viikonloppuna.

Todennäköisimmin ∞…
…kirvoittaa keksimään adjektiiveja, jotka kuvaavat massiivista, ahdistunutta ja intensiivistä samaan aikaan.

Epätodennäköisimmin ∞…
…leimataan ikinä poseeraajiksi ja trendien perässä juoksijoiksi.

Levyhyllyssä ∞ sijoittuu…
…tai sijoittuisi Red Sparowesin ja Refusedin väliin, jos vain alkukirjaimet olisivat merkin sijaan sopivat.

Miksi ∞ on hyvä?
∞ pyrkii kohti SE-yhtyeen ja Cult of Lunan yhdistävää ideaa ja onnistuu tavoitteessaan vakuuttavasti. Näyt kauas on kuin puolivahingossa vuoden vaikuttavimpia yllätyksiä. Vaikutteista on helppo kuulla Godspeed You! Black Emperor, ripauksia black metal -sahauksesta, sludgebändien mammuttimaiset riffisommitelmat sekä Refusedin koukeroinen uushardcore. Jos musikaalisesti yhtye tarpoo niin sanotusti syvissä vesissä, suomenkielisten lyriikoiden musertavuus vie lähelle hukkumisreaktioita. Odotan ja toivon näkeväni ∞:n kaikkien hidastelulegendojen Suomen-keikkojen lämmittelijänä.

Kuvailkaa musiikkianne kolmella sanalla?
Teemu: ”Naiivi, repivä, dynaaminen.”

Pekka: ”Tunteellinen, voimakas, vaihteleva.”

Kalle: ”Tunteellista, henkilökohtaista, terapeuttista.”

Iikka: ”Maalaava, voimakas, tunteellinen.”

Mitä levyä olette kuunnelleet eniten elämänne aikana?
Teemu: ”Echo Is Your Loven 8 Hoursia.

Pekka: ”Täytyypä sanoa varmaankin Metallican Kill ’Em Allia.”

Kalle: ”Convergen Jane Doe taitaa viedä tässä selvän voiton”

Iikka: ”Refusedin Shape of Punk to Comea.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Mitä klassikkokappaletta ette ole koskaan ymmärtäneet?
Teemu: ”John Cagen 4’33:ia.”

Kalle: ”Guns N’ Rosesin Paradise Cityä, se on jotenkin aina lähinnä ärsyttänyt.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Mikä on suosikkisäkeenne pop-musiikissa?
Teemu: ”Yarin Varjojen…

”Ja mä teen sen
mä lähden varjojen perään
mä juoksen ne kii
mä teen sen
mä tartun pilven reunaan
ja revin ne alas
mä teen sen
kirjotan nimeni ilmaan
ja mä teen sen”

Pekka: ”Don Henleyn Boys Of Summerin…

”I can tell you my love for you will still be strong
after the boys of summer have gone”

Kalle: ”Jos popista puhutaan, niin Depeche Moden Enjoy The Silencen kertosäe:”

”All I ever wanted
All I ever needed
Is here in my arms
Words are very unnecessary
They can only do harm”

Iikka: ”Hectorin Mandoliinimiehen

”Hei kuuntele vieras laulu tää,
kun viini lämmittää!
Mä mandoliinin kanteen säkeet nää kirjoitin,
kohta tunnet sinäkin
tuon tytön, jonka jätin jonnekin”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Oletteko fanittaneet jotain muusikkoa teini-iässä tai myöhemmin?
Pekka: ”The Gaslight Anthemin keulahahmoa Brian Fallonia. Fallonin säveltämiin biiseihin ja etenkin niiden lyriikoihin pystyn itse samaistumaan todella helposti.”

Kalle: ”Oikeastaan kaikkia Neurosiksen jäseniä kohtaan tunnen erittäin suurta kunnioitusta, harvoin näkee samanlaista intohimoa musiikkiin ja homma pysynyt aina diy-meininkinä. Eikä musiikissakaan ole mitään pahaa sanottavaa.”

Iikka: ”Fanitan paljon enemmän itse musiikkia kuin muusikkoja.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissanne? Kuka toimisi tuottajana?
Teemu: ”Phil Elverum (The Microphones, Mount Eerie), Guy Picciotto (Fugazi), Mika Vainio ja Juice Leskinen. Burial voisi tuottaa.”

Pekka: ”En osaa määritellä unelmakvartettia, koska on niin vaikea sanoa mitkä asiat toimivat yhdessä hyvin ja mitkä eivät.”

Kalle: ”Jos tätä ajattelee siltä kannalta, että ketkä haluaisin kuulla tekemässä yhteistyötä, niin varmaan Clay Ruby (Burial Hex), Aidan Baker (Nadja), Burial sekä Nika Danilova (Zola Jesus). Levyn voisi tuottaa Justin K. Broadrick.”

Iikka: ”Mulla on jo pari unelmakvartettia omasta takaa.”

Mitä bändiä tai artistia suosittelette todennäköisimmin kiinnostavalle tuttavuudelle?
Teemu: ”Blackest Ever Black -levy-yhtiötä.

Kalle: ”Riippuu henkilöstä, mutta Godspeed You! Black Emperor on aika varma valinta.”

Iikka: ”Aika paljon tullu suositeltua nyt tätä meidän tulevaa julkaisua.”

Pekka: ”The Tallest Man On Earthia.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Kuka tai mikä on ehdottoman yliarvostettua?
Teemu: ”Regressio suomalaisessa punk-musiikissa.”

Pekka: ”Shreddaajakitaristit.”

Kalle: ”Fyysisyys.”

Minkä levyn ostit viimeksi ja missä formaatissa? Mitä pidät siitä?
Teemu: ”absntin draind c-kasettina. Todella hyvä!”

Pekka: ”Ostin viimeksi kaverilta heidän Upright: Losing Touch -7-tuumaisensa. Tykkään levystä, rehellistä hardcorea.”

Kalle: ”Viime aikoina on tullut ostettua paljon musiikkia digitaalisessa muodossa, koska olen lähdössä reissuun. Viimeisin ostos taitaa olla Vatican Shadow’n Washington Buries Al Qaeda Leader At Sea, tykkään erittäin paljon. Rahatilanteen vuoksi fyysisiä levyjä en ole hirveästi pystynyt ostelemaan, uusimpina Sangoplasmo Recordsilta tilatut neljä kasettia sekä Eevil Stöön Fuck Vivaldi. Se taisi olla itselläni se kesän kuunnelluin levy.”

Iikka: ”Tais olla The Dillinger Escape Planin uusin cd. Ei ollu niin hyvä ku vanhemmat.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Mikä on suosikkiäänenne maailmassa?
Teemu: ”Kaiku.”

Pekka: ”Tällä hetkellä oman kitaran soundi kytkettynä omaan kitaranuppiin.”

Kalle: ”Entisen tyttöystäväni yöllinen tuhina.”

Iikka: ”Järven jäälle heitellään kiviä.”

Mikä kappale tai levy parantaa todennäköisimmin krapulanne?
Teemu: ”William Basinskin The Disintegration Loop.”

Pekka: ”Explosions In The Skyn First Breath After Coma

Kalle: ”Tähän tilanteeseen en ole vielä joutunut, mutta varmaankin joku todella rauhoittava biisi, kuten Nadjan Numb tai Wolves In The Throne Roomin I Will Lay Down My Bones Among The Rocks And Roots. Tai sitten jokin ruumiista irroittava levy, kuten Sunn O))):n Domkirke.”

Iikka: ”Hidden Orchestran albumi Night Walks.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Mitä pidätte Eppu Normaalista?
Pekka: ”Tykkään monista niiden biiseistä.”

Kalle: ”Ei mitään kyseistä yhtyettä vastaan, nappulana Urheiluhullu ja Poliisi pamputtaa taas olivat kovia hittejä.”

Iikka: ”En pidä enkä vihaa.”

∞, toinen kaikkihuomisenbändi Black Lizard ja Work of Dali lauantaina 8. syyskuuta Teatterikorkeakoulun valostudiolla Helsingissä kello 20 alkaen Pääsymaksu vapaaehtoinen.

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress