Suomipopin valkeat helmet

#26 The Krispies – (I’m on the) Radio (1997)

Rakkaudesta radioon

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Lemonator-nimisestä terapiaprojektista tuli ihan oikea bändi, joka vaati uuden terapiaprojektin. Tuon projektin nimi oli The Krispies, jonka maailmoja syleilevää, vilpitöntä iloa hohtavassa avainbiisissä lauletaan radiosta, auringonpaisteesta ja sinisestä taivaasta.

The Krispies ei ollut ensimmäinen. Radioteemaisilla kappaleilla oli noustu maailmalla listoille jo ennen loppuvuotta 1997. Esimerkkejä on monia. Donna Summer lauloi aiheesta Giorgio Moroderin tuottamalla On the Radio -diskoklassikolla vuonna 1979. The Buggles lauloi samana vuonna radion kulta-ajoista Video Killed the Radio Starilla. Freddie Mercury lauloi radion ja television valtataistelun kääntymisestä jälkimmäisen voitoksi Queenin Radio Ga Ga -hitillä 1984. R.E.M. sai Radio Songilla yhden isoista hiteistään vuonna 1991. Kuluvan vuosituhannen puolella radiotunnelmista ovat laulaneet ainakin Lana Del Rey, Beyoncé ja System of a Down.

Suomessa aiheesta ei ole kovin usein laulettu. Vuoden 1997 lopulla julkaistulla singlellä asiaa korjasi osaltaan tuolloin nokkelaa Larry Crane -pseudonyymiä käyttänyt Lemonator-keulahahmo Lasse Kurki. Kappaleen nimi oli (I’m on the) Radio ja esittävän kokoonpanon nimi The Krispies.

Lasse.

Lasse Kurki alias Larry Crane.

Miten The Krispies sai alkunsa? Nykyään Warner Musicin kotimaisen musiikin tuotantopäällikkönä työskentelevä Lasse Kurki kertoo.

”Siihen aikaan (vuonna 1997 ja The Krispiesin toistaiseksi ainoan albumin Solid Gold Rockstars julkaisuvuonna 1998) tein hirveästi biisejä. Nyt, kun on lapsi mukana elämässä, musiikki ei ole enää koko maailma. Viime vuosituhannen lopulla se oli juuri sitä. Maailman tärkein asia. Uskon, että hyvät bändit syntyvät niin, että ne ovat jäsenilleen maailman tärkeimpiä. Bändi ei voi olla vaan ihan kiva juttu, jota tekee kaiken muun ohella, vaan se ajaa kaiken edelle – tyttöystävien, perheen, duunin. Muuten ei synny hyvää bändiä.”

”I haven’t slept very much
Havin’ a hell of a time
Took my mind set it on one thing”

Lasse Kurjen, kitaristi Risto Eskolinin, basisti Antti Karisalmen ja rumpali Mikko von Hertzenin (von Hertzenin lähdettyä Intiaan, rumpaliksi tuli vuonna 1998 Kelly Ketonen) muodostama Lemonator oli jäsenilleen se maailman tärkein asia.

”Nykyään se ei luonnollisestikaan ole sitä, koska kaikilla on niin paljon kaikkea muuta. Siksi bändi ei ole enää aktiivinen. Lemonator perustettiin alun perin terapiaprojektiksi, jossa ei olisi sitä kaikkea bändissä olemiseen liittyvää paskaa. Sitten siitä tulikin oikea bändi.”

”Tahkosimme ensimmäistä levyä ja teimme keikkoja ihan erkkinä. Viking Linen tähtiristeilyillä, Forssan bluesfestivaaleilla, missä tahansa. Se oli maailman hauskinta, mutta vedimme sen homman niin tappiin, että oli pakko hengähtää. Oli perustettava uusi terapiabändi.”

Pop, melodiaa ja harmoniaa

Niin syntyi The Krispies. Kurki kertoo kokeneensa ja kokevansa edelleen sielunveljeyttä yhtyeen toisen nokkamiehen, Egotripin kitaristi-laulaja-biisintekijä Knipin kanssa.

Hynnisen Kari silloisesta Zen Garden -levy-yhtiöstä oli todella innoissaan The Jayhawksin Sound of Lies -levystä. Hän kysyi minulta ja Knipiltä, että voisimmeko tehdä jonkun tällaisen vastaavan levyn kimpassa. Melodisen ja harmonisen levyn, joka on pop ja vaivattoman oloinen. Siitä innostuneena istuimme Knipin kanssa silloisessa kämpässäni Helsingin Sörnäisissä. Kummallakin oli ideoita ja teimme siltä istumalta ainakin kaksi biisiä. Toinen niistä oli (I’m on the) Radio, toinen singlen b-puoleksi päätynyt Dear Louise.”

The Krispiesin basistiksi valikoitui Aleksi Mänttäri, Kurjen bändikaveri Little Big Little -yhtyeestä. Rumpaliksi miehet pyysivät Kurjen ja Mänttärin kanssa Grateful Dead -tribuuttibändissä soittaneen ja muun muassa Kauko Röyhkä & Narttu -kokoonpanossa vaikuttaneen Heikki Tikan. Tikka soitti myös tämän vuosituhannen puolella Knipin johtamassa, yhden levyn julkaisseessa The Tunes -sivuprojektissa.

The Krispies oli iloa, valoa ja auringonpaistetta.

The Krispies oli iloa, valoa ja auringonpaistetta.

(I’m on the) Radio on auringonpaisteineen ja sinisine taivaineen silkkaa iloa, valoa ja – noh, auringonpaistetta pilvettömällä taivaalla. Lasse Kurki kuvailee itsensä ja Knipin nimiin kreditoitua kappaletta omaelämäkerralliseksi tarinaksi siitä, mitä nuorelle popparille tapahtuu ja miltä popparista tuntuu, kun ihmiset tulevat ensimmäistä kertaa repimään hihasta ja kertomaan, millainen todella olet ja miltä sinusta tuntuu.

”Se oli ihanaa, mutta en ole koskaan uskonut niitä tarinoita liikaa. Mikä on tavallaan ollut vähän ongelma, sillä kunnon rokkarihan myös vähän uskoo niihin tarinoihin ja katoaa siihen maailmaan. Jalkojen ei pidä pysyä liian tukevasti maassa. Omat jalkani ovat pysyneet liian tukevasti maassa ja sen takia olen päätynyt töihin levy-yhtiöön enkä kiertämään maailman lavoja. Olen siitä tosi kiitollinen, koska vaikka tykkäänkin soittamisesta, tykkään enemmän ehkä kuitenkin olla taka-alalla.”

”Sunshine, under the blue sky
Open the radio, I’m on the radio”

Rakkautta ja elämäniloa

Kurki kertoo olleensa (I’m on the) Radiossa niin rehellinen kuin siinä vaiheessa elämäänsä osasi poplaulussa olla.

”Biisi on poplaulun kontekstissa täysin totta. Sen ei ikinä ollut tarkoituskaan olla mitenkään supersyvällinen laulu. Se on kyllä yksi hauskimmista biiseistä ikinä soittaa. Kun kitarariffi lähtee renkuttaen liikkeelle, se miten biisi koko bändin voimin rullaa, se draivi, jonka tahtiin pystyy hyppimään tasajalkaa. Se on kiva laulaa, siinä on kaunista harmoniaa ja Knipin hienot stemmat.”

(I’m on the) Radio lähti rakentumaan säkeistöstä. Olin superrakastunut Matthew Sweetin, Teenage Fanclubin, The Posiesin, Big Starin ja The Jayhawksin musiikkiin. (I’m on the) Radio on tavallaan inkarnaatio kaikista näistä imetyistä vaikutteista. Kummallinen yhdistelmä rakkautta ja elämäniloa. Ei kylläkään mitenkään jäsentyneessä muodossa – jos joku lyriikan asiantuntija päätyisi analysoimaan kappaletta, löytyisi varmaan monta virhettä.”

Lasse Kurki elää nyt elämänsä parasta aikaa. Myös The Krispies aktiivihetkenään oli ikimuistoinen ajanjakso elämässä.

”Siihen liittyi puhdas rakkaus musiikkiin ja sen tekemiseen, kun pääsi tekemään niitä juttuja kunnolla. Ihmiset diggasivat. Siinä oli ihanaa vilpittömyyttä ja kirkasotsaisuutta, kun ei tietänyt liikaa eikä välittänyt asioista. Sitä oli vaan keskisormi pystyssä kaikkia sääntöjä vastaan. Oli sitä mieltä, että radiossa soi aika paljon paskaa musaa, kun siellä pitäisi soida jotain paljon parempaa. Kaikessa oli me vastaan muu maailma -meininki. Se asenne pitää ollakin, kun tehdään asioita kunnolla.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Lasse Kurki ja Knipi päättivät kuusitoista vuotta sitten The Krispies -terapiaprojektin kohdalla, että siitä ei tule työtä. Eikä siitä tullutkaan.

”Soitimme viisi keikkaa. Lyhyt rundi, Helsingissä Semifinal ja Vanha Ylioppilastalo. Päähän on jäänyt sellainen muistikuva, että meillä meni yhteensä kahdeksan päivää Solid Gold Rockstarsin biisien kirjoittamiseen ja treenaamiseen. Levy äänitettiin tosi nopeasti tuottaja Tom Nymanin johdolla. Osittain jopa huolimattomasti, muttei kuitenkaan itsetarkoituksellisesti. Luotettiin spontaaniin fiilikseen, josta tulee elävyyttä musiikkiin. (I’m on the) Radio oli avainbiisi, ensimmäinen single, jonka ympärille levy kasattiin.”

”Biisin kertosäkeessä kerrotaan siitä, miten elämässä paistaa aurinko. Tyyliin ’kuuntele, äiti, mä olen radiossa’. Vaikka omat biisit ovat soineet paljon radioaalloilla, siihen ei ikinä kyllästy. Se ei ole ikinä itsestäänselvyys. Säveltäjänä, sanoittajana tai tuottajana se on kuitenkin se ultimate menestysmittari. Radio on instituutio, rakastan radiota. Mieti, mikä sen merkitys on ollut jo aikojen alussa. Se tunne, kun oma biisi soi radiossa, siihen tunteeseen jäi muinoin koukkuun. Silloin tiesi, että tätä haluaa tehdä.”

”Sunshine, under the blue sky
And open the radio, I’m on the radio”

”Kun pääsen telkkariin, se on osa duunia. Se on hauskaa, mutta en saa siitä mitään ekstraa. Jos olen jossain KIDSingissä, se on duunia ja se on hauskaa, mutta ei jotain, mitä olen tavoitellut. Mutta jos biisi soi radiossa, se on jotain, mitä olen tavoitellut. Jotain, mihin en kyllästy.”

”Jos kuulen tekemäni Anna Puun biisin soivan radiossa, se tuntuu täysin samalta, kun kuulin (I’m on the) Radion soivan Radiomafialla kuusitoista vuotta sitten. Nuorena poikana asenne oli sellainen, että ’vittu, oli jo aikakin, nytkö vasta tajuatte’. Nykyään sitä osaa arvostaa, että ihmisiä kiinnostaa, että pystyy olemaan osa sitä musiikin kiertokulkua. Olen tehnyt biisejä aktiivisesti 20 vuotta. Ikinä en ole sammuttanut radiota, jos oma biisi soi.”

Pahamaineinen modulaatio

(I’m on the) Radiosta löytyy yksi musiikkikappalerakenteen riskialtteimmista elementeistä – modulaatio. Jos kappaleessa on modulaatio, sen pitää olla äärimmäisen hyvin perusteltu. Tässä laulussa se on juuri sitä.

”Modulaatio on tärkeä. Etenkin, kun sitä edeltää hiljainen c-osan jälkeinen kertosäe. (I’m on the) Radiossa kiteytyy oikeastaan kaikki se, mikä on minulle supertärkeää biisintekijänä, tuottajana ja sovittajana – että biisi alkaa jostain, sitten kasvaa, kasvaa ja kasvaa osa osalta, säilyen mielenkiintoisena loppuun asti ja loppuu juuri sillä hetkellä, ennen kuin se käy pitkästyttäväksi, jättäen kuulijalle sellaisen nälän, että haluaa kuulla laulun heti uudestaan.”

(I’m on the) Radiossa Kurki laulaa myös itsensä toistamisesta.

”Jo 1990-luvun lopulla tiesin, etten halua toistaa itseäni. En halua, että asiat pyörivät raiteillaan. Muistan, kun olin yhdeksännellä luokalla TET-harjoittelussa Ehon leipomossa ja lähdin neljän päivän jälkeen takaisin kouluun, koska en kestänyt sitä hommaa. Se ei sopinut luonteelleni ollenkaan. Olen nykyään kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä, jossa jokainen päivä on erilainen. Ikinä ei tiedä, miten viikot tulevat menemään.”

”Same old same never
So glad we’re together
Go on, choose the better day”

”The Krispies on unelmabändi. Emme ole tehneet toista levyä, koska päätimme jo muinoin, että sen pitää olla hauskaa ja vaivatonta. On kyllä äänitetty pari Krispies-biisiä, joita ei ole julkaistu. Joskus ne varmaan jossain julkaistaan. Muutamia melodioitakin on tehty. Aina kesäiltaisin tulee hetkiä, jolloin lähetellään Knipin kanssa viestejä, että nyt laitetaan bändi taas kasaan. Kiireitä kuitenkin riittää. Olemme paljon tekemisissä, hän on rakas ystävä. Olemme tehneet kimpassa Anna Puuta ja Knipillä on lisäksi Egotrippi-kuviot.”

Jos (I’m on the) Radio alkaisi yhtäkkiä soida esimerkiksi haastattelupaikkana toimineen ravintolan kovaäänisistä, Lasse Kurki miettisi, että kuka laittoi biisin soimaan.

”Haluaisin käydä heti kumartamassa sille hienolle ihmiselle. Biisi vie aikamatkalle Sörkkaan, siihen Vilhonvuorenkujan yksiöön, jossa Knipin kanssa istuimme tekemässä biisejä. Koko The Krispies yleensäkin vie siihen aikaan ja paikkaan.”

”Comebackin aika tulee kun tulee. Omalla painollaan. Hynnisen Karilta tulee noin vuoden välein viestiä, että koskas tehdään uusi Krispies-levy. Ja minulla on sellainen fiilis, että jonain päivänä se vielä tehdään.”

Lasse Kurki

Lasse Kristian Kurki syntyi 31. tammikuuta 1969 Turussa. Opiskeli nuoruudessaan klassisen kitaran soittoa Itä-Helsingin musiikkiopistossa, kävi pianotunneilla ja soitti rumpuja.

Lemonatorin laulaja-kitaristi ja biisintekijä. Yhtye on julkaissut kuusi studioalbumia. Terapiabändi The Krispiesin lisäksi vaikuttanut 1990-luvun alkupuolella Dragonfly– ja Little Big Little -yhtyeissä.

Kirjoittanut lauluja muun muassa Anna Puulle, Jonna Tervomaalle, Laura Närhelle, Jipulle ja Samuli Edelmannille. Tuottanut muun muassa Anna Puun ja Egotripin levyjä sekä Ipanapa-lastenmusiikkialbumeja.

Työskennellyt Warner Musicin kotimaisen musiikin tuotantopäällikkönä vuodesta 2010 lähtien. Juontanut musiikkiohjelmia Radio Helsingillä.

Sai vuonna 2008 Gramexin 40-vuotisjuhlapalkinnon yhdessä Kari Kriikun ja Riku Niemen kanssa tunnustuksena monipuolisista ansioistaan esittävän säveltaiteen alalla.

Kuvaile (I’m on the) Radiota viidellä sanalla: ”Energinen, levollinen, naiivi, syvällinen, harmoninen.”