Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#26 Mathangi Arulpragasam

Kaikki eivät sulata M.I.A:n poliittisia mielipiteitä.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Pienten ja sorrettujen puolella on myös Savoy-teatterissa esiintyvä Chava Alberstein.

Mathangi ”Maya” Arulpragasamista on moneksi.

Paremmin artistinimellä M.I.A tunnettu, Sri Lankan tamilitaustainen englantilaisneiti on tehnyt kaksi klassikkoalbumia (Arular, 2005 ja Kala, 2007) ja yhden ainoastaan hyvän levyn (MAYA, 2010). Maya on pitkälti omin käsin luonut oman soundinsa, aluksi omassa makuuhuoneessaan. Hänen musiikkinsa on kerännyt ansaittua huomiota, palkintoja ja listamenestystä.

Mutta koska M.I.A:n musiikki liittyy minun päässäni vahvasti hänen entiseen poikaystäväänsä, Diploon, ja tämän juttusarjan tehtävänanto kehottaa tilittämään kirjoittajan henkilökohtaista mahlaussuhdetta päivän neroon, jääköön musiikki tällä kertaa taustalle ja tarkennetaan väitettä, että Mayasta on moneksi.

Ei tarvitse raapaista paljon pintaa syvemmältä todetakseen, että M.I.A on hämmentävä monilahjakkuus.

Musiikillisten saavutustensa päälle Maya on elokuvantekijä, kuvataiteilija, graafikko, muotisuunnittelija, Internet-pioneeri, levymoguli, poliittinen aktivisti ja herra ties mitä muuta. M.I.A on kokonainen audiovisuaalinen ilmiö, jossa mielipiteet, musiikki, tyyli ja jokaikinen esteettinen palikka pelaavat samaan pussiin.

Ei ole ihme, että M.I.A nimeää esikuvakseen ilmiöartisti Malcolm McLarenin.

Copy-Paste Copy-Paste-Paste

M.I.A:n lahjakkuuden eri puolista musiikin ohella riemastuttavin on visuaalisuus.

Arular (2005).

Jos matkustaa vaikkapa Afrikkaan, saa omin silmin todeta kolmannen maailman asukkaille ominaisen kyvyn – jos röyhkeä yleistys sallitaan – estottomasti lainailla, yhdistellä ja käyttää uudelleen taloudellista yltäkylläisyyttä edustavien länsimaiden visuaalista kulttuuria ja sen elementtejä.

Dakarissa vietetystä kuukaudesta muistan ennen kaikkea sen, kuinka rähjäiset pakettiautobussit oli maalattu kaikin kuviteltavissa olevin värein ja niiden kyljissä lenkkarimerkkien tutut logot muodostivat ornamentaalisia sarjoja. Nyt puhutaan kollaasista aivan toisenlaisessa mielessä kuin taidelukion historian tunnilla.

Maahanmuuttajapohjalta ponnistava M.I.A hallitsee saman audiovisuaalisen idean. Kun Paper Planes -megahitissä kassakoneen kilahdus yhdistyy pyssyn pamaukseen, ei näennäisen ilmeinen rinnastus kuulostakaan kornilta. Kyse ei ole epäonnistuneesta symboliikasta tai latteasta metaforasta, vaan pikemminkin toimintamallista, jota sankariantropologi Claude Levi-Strauss nimitti bricolageksi.

Kala (2007).

Vaikka M.I.A onkin käynyt taidekoulunsa Lontoon arvovaltaisessa Central Saint Martinsissa, ei touhu maistu kulttuurivarkauksissa käynniltä vaan erilaisen esteettisen maailmankuvan aidolta omaksumiselta.

M.I.A askartelee itse levyjensä värikkäät kannet, superkollaasit, joissa häpeilemättä lyövät kättä mitä ristiriitaisimmat elementit.

Arularin pakkaus pysyy vielä melko siivona, joskin stencil-graffitien värimaailma voi hirvittää heikompaa. Kalan kansien väriyhdistelmät vievät jo välittömästi toiselle mantereelle ja mukaan astuvat jättikokoiset pikselit, perusgraafikolle aivan liian kornit Photoshop-tehosteet ja takavuosien digitaalinen kuvasto.

Ja MAYAn kansi on jo sellaista ilotulitusta, ettei tiedä ihastellako vai kauhistella. Moni skandinaavisen taidekoulun kasvatti ei olisi kehdannut peittää artistikuvaa YouTuben videopalkeilla. Sisäsivuilla sukelletaan syvälle internetin heikoimpien visuaalisten linkkien oksennukseen.

MAYA (2010).

Mutta kun hieraisee silmiään ja katsoo M.I.A:n taidetta hieman toisesta kulmasta, aukeaa töiden hienous, jopa nerokkuus. Ei ihme, että Maya on pärjännyt myös kuvataiteilijana.

Niin ikään pukeutumisellaan M.I.A on rakentanut itselleen tyyli-ikonin aseman. Tee-se-itse-suhde muotiin on imetty veriin jo Central Saint Martinsin aikoina, ja faneiksi on siunaantunut sellaisia muodin tähtinimiä kuin Donatella Versace ja Alexander Wang.

M.I.A:n tyylin ainesosia ovat jo tutuksi tulleet hallitun sekasortoinen linja, rohkea kollaasi ja riipivät väriyhdistelmät. Esimerkiksi sähkönsininen tekotukka, koppalakki ja hopeinen nahkabody kelta-sinisellä Afrikka-kuosilla on toki erikoinen yhdistelmä, mutta toimii, ainakin Mayan yllä, eikä naisen tyyliä voi latistaa takavuosien nu-rave-irrotteluksi, vaikka ehkä mieli tekisikin.

Sillä M.I.A:n toiminnassa kyse on kokonaistaideteoksesta: artisti loi Kalan musiikin ja kansitaiteen jatkeeksi oman vaatemalliston.

Kaiken takana on politiikka

M.I.A:n monimuotoisen gesamtkunstwerkin motivaattorina ja polttoaineena palaa politiikka.

Yhdessä ohjaaja Romain Gavrasin kanssa tehty Born Free -video on tyly malliesimerkki artistin tuotannon tiukkasävyisestä poliittisuudesta. Mutta yhtä hyvin M.I.A:n kaaottisen, ylitsehyökyvän audiovisuaalisen DIY-tyylin voi kokonaisuudessaan nähdä iskuna kliinistä, sisäsiistiä massakulttuuria vastaan.

Kampanjoinnissaan Maya on arkailematta ottanut käyttöön uuden teknologian mahdollisuudet – M.I.A oli ensimmäisiä artisteja, jotka kohosivat makuuhuoneista maineeseen internetin avustuksella, kulkematta lähtöruudun kautta. Mutta musiikkinsa ohella artisti levittää tietoverkossa painavaa asiaa.

Toki M.I.A:n kärkevät mielipiteet paitsi ihastuttavat myös vihastuttavat. New York Times ojensi taannoin neitiä oikein isän kädellä, ja monille Sri Lankan ”tamiliterroristien” symppaaminen on kerta kaikkiaan liikaa.

Mutta vähintään M.I.A:n eduksi on laskettava, että tämä tietää mistä puhuu ja vaikuttaa vilpittömältä näkemyksissään. Kun viihdemaailman perustähti toivoo kaikkea hyvää, vastustaa sotaa ynnä mannerlaattojen liikkeitä ja tietysti vaatii Tiibetin vapauttamista, osoittaa M.I.A asiantuntemusta valitessaan avautumisen arvoisia epäkohtia.

Ja viettihän Maya itse varhaisnuoruutensa Sri Lankalla. Eikä mitenkään parhaaseen mahdolliseen aikaan, kun ottaa huomioon, että oma iskä lähti taistelemaan tamilikapinallisten rinnalla hallitusta vastaan. Artistin esiteinivuosia leimaavat pakolaisuus ja juurettomuus.

Kenties tästä syystä poliitikot ja media ovat reagoineet, usein yllättävinkin tavoin. Sri Lankan ulkoministeriö kehotti Mayaa keskittymään musiikkiin, kun ei kerran politiikkaa ymmärrä, ja Observerin toimittaja narisi, ettei sodasta saisi ”välittää informaatiota”, jos on oma lehmä ojassa.

Ilmeisesti naispuolisen pop-tähden tulisi pitää luukkunsa kiinni ja keskittyä näyttämään hyvältä – ainakin silloin, kun tietää mistä puhuu.

Mutta onneksi Mathangi Arulpragasam ei selvästikään aio olla hiljaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress