Popklassikot 1998

#26 Hole – Malibu

Melissa auf der Maur, Courtney Love, Patty Schemel ja Eric Erlandson.

Melissa auf der Maur, Courtney Love, Patty Schemel ja Eric Erlandson.

Courtney Lovesta on niin helppo olla pitämättä. Julkkistyrkky, tasapainoton narkkari, kiusaannuttavan vereslihainen ekshibitionisti. Professional widow, kuten Tori Amos piikitteli. Kovin kaukana edesmenneen miehensä alapuolella rock-legendaarisuuden tikkailla.

Myönnettäköön: itsekin olen usein nähnyt Loven vain tässä valossa ja voinut lievästi pahoin useimmista hänen julkisista esiintymisistään lukiessani.

Mutta hetkinen: tässähän ei ole puhuttu musiikista vielä sanaakaan. Ja onko Love muka ainoa ihmisenä hankala rocktähti? Joku varmaan sanoisi, että kuuluisan edesmenneen miehen varjossa elävälle naiselle ei anneta mitään anteeksi. Se saattaa olla hyvinkin totta, mutta niin tai näin, ei minulla pitäisi täältä tuhansien kilometrien päästä olla mitään motiivia arvioida Loven persoonallisuutta.

Ulkomusiikilliset seikat nousevat kyllä kiistatta esiin senkin takia, ettei Love ole oheistoiminnaltaan ehtinyt julkaisemaan paljoakaan relevanttia musiikkia yli 20 vuoden uran aikana. Itse olen jaksanut kiinnostua vain kahdesta hänen albumistaan. Holen vuoden 1994 läpimurto Live Through This on erinomainen ja emotionaalinen aikansa vaihtoehtorocklevy. Se paljasti Loven biisintekijän lahjat, jotka hän sitten valjasti vuosien odotuksen jälkeen, syksyllä 1998 ilmestyneellä Celebrity Skinillä aivan erilaisen musiikin pariin.

Albumi on Loven hedonistinen rocktähtitrippi. Täytyy muistaa, että se on hänen ensimmäinen lausuntonsa aivan liiallisen julkisuuden uhriksi joutuneena friikkinä. Hän ei ole tässä vaiheessa uraansa voinut enää mitenkään samaistua siihen grungenuhjuisuuteen, jonka feminiininä arkkityyppinä tuli tunnetuksi. Celebrity Skin soikin isona, melodisena ja kovin amerikkalaisena. Siitä tulee mieleen päivitetty versio Fleetwood Macin kokaiinikaudesta – ja vertailu Stevie Nicksiin on tietysti liiankin ilmeinen. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt myydä jenkeissä moninkertaista platinaa.

Jos et usko, tsekkaa Malibu. Keskitempoinen, säkeistöissään akustiseen komppaukseen luottava ja kertosäkeessä hyvin varovaista säröä hyödyntävä ralli, joka jää kertaheitolla päähän. Se kuulostaa lähinnä dekadentimmalta Tom Pettyltä. Siinä hyödynnetään samanlaista all-american-tyyppistä myyttikuvastoa: Love laulaa näennäisesti jollekin läheiselleen, oikeasti ehkä lähinnä itselleen, että nyt pitäisi mennä Malibuun. Tuossa kalifornialaisessa rantaparatiisissa huoleet ja murheet haihtuvat ja tie avautuu itsetuhon alhosta seesteisempään elämään.

No, kyllähän me kaikki tiedämme, että tosiasiassa siellä Malibussa vain vedettiin lisää huumeita.

Kohtuutonta kyllä, biisistä ei tullut jättihittiä eikä albumista suurta menestystä. Love oli jo ehtinyt joutua räikeästi valotetun aikakautemme uhriksi. Siinä missä Stevie Nicks oli saanut sekoilla sekoilunsa kulissien takana, paparazzien ja internetin maailmassa kukaan tunnettu henkilö ei saa tehdä mitään salassa.

Lopputuloksena Love oli yksinkertaisesti kadottanut kaiken uskottavuutensa artistina. Oli muka kiinnostavampaa lukea hänestä kertovia juoruja kuin kuunnella hänen musiikkiaan. Celebrity Skinin jälkeen Love on kyllä itsekin tehnyt parhaansa oikeuttaakseen tämän näkemyksen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!