Popklassikot 1986

#26 Arthur Russell – Let’s Go Swimming

Voiko olla tanssimusiikkia ilman rumpuja? Arthur Russellin mielestä voi.

Kun Arthur Russellin World of Echo -albumi oli myynyt hitaasti vajaat tuhat kappaletta eikä vinyyli enää käynyt kaupaksi, halusi mies kanteen pistettävän tarran, jossa olisi vain yksi sana: unintelligible (käsittämätön). Kaksikymmentä vuotta Russellin AIDSiin menehtymisen ja myöhemmän kanonisoinnin jälkeen on helppo sanoa, että käsitämme. Mutta keskittymistä se vaati.

Russellin elinaikana hänen ainoat omalla nimellään julkaistemansa äänitteet, vuonna 1986 ilmestyneet World of Echo ja nimikappaleesta kolme eri miksausta sisältävä Let’s Go Swimming -maksisingle, eivät helppoja koukkuja tarjoile. Apuna ei tällä kertaa ole edes nimekkäiden dj:iden tanssiystävällisiä remiksejä, sillä maksisinglen Coastal Dubin miksannut Walter Gibbons vaikuttaa olleen avantgardesodassa Russellin kanssa. Russellin omat Gulf Stream Dub ja Puppy Surf Dub eivät nekään tunne kompromissin käsitettä.

Tällaisen musiikin julkaiseminen dj-formaatissa vaikuttaa piruilulta. Russellin miksauksissa runsaat ideat käyvät kamppailua elintilasta keskenään: kaunista laulumelodiaa seuraa maaninen synahakkaus, sellonrummutus ja industriaalirätinä, kun taas Mustafa Ahmedin liveperkussio saa seurakseen akrobaattisen rumpukoneen. Rytmit sekoittuvat, syövät toisensa ja tanssimiseen tarvitaan ainakin kahdeksan raajaa. Ja kun Gibbons pyyhkäisee Coastal Dubilla aivot vielä enemmän hyrskynmyrskyn, tuntuu kuin kuuntelisin tanssimusiikin Trout Mask Replicaa. Tyypillisen optimistisesti Russell väitti, että joskus tällaisesta musiikista tulisi jokapäiväistä.

Koska Russell oli pahimmanlaatuinen perfektionisti, joka laati useita versioita kappaleistaan jättäen suurimman osan viimeistelemättä, on Let’s Go Swimmingistäkin olemassa aiempi versio, joka oli tarkoitus julkaista keskeneräiseksi jääneellä Corn-albumilla. Tämä postuumisti julkaistu See My Brother, He’s Jumping Out on pintapuolisesti selkeämpi ja mahduttaa sisäänsä myös Russellin tuttua sellonkahistelua. Varhaisversion tanssibiitit päätyivät maksisinkulle, mutta World of Echolla oleva Let’s Go Swimming on pelkästään sellolla säestetty.

World of Echon lopetuskappaleena Let’s Go Swimming toimii aivan toisenlaisessa kontekstissa. Kun suurin osa levystä koostuu improvisoidun oloisista laulunpätkistä, sähkösellonpörinästä, -hakkaamisesta ja muista tippukiviluolassa äänitetyistä efektikokeiluista, on loppu paluu normaalimpaan maailmaan. Let’s Go Swimming perii See My Brotherilta ylimääräisen laulumelodian, kenties koko albumin tarttuvimman. Russellin muminalaulu on miltei Mark Hollisia sisäänpäinkäpertyneimmillään, mutta melankoliasta huolimatta tässäkin versiossa on kappaleen nimen mukaista lapsen leikkiä. Balladiversioksi tätä ei sopine nimittää, sillä Russellilla siinsi mielessä myös visio tanssimusiikista ilman rumpuja.

On aivan liian helppoa tulkita Arthur Russellin haluttomuus viimeistellä ja julkaista kappaleitaan realiteetteja pakenevaksi luuserimentaliteetiksi. Pikemminkin tuntuu siltä, että mies näki 1980-luvun puolivälissä saman näyn kuin Trevor Horn: popkappaleesta ei enää ole olemassa yhtä definitiivistä versiota, vaan loputtomat remiksit, muutokset ja lisäykset ovat mahdollisia. Näitä Russell teki aina mikroskooppista ekvalisointia myöten, mutta myös World of Echon uusiokäytetty masternauha jonka alta kuuluvat tarkoituksella vanhat äänitykset, ja Russellin tanssimaksien yleinen luonne kertovat paljon: tavoitteena oli musiikkivirta, jolla ei ole alkua, keskikohtaa eikä loppua.

Turha on siis Nuorgaminkaan jotain versiota Let’s Go Swimmingistä jalustalle nostaa. Vastuu jää kuulijalle, ja Spotifysta voi kaivella lisää.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Russellin Gulf Stream Dub.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Walter Gibbonsin itse tekemä musiikkivideo omasta Coastal Dubistaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Ja se World of Echon versio.

Bonus!

Ei Arthur Russellkaan joka päivä mahlaa juoksuttanut, kuten vuoden 1986 äänityssessio MC Mark Sinclairin alias Vin Dieselin kanssa todistaa.