Popklassikot 2000

#25 Blonde Redhead – In Particular

Simone (vas. tai oik.), Amedeo (oik. tai vas.) ja Kazu löysivät viimein näppituntuman touhuunsa.

Simone (vas. tai oik.), Amedeo (oik. tai vas.) ja Kazu löysivät viimein näppituntuman touhuunsa.

Blonde Redhead on no wave -kulttuurin rich kids of instagram: Sonic Youthin rumpalin kautta kummilapsiksi päässyt aivan liian hyvännäköinen kaveriporukka, joka otti nimensä yhdeltä nyrpeän akateemisimmasta postpunk-avantgarde-yhtyeeltä koskaan. 1990-luvun se soitti penseää muutaman soinnun kitaravahvistimia vihlovaa taideyliopistorokkia, jossa pudoteltiin enemmän nimiä kuin kiinnostavia sointuja tai tunteita. Passeismi ja Pasolini mainittu.

Vuosituhannen vaihteessa tapahtui jotain. Ehkä Kazu Makino ja Pacen kaksoset löysivät koskettimet. Tai rakastuivat. Tai nauttivat musiikin teosta. Aivan sama, Melody of Certain Damaged Lemons -levyllä on, edelleen kusipäisestä nimestä huolimatta, muutama upea, viettelevä ja haavoittuvan melodiseksi asti päästetty kappale – In Particular niistä sulkeutuneimpana ja nurkan takaa tuijottelevimpana.

In Particular on hillitty ja nonchalantti kuviteltu rakkauskirje täynnä bipolaarisia mielialoja, ensi kertoja rakkautta, musiikkia ja huumeita, vainoharhaa, pakkomiellettä, arkuutta ja “hysteeristä masennusta”, eikä kuitenkaan oikein mitään niistä. Kazu Makinon laulama tyyppi kuulostaa siltä, että haluaisi kokea, vetää ja naida kaiken, mutta uskaltaa ajatella kirjoittavansa haluamalleen Alexille vain X… XX.

Klassikkonsa aika lailla samoista tunnesolmuista ja niiden arvaamattomista avautumisista (Misery Is A Butterfly ja 23) yhtye teki vasta vuoden 2000 jälkeen. Lemons-levy on silti edelleen hienoimpia millennium-nahanluonteja, ainakin juuri sulle ja mulle liian tyylikkäässä New York -sisäpiiripopissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Blonde Redhead otti nimensä no wave -kiho DNA:n kappaleesta. Sitä on coveroinut toki myös Sonic Youth.

http://www.youtube.com/watch?v=sRSzGbuhF0g