Popklassikot 1994

#24 Sparks – When Do I Get to Sing ”My Way”

Russell ja Ron sekä ylittämätön coolius?

Seison marketin kassajonossa. Kädessäni on munia ja maitoa ja edellä jonossa on kaunis ihminen, joka osti jotain supermarjoja, wasabitahnaa ja luomuvihanneksia ja aikoo kenties tehdä ruoaksi sushia.

Minä tyydyin muniin ja maitoon, koska en tarvitse mitään muuta. Jääkaapissa on jo muut iltapalatarvikkeet. Kananmunasta ja raejuustosta saa salitreenin jälkeen tarvittavat proteiinit. Sushistakin kai saisi, mutta sushi kuulostaa jo lähtökohtaisesti hirveän vaivalloiselta työpäivän ja treenin jälkeen. Sitäpaitsi en osaa tehdä sushia.

Miksi minä en harrasta ruoanlaittoa? Minun pitäisi harrastaa, kaikki harrastavat! Miksi minulla ei ole sushintekovälineitä? Pitäisi olla.

Havahdun täysin typerään ajatukseeni. Tunnenko oikeasti alemmuutta siitä, että ostan tylsempiä elintarvikkeita kuin edellä kassajonossa seisova henkilö? Se on naurettavaa, mutta ehkä myös luonnollista.

Minun elämäni on tylsää. Mutta se on minun elämäni. Nämä ovat minun kananmuniani ja teen niistä mitä haluan. Syön vaikka raejuuston kanssa.

Sparksin When Do I Get to Sing My Way on sävellyksellisestikin ilmestymisvuotensa parhaita lauluja, mutta todelliseksi nerouden ilmentymäksi sen nostaa kappaleen kertojan sinnikäs kaipuu elää täydelliseksi mieltämäänsä elämää. Kaipuu, joka lopulta päättyy oivallukseen, että kaikkein tärkeintä onkin pitää oma päänsä ja elää sitä omaa elämäänsä omalla tavallaan. Tärkeintä on olla lannistumatta.

”When do I get to sing ’My Way’?
When do I get to feel like Sinatra felt?
When do I get to sing ’My Way’
In heaven or hell?”

Kun katselin Ron ja Russell Maelia taannoisella Tavastian-keikalla, varmistuin entisestään siitä, että When Do I Get to Sing My Waytä ei olisi voinut kirjoittaa mikään muu kaksikko. Siellä he olivat lavalla, Russell energisenä, hyväntuulisena ja ylväänä, Ron syntikan takana hassuine viiksineen näyttäen joko ylittämättömän coolilta tai täysin typerältä. En osaa sanoa kummalta, mutta ei minun tarvitsekaan.

He olivat Sparks ja elivät elämäänsä siinä hetkessä juuri omalla tavallaan esittäen omaehtoista, mutta silti helposti omaksuttavaa musiikkiaan täydelle Tavastialle. Kaksistaan. Their way.

http://youtu.be/Pvatys8vP3s