2000-luvun kotimaiset pophelmet

#24 Joose Keskitalo – Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen (2009)

Vuonna 2004 esikoislevynsä Luoja auta tehneeltä Joose Keskitalolta on julkaistu toistaiseksi kuusi albumi ja useita singlejä ja ep-levyjä. (Kuva: Tomi Palsa)

Kappale, joka on Jukka Virtasenkin mielestä täydellinen.

”Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen
Ja kappelin kellot soivat
Se unelmoi saavansa pesää
Joka sen kummulle kaivetaan
Keskussairaalan hohtavista huoneista
Alas patologiseen
Pakastimesta morsian viedään morsiushuoneeseen”

Meinasin lentää selälleni, kun kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa. Paikka oli Kuudes Linja Helsingissä, ja tapahtuma oli Kolmas Maailmanpalo -levyn julkaisukeikka kevättalvella 2008.

Olin ollut hieman pettynyt levyyn. Se tuntui jotenkin kevyeltä. Kun Keskitalo sitten keikalla esittikin nipun lauluja, joista jokainen oli parempi kuin yksikään tuolla levyllä ollut, meinasin seota.

Päällimmäisenä minua vaivasi kuitenkin tämä poikkeuksellisen voimakas visio onanoivasta hautausmaasta. Sen seitsemään näennäisen yksinkertaiseen riviin tuntui risteytyvän niin suuria linjoja, niin voimakkaita ja latautuneita kuvia ja merkityksiä, että pää meinasi räjähtää.

Dylanmaisen karun ja hieman ruumishuoneelta ja homeelta kaikuvan huuliharppu ja akustinen kitara -taustan päällä Keskitalo makustelee sanoja, kuten “kumpu” ja “pesä”, huvittuneen tietoisena niiden kaksoismerkityksistä.

Hautausmaan kumpu on sen häpykumpu, elämän lähde ja sen lopullinen päämäärä. Hautaan asetettava vainaja on syntymän negaatio, anti-syntymä, ihan konkretiankin tasolla. Äidistä ulos tullut laitetaan takaisin Äiti Maan poveen. Kappelin kellot soivat niin häissä kuin hautajaisissakin, ja haudasta tulee morsiusvuode, joka täydentää kuoleman sakramentin. ”Maasta sinä olet tullut, ja maaksi sinä olet jälleen tuleva.”

Ei tule nopeasti mieleen toista suomalaista populaarimusiikin saralla työskentelevää tekstittäjää, joka saisi ladattua näin paljoa näin vähään.

Laitoin Helmi-levyjen Arwi Lindille konserttia seuraavana päivänä meiliä, sillä nämä uudet laulut vaivasivat minua.

“Nuo mainitsemasi uudet biisit (Hautausmaa vetää käteen, Viis’ tyttöä, Esineet, Tule minun luokseni kulta) on Joosen seuraavan levyn matskua, joka onkin jo työn alla, tosin vielä ihan hiljakseen. Kuitenkin Joose on yksin äänitellyt siihen jo 20 minuutin verran biisejä ja kevään aikana äänitetään bändilläkin biisejä siihen. Livelevy (tai kasetti) on myös suunnitteilla”, Lind vastasi tuolloin.

Kävi ilmi, että levyn äänitysten loputtua Joose oli tosiaan vielä prosessin päästyä kunnolla vauhtiin kirjoittanut nipun kappaleita, jotka eivät olleet ehtineet levylle.

Joose Keskitalo ei pelkää kaksoismerkityksiä. (Kuva: Tomi Palsa)

Kun kappale viimein vuoden odotuksen jälkeen julkaistiin, oli se paraatipaikalla. Keskitalon neljännen levyn avausraitana Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen on pysäyttävä. “Neljäkymmentä vuotta sitten Keskitalo olisi jo pelkästään levyn avaavasta kappaleesta haastettu oikeuteen jumalanpilkasta”, kirjoitan Rumbaan tekemässäni levyarviossa maaliskuussa 2009.

Kappaleesta tuli minulle eräänlainen talismaani tai pikemminkin albatrossi kaulan ympärille. Ihmiset tulivat juttelemaan siitä, vaativat tulkitsemaan sitä lisää, keskustelemaan sen merkityksistä. Laulu vaivasi ihmisiä, kuten kunnon surrealistisen vision kuuluukin. Sen rinnastukset olivat niin poikkeuksellisen voimakkkaita, sen termistö niin selke’ä, että se pakotti ihmiset seinää vasten.

Vuosia vaivannut aihe tuli esille aina, kun joko päädyin puhumaan tai kirjoittamaan Keskitalosta. Syytä tähän olen miettinyt pitkään, ja pohjimmiltaan uskon, että niin on, koska sen seitsemään riviin tiivistyy jotain olennaista Keskitalosta tekstittäjänä: se on rohkea, miltei houreisen visionäärinen, rujo mutta silti lohdullinen. Tietoisen shokeeraava, mutta shokilla saatua huomiota hyödyntävä.

“Keskitalo poikkeaa aikalaisistaan myös siinä, että hän pystyy käsittelemään pyhyyden teemaa lankeamatta latteuksiin tai kliseisiin. Keskitalon sanoissa on latautunutta voimaa, joka tuntuu puuttuvan nykykirkon retoriikasta melkein kokonaan. Kun hautausmaa vetää käteen Keskitalon kenties kontroversillimmässä laulussa, kyseessä ei ole pyhäinhäväistys, vaan pikemminkin halu ravistella kuulija hereille, herkistää tämän aistit.

Kuten surrealistit, Keskitalo käyttää shokkikeinoja arkisen keskellä saadakseen katsojan näkemää kuvan uudelleen, harkitsemaan sen rakenteita. Eloton ja hiljainen hautausmaa muuttuu himokkaaksi rakastajaksi, tuoreesta haudasta tulee morsiusvuode, mutta kyseessä ei ole parodia tai vitsi. Keskitalo pikemminkin korostaa sitä Luojan lakien määräämää rujoa täyttymystä, joka tapahtumaan liittyy”, analysoin kappaleen maailmaa Keskitalosta tekemässäni kansijutussa vuoden 2012 helmikuun Rumbassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

1. tammikuuta 2009 – Irlanti kielsi hehkulamput.