Popklassikot 1983

#24 Depeche Mode – Everything Counts

Depeche Mode, kliseistä voimaa.

Ehdotan pientä ajatusleikkiä. Sulkekaa silmät hetkeksi ja miettikää globaalia talousjärjestelmää. Koettakaa tiivistää mielikuvanne viideksi sanaksi. Sanojen ei tarvitse olla omia, sillä mielikuvat elävät stereotypioista ja iskulauseista. Avatkaa silmänne, etsikää kynä ja paperia, ja kirjoittakaa sanat listaksi.

Näyttääkö lista tältä?

  • Raha
  • Valta
  • Aasia
  • Kilpailu
  • Ahneus

Depeche Mode ei olisi Depeche Mode, jos se ei laulaisi kliseitä. Vaikka Everything Counts ilmestyi jo 1980-luvun alussa, kauan ennen laajamittaista globalisaation kritiikkiä, ei laulun retoriikkaa voi suurin surminkaan pitää omaperäisenä.

Markkinavoimien ylläpitämästä globaalista epätasa-arvosta tuskastunut Martin Gore purki kappaletta tehdessään vimmansa samanlaisiin kärjistyksiin, joilla ihmisen ja järjestelmän välistä alistussuhdetta on kuvattu kautta aikojen. Silloin ja nyt.

Asetelma kuitenkin vavahduttaa tavoitehakuisessa dramaattisuudessaan: Hahmottomat, personoimattomat, ahneet ”ne”. Talouden kehitystä kuvaaviin graafeihin pelkistyvä, palvonnallisuudessaan hysteerinen maailmankuva. Humaanien arvojen täydellinen sivuuttaminen. Itsekeskeisyys. Valheet.

Kuulostaako tutulta tämänkin päivän kontekstissa?

”The grabbing hands
Grab all they can
All for themselves
After all”

Depeche Mode ei olisi Depeche Mode, jos sen laulamat kliseet eivät heräisi musiikin siivittäminä eloon. Kappaleen voi antaa mennä korvien läpi poikkeuksellisen onnistuneena elektronisena diskopalana ja orkesterin ensimmäisenä vakavasti otettavana singlenä, mutta jos laulua kuuntelee itseisarvoisen analyyttisesti, alkaa toteutus luoda sanoitusten suoraviivaiseen viestiin syvyyttä.

Tämähän on kuin 1900-luvun taloushistoria pähkinänkuoressa. Kappaleen intro kolkkaa industrialismin viimeisenä huokauksena, jonka varaan teemamelodian mallintama pintaliitoinen onnela alkaa rakentua. Samalla sanat ryhtyvät piirtämään 1980-luvun läntisen talousihmeen raakoja realiteetteja. Kun tuotanto on ulkoistettu muualle, ovat jäljellä enää halu hallita ja kasvaa – ja kilpailla hengen ja maineen edestä.

Thatcherilainen maailma puhuu numeroin. Sen ääni on kolkko, lakoninenkin. Tämä ääni kuuluu David Gahanille.

“The handshake
Seals a contract
From the contract
There’s no turning back
The turning point
Of a career
In Korea being insincere”

Kappaleen ydin on kuitenkin kertosäkeessä, jossa Goren ääni nousee hyisen ekonomian ylle kuin hedonistisesta euforiasta täyttynyt enkeli. Laulu on luottavaista ja uskollista, vaikka sanat ovat rumia. Kehityskaari saavuttaa kliimaksinsa, numerot vaihtuvat muotoiluun. Kertosäe parkkeeraa keskelle esitystalousaikakauden mielikuvayhteiskuntaa, jossa tärkeintä on esillepano. Kaikki on saatava näyttämään kauniilta ja houkuttelevalta. Ahneuskin.

Kuin mainosmiehen mantra, kappale toistaa kritisoimansa maailmankuvan julkilausumattomia tunnuslauseita. Ne yltyvät huikeaan vuoropuheluun, jossa Gahanin metallinen johtopäätös  saa rinnalleen Goren viattoman ja sinisilmäisen täsmennyksen:

”It’s a competitive world
Everything counts in large amounts”

Kyse on siis dualismeista. Kun asioita yksinkertaistetaan äärimmilleen, päädytään hyvän ja pahan kamppailuun. Tällainen sanoma kestää aikaa ja on mallinnettavissa myös musiikillisesti.

Onpa kyseessä jännite industriaalisen konetaustan ja inhimillistä lämpöä tulvivan melodian, ilmeettömän Gahanin ja avosydämisen Goren, tai totuuden ja valheen välillä, Everything Countsin vastakkainasettelut kuulostavat edelleen kiinnostavilta. Jopa ajankohtaisilta.

Niin hitaasti maailma muuttuu, vaikka muuta väitetään.

Siksi kappale kestää laveaakin tulkintaa. Vaikka laulun on sanottu osoittavan sormellaan etenkin aikansa musiikkiteollisuutta, sen voi yhtä lailla mieltää hämmentyneeksi havahtumiseksi rahan voimalla pyörivän globaalin järjestelmän raadollisuuteen. Yksinkertaisuudessakin sen sanoma koostuu monesta kerroksesta, aivan kuin maailmaa luvuilla hallitsevat konttorirakennukset.

Tässä maailmassa kysymys on vain siitä, mihin kerrokseen olet jaksanut nousta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Depeche Moden tummanpuhuva kuvakieli puhuttelee pop-eksentrikkojen lisäksi musiikkimaailman mustempaa joukkoa. Ruotsalainen In Flames levytti oman näkemyksensä laulusta vuonna 1997 ilmestyneelle globaalin yhteiskunnan syntyä ja tuhoa käsittelevälle Whoracle-levylleen. Tuhoutuiko maailman mukana jotakin alkuperäisestä kappaleestakin – se on yksinomaan kuulijan päätettävissä.

http://www.youtube.com/watch?v=QwlmHPq_Ge0