Popklassikot 1985

#23 Nick Cave & the Bad Seeds – Tupelo

Nick Cave, Elviksen myytin lumoissa.

Vuonna 1984 Nick Cave ja muut Bad Seedsin jäsenet majailivat eurooppalaisen dekadenssin pääkaupungissa Berliinissä. Ainakin laulusolistin harrastuksiin kuului tiettävästi opiaattityyppisten kovien huumeiden vetäminen.

Elokuvallisen goottinälkäkurjen näköinen Cave täytti syksyllä 27 ja olisi elämäntapojensa puolesta voinut hyvin liittyä myyttisessä iässä kuolleiden kerhoon. Ei siis ihme, että hän tunsi pakkomielteistä kiinnostusta rock’n’rollin ja bluesin legendaariseen menneisyyteen ja ennen kaikkea itse kuninkaaseen, Elvikseen.

Tämä tiivistyy seuraavan vuoden puolella ilmestyneeseen kakkoslevyyn The Firstborn Is Dead. Vimmaisen ja synkeän myyttisyyden leimaamasta albumista ei voi puhua pudottelematta nimiä: Blind Lemon Jefferson, Bob Dylan, John Lee Hooker

Ja sitten on Tupelo, levyn avausraita, singlebiisi ja ylivoimaisesti tunnetuin esitys, johon Cave purki koko Elvis-obsessionsa. Tarkemmin sanottuna kappaleen tekstissä sekoittuu kaksi mytologis-historiallista tapahtumaa: Tupelon pikkukaupunkia 1927 kohdannut tuhotulva ja Elvis Presleyn syntymä samassa kaupungissa 8. tammikuuta 1935.

Lähtökohta: rock on tunnetusti paholaisen musiikkia. Ja jos näin on, se kai ansaitsee oman luomiskertomuksensa tai ilmestyskirjansa, tai molemmat samaan tarinaan yhdistettyinä.

Tätä Cave on lähtenyt tavoittelemaan, ja siinä onnistunutkin. Metafyysinen pahuus lähestyy näkökentän rajamailla biisin avaavasta ukkosen jyrähtelystä ja Barry Adamsonin uhkaavana möyryävästä bassoriffistä alkaen. Ja sitten Cave aloittaa saarnansa blueshahmoa ja murhamiestä Leadbellyä mukaillen:

”Look-a-look a yonder! A big black cloud come! Oh comes to Tupelo!”

Taivaan portit aukeavat ja kaatavat lastinsa pikkukaupunkiin, jota kohtaa yhtä merkityksellinen sattumus kuin erästäkin Betlehemiä 1935 vuotta aikaisemmin. Mutta onko nyt syytä puhua armon sijaan kirouksesta?

Kyllä vain: Cave sanoo sen ihan suoraan.

”The Beast it cometh down, Tupelo bound”

Linnut eivät lennä, kalat eivät ui eivätkä kanat muni. Peltikattoisessa mökissä makaa synnyttävä nainen kuin Maria tallissaan, olkivuode tekemässä kehdon virkaa, mutta vierellään pullo ja pieni laatikko. Syntyy lapsi, kuolleena. Mutta syntyy toinenkin lapsi ja elää.

Esikoinen, Jesse Garon, asetetaan laatikkoon, joka suljetaan silkkinauhalla ja haudataan. Toisena tullut, Elvis Aaron, jää henkiin, äitinsä keinutettavaksi. Kenties ottaa ensi töikseen huikan siitä pullosta. Ja se suuri pahuus, rock’n’roll, on kotiutunut Tupeloon ja maailmaan.

Caven kiinnostus Elviksen synnyinmyyttiin ja kuolleena syntyneeseen esikoiseen kytkeytyy yhtä lailla raamatulliseen näkemykseen esikoisuuden merkityksestä kuin rockin mytologiseen ulottuvuuteen. Jos rockin historia olisi leirinuotiotarina, musiikinlajin olisi pannut alulle tämä kaksosensa elinvoiman jo kohdussa riistänyt käenpoika – poika joka riisti väärydellä itselleen esikoisosan.

Ei ihme, että tuloksena oli paholaisen musiikki, mutta ei vain paholaisen, vaan kaikkien erilaisten, toistaitoisten, halveksittujen ja kartettujen musiikki. Nuorison musiikki. Tupelon kaoottisen myrsky-yön keskellä lapset ovat niitä, jotka aistivat jonkin uuden, heille kuuluvan syntyneen.

”But the little children know
They listen to the beating of their blood
The Sandman’s mud!”

”Pikkulapset tietävät” on klassinen bluesmotiivi, ja niitä Tupelo on puolillaan. John Lee Hookerin tunnettu samanniminen blues (siitä tosielämän tulvasta) lienee toiminut Caven tärkeimpänä lähtökohtana.

Voidaankin huomauttaa, että niin rockin syntymästä kuin biisi kertookin, tarvittavan vanhatestamentillisuuden ja Southern Gothic -kuvaston lauluntekijä on löytänyt juuri bluesista. Myös musiikillisesti Tupelo edustaa goottilaisittain tehostettua blueskaavan päivitystä.

Bad Seedsien tausta postpunkin parissa kuuluu lähinnä Mick Harveyn tribaalihenkisessä rumpukompissa. Adamson ja Harvey pitävät biisin määrätietoisen uhkaavalla radalla, ja Caven eläytyvä lead-vokaali saa tukea bänditovereiden valittavasta taustalaulusta.

Lopputuloksena on Bad Seedsin haasteellisen varhaistuotannon kiteytynein esitys, jota on kierrätetty kokoelmilla ja livesetissä siitä asti. Soitettiin se vuoden 2009 Provinssirockissakin, ja vannon, että seesteinen kesäilta tummeni ensi sointujen jyrähdellessä ja taivaanrantaan ilmestyi mustia pilviä.

Tämä on fakta, sanoivat säätiedotteet tuolta päivältä Seinäjoen ilmanaloista mitä hyvänsä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus I!

John Lee Hookerin Tupelo.

http://youtu.be/77pmWCpMNkI

Bonus II!

Caven Elvis-pakkomielle näkyi jo Bad Seedsin ensimmäisellä singlellä, joka on tummasävyinen katuojaversio kuninkaan myöhäiskauden hitistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!