Popklassikot 1993

#22 Robin S – Show Me Love

Pidä kiinni käsilaukustasi. Robin S on lähistöllä.

Jonnalla on uusi käsilaukku. Sen väri on tumma kulta, vaikka Maiju sanoi bussissa että onpa erikoinen ruskea, ”aika jännä”. Maiju osaa olla rasittava, mutta tiukassa paikassa siihen voi aina luottaa.

Phoeben käsilaukku on lattialla Meganin, Charlotten ja toisen Charlotten laukkujen vieressä. Naiset tanssivat ringissä laukkujen ympärillä. Toinen Charlotte on paras tanssija mutta pidättelee, jotta muut eivät joutuisi pinnistelemään. Välillä Phoebe vilkaisee baaritiskin edessä liikehtivää haukkaparvea. Rinki tiivistää vaistomaisesti, kun joku irtautuu parvesta ja alkaa kierrellä tanssilattiaa.

Keväällä haukka vei Hirokon. Sen jälkeen sitä ei ole juuri nähty ringissä. Kerran Nanami törmäsi Hirokoon ja sen haukkaan pizzapaikassa. Ne näyttivät säyseiltä ja kylläisiltä. Kahden viikon päästä Nanami lähtee Osakaan opiskelemaan mediaa. Tanssivatkohan ne käsilaukkujen ympärillä Osakassa?

DJ miksaa seuraavan biisin sisään. Kish-kish-kish-kish. Pom-podo-po-pom-pom-pom-po-dom. Jonna hihkaisee ja nostaa kätensä ylös. Isoääninen nainen laulaa petetyistä lupauksista. Turha enää yrittää lirkutella. Näytä, älä kerro. Kish-kish. Pom-podo-po-pom-pom. Maiju käy baaritiskillä kiskomassa Marjukan takaisin tanssilattialle. Rinki hehkuu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!