Popklassikot 1997

#22 Monaco – What Do You Want From Me?

Kosto elää. David Potts ja Peter Hook.

Kosto elää. David Potts ja Peter Hook.

Sen bassosoundin paluulle aika oli mitä otollisin. Hannu Linkola demonstroi muutama popklassikko sitten vastaansanomattomasti, miten brittien välillä tukahdutettu itseylpeily purskahti 1990-luvun keskellä esiin kuin käsiekseema talviaikaan. Ei siihen olympialaisia tarvittu, poliittiset kännit ja kuvitelma kolmannesta popinvaasiosta riittivät.

Kun Peter Hookin basso kätteli What Do You Want from Messä kuulijoita pirteästi ja neljän minuutin päästä saatteli nämä ulos haikeasti, menivät jotkut lankaan: New Orderiahan tämä. Monacon toinen osapuoli David Potts, kun kuulosti kertosäkeessä aika lailla Bernard Sumnerilta.

Yksi näkökulma biisiin olisi New Order -soundin kyyninen brändäys ja sen lopullinen kanonisointi osaksi Iso-Britannian popkierrätyshistoriaa. Ei onnistu, se on aivan liian hyvä biisi siihen. Hookyn korkeiden nuottien, usein yhden kielen bassokuvioita on myös kenen tahansa helppo matkia, mutta harvempi uskaltaa tehdä sitä biisiä tai paria enempää. Hooky yhdistetään soundiinsa niin vahvasti, että kopioijatkin tuntevat kopeloivansa hänen taskujaan.

Kliseisesti on kuitenkin todettava, että Hookyn isoin fani on Hooky itse. Puhutaan miehestä, joka rakastaa vanhoja tekemisiään siinä määrin, että soittaa niitä coverbändin kanssa ympäri maailmaa New Orderista erottuaankin. Puhutaan hoarderista, joka kerää bändiensä bootleggeja ja muuta krääsää. Puhutaan intoilijasta, joka on kuunnellut ja arvostellut satakunta fanien tekemää New Order -coveria. Puhutaan pitkävihaisesta karhusta, joka haukkuu New Orderin nykymuotoa kenelle tahansa toimittajalle.

Monacossa pääsivät esille Hookyn sitoutumisen parhaimmat puolet. Aiempi sivuprojekti Revenge oli tietoista, musiikillisesti keskinkertaista identiteetin muuntelua. Muutkin New Orderin sivuprojektit pakenivat vanhaa olemustaan, mutta paremmin. Revengeen vuonna 1991 liittynyt David Potts oli bändin muita tyyppejä lahjakkaampi biisintekijä, mutta Monacossa hän ennen kaikkea suorastaan pakotti Hookyn kuulostamaan taas New Orderilta.

Tämä itsensä uudestaan löytäminen kuuluu What Do You Want from Messä niin vahvasti, että se on paras New Order -pastissi mitä kuvitella saattaa. Perinteiset asetelmat käännetään päälaelleen: joltain muulta kuulostaminen ei olekaan rasite, vaan vapaus.

Kun omin alue on vallattu takaisin ja vanha swagger palannut, ei se haittaa, vaikka joskus lainailee muilta rohkeastikin. Monacon debyyttialbumi Music for Pleasure on inspiroitunut myös muissa imitaatiohetkissään, oli lähteenä sitten poikabändidisko (Sweet Lips), trip hop (Billy Bones) tai Oasis (joka kolmas biisi).

Potts ja Hook eivät lainailussaan unohtaneet omaa sanottavaansa; edellisen Oasis-vedot ovat herkempiä ja ainakin minulle edelleen nautittavampia kuin Gallagherien uho. Hommassa oli myös kieli mukavasti poskessa. Huomaathan, kuinka Hooky vihjaa erittäin New Orderin Elegian kuuloisessa Sedonassa Ennio Morriconen La resa dei contiin kuin muistuttaakseen, että vanhallakin bändillään on esikuvansa.

Voi olla, että ironia What Do You Want from Men sadistista vanhaa suhdetta ruotivan sanoituksen ja Hookyn musiikillisen ”kotiinpaluun” välillä ei jäänyt sekään bassomestarilta ja Pottsylta huomaamatta.

”Give me something I can rely on
Far away from the life that I once knew”

Annetaan viimeinen sana itse Hooksterille. Näin hän puheli Monacon lehdistöpakkauksessa albumin julkaisun aikaan:

”But I remember when me and Pottsy […] were writing the lyrics for one of the songs, and we both went through what we thought it was about, and his interpretation was completely the opposite to mine. Exactly the opposite. It’s just about getting a feeling from it.”

”What a crock of shit that was! Häh häh hää!”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Ja tapahtui niinä päivinä, kun koko Martinlaakso oli verolle pantava, että Monaco herätti tunteita myös Suomessa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!