Suomipopin valkeat helmet

# 22 Bogart Co. – Princess (1985)

KYYNELSILMIN MAAILMAN PORTEILLA

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bogart Co. – Princess (1985)

Vanhan rakkauden jälki on seurannut Ressua vuosikymmenten halki

1980-luvulla suomalainen musiikkivienti otti hapuilevia ensiaskeleitaan. Useimmiten ne johtivat harhaan. Kansainväliset markkinat ummistivat silmänsä täkäläisiltä yhtyeiltä, eikä takaportti auennut edes Euroviisujen kautta. Vientitoivojen toimintaa ohjasivat mielikuvat, hatara usko ja naiivi yritteliäisyys. Anglosaksisen kulttuurin dominoimassa maailmassa näillä eväillä pääsi töin tuskin kotikatua kauemmas.

Silti kunnianhimoisimmat jaksoivat yrittää.

Yksi avoimimmin ulkomaille tähyillyt orkesteri oli turkulainen Bogart Co., joka rynnisti hiuspehkot hulmuten kansainvälisen tanssimusiikin kilpakentille. Levyjä purkitettiin Tukholmassa ja Lontoossa, ja musiikkivideoita kuvattiin Kanarian saaria myöten. Samaan aikaan kotimaassa heiluivat pilkkakirveet. Yhtyeen avoin kaupallisuus, värikylläisyys ja hyväntuulisuus tuntuivat rikkovan kaikkia suomalaisen rock-maailman kirjoittamattomia lakeja.

Läpimurto jäi haaveeksi, mutta vika ei ollut suoranaisesti sisällössä. Jos Suomesta olisi löytynyt todellista vientiosaamista, olisi Bogart Co. voinut osua samaan kultaiseen diskosuoneen kuin vaikkapa Modern Talking. Hullunrohkean asenteen lisäksi yhtyeellä oli nimittäin taskussaan todellinen valtti – kansainväliset mitat täyttävä hittikappale.

Neonvärisen humun takana, tuulipuvun tuolla puolen soivat särkyneen rakkauden sävelet. Siellä hymyili surumielistä hymyään kaunis ja kaivattu prinsessa.

Turusta Tukholmaan

Kun Bogart Co. julkaisi Princess-singlensä alkuvuodesta 1986, yhtyeellä meni lujaa. Sen kakkosalbumi, Dance Station (1985), viihtyi Suomen albumilistalla ja avaussingle All the Best Girls villitsi tanssilattioilla. Menestys maistui viisikolle, sillä vain paria vuotta aiemmin sen debyytti (No 1, 1983) oli flopannut niin pahoin, että levy-yhtiöt olivat jättäneet yhtyeen tuotantosuunnitelmiensa ulkopuolelle. Dance Stationin avulla orkesteri tuntui pääsevän vihdoinkin lähelle suurta unelmaansa.

”Meillä oli alusta asti selkeä päämäärä. Me haluttiin tehdä kansainvälistä musiikkia, mutta Suomessa ei ollut mielestämme osaamista sellaiseen. Wigwamit ja muut olivat tehneet järjettömän kovia juttuja, mutta modernia ja ajan hermoilla ollutta soundia ei löytynyt mistään.”

”Näin sitten ruotsalaisessa Secret Servicessa soittaneen Ulf Wahlbergin eräillä tv-studioilla. Kävin kysymässä häpeillen, kiinnostaisiko häntä tuottaa musiikkiamme. Olin varma että mies käskee suksimaan ties minne, mutta sehän pyysikin lähettämään nauhan. Lähetin All the Best Girls -demon, ja kun soitin perään jonkun ajan kuluttua, Uffe kehui materiaalia ja suostui tuottamaan musiikkiamme.”

”Ongelmana oli kuitenkin raha. Meiltä puuttui levy-yhtiö ja paineet sen löytämiseksi kasvoivat. Me käytiin läpi kaikki suomalaiset firmat, mutta niissä sanottiin vaan että ’hyvä bändi mutta ei kiinnosta’. Ilmeisesti yhtiöt olivat pelästyneet ensimmäistä levyämme. Se ei juuri liikkunut, eikä siitä oikein tykätty. Olisi pitänyt laulaa rockia suomeksi.”

”Onneksi lopulta Matin ja Tepon levy-yhtiössä Teppo oli sitä mieltä, että tää on hyvä homma. Niiltä saatiin rahaa ja päästiin Tukholmaan tekemään levyä.”

Lopputulos, Dance Station, on hämmästyttävän linjakas ja onnistunut levy. Vaikka 1980-luku on kiinnittynyt paksuksi pakkeliksi levyn pintaan, ovat sen äänimaailma ja kappalemateriaali kestäneet aikaa hyvin. Huolellinen jälki ja suuri sointi palvelivat myös yhtyeen visiota. Orkesteri oli päättänyt valloittaa ulkomaat niiden omilla keinoilla. Kansainvälisyyden haasteeseen saattoi vastata vain lähtemällä leikkiin mukaan.

”Kuuntelin noihin aikoihin vaikka mitä, mutta lähtökohtanani oli aina pop. Valtaosa suosikeistani tuli ulkomailta, joten oli luontevaa, että halusimme kuulostaa samalta kuin ne.”

”Halusimme aktiivisen tuottajan ja oli hienoa päästä työskentelemään sellaisen miehen kanssa, jonka bändiä olin ihaillut. Uffe toi meidän juttuihin sellaista Juno- ja Jupiter-synamaailmaa. Se funtsasi kuitenkin paljon enemmän biisien rakenteita kuin soundijuttuja. Mehän sitä vastoin riehuttiin kaikkien efektien kanssa. Uffe joutui oikeastaan kantamaan huolen siitä, että saatiin ylipäänsä biisit kasaan.”

”Me oltiin usein sitä mieltä, että kukaan muu ei tee näitä asioita niin hyvin kuin me. Olihan se aika vääristynyttä, mutta nuorilla artisteilla pitää olla kovaa uhoa, jolla ne jaksaa alkuvaikeuksien läpi. Meillekin tuli niin paljon kaikenlaista niskaan, että piti uskoa hulluna omaan tekemiseensä. Ja kyllä me uskottiinkin.”

Vientitoivot maailmalla. Bogart Co.:n kulta-aikoina sekä soundit että kampaukset olivat suuria. Studiossa Sam Eagle, Reddie Redford, Johnny Gustafsson, Guy Stoneman ja Vinnie Lane.

Katkelma päiväkirjasta

Princess ei kuitenkaan kertonut uhosta tai edes heijastellut sitä. Laulun taustalta löytyi omakohtainen ja tuttu tarina menetetystä rakkaudesta ja sen korventavasta jälkipoltosta. Tarinan henkilökohtaisuudesta kertoo se, että vuonna 1988 Ressu kirjoitti sille sisarlaulun Where Are You, jossa hän palasi Princessin tunnelmiin ja muotokieleen pienen ajallisen välimatkan takaa. Samaa teemaa käsitteli myös debyyttilevyltä löytynyt My Princess.

Princess on ensimmäisiä tekemiäni biisejä. Laulu on kuin päiväkirjani sivuilta, vaikka en koskaan päiväkirjaa kirjoittanut. Ei se tietenkään sanasta sanaan ole totta, vaan eipä noita asioita tarvinnut parikymppisenä kauheasti dramatisoidakaan. Kerronnan kypsyys ei huimannut päätä, mutta vilpittömyyttä oli senkin edestä.”

”Nauhoitin kappaleen demoon auttavat soinnut pienellä keyboardilla ja lauloin melodian siihen päälle. Varsinainen sovitus tehtiin treenikämpällä. Totta kai studiossa viilattiin soundia, sillä Uffella oli paljon sanottavaa siihen syntikkamaailmaan, mutta bändikämppäsovitus antoi lopulliset suuntaviivat.”

”Bändi otti laulun hyvin vastaan, enkä pelännyt missään vaiheessa, että laulu olisi liian erilainen. Me tehtiin aina liiankin paljon kaikenlaista, eikä kukaan meistä ollut sellainen puristi, joka kelpuuttaa vain tietynlaisia lauluja.”

Dance Stationin energisessä maailmassa Princessin pehmeä pumppaus ja herkistynyt tulkinta erottuvat selvästi. Samalla kappale on kuitenkin saumaton osa levykokonaisuutta; nöyrä hengähdystauko, jonka voi tulkita myös viimeiseksi silaukseksi. Laulua kuunnellessa on edelleen helppo tavoittaa se hartaus, jolla kappaletta on tehty.

”Laulun äänimaailma on tarkoituksella pehmeä, vaikka me haluttiin tehdä kappaleesta tanssittava. Se oli pakko jättää tuollaiseksi. Biisin luonne olisi kärsinyt niistä kovista biiteistä, joita laitoimme muille Dance Stationin kappaleille.”

”Kun Princessia nauhoitettiin, Uffekin tajusi, että laulu on minulle tärkeä. Se keksi, että jumalauta, nyt vähennetään valoja. Mulla rupesi laulaminen menemään entistä vaikeammaksi, ja kun Uffe otti loputkin valot pois, mä itkin jo niin paljon, ettei laulamisesta tullut yhtään mitään. Se sessio jouduttiin keskeyttämään. Jatkettiin sitten, kun pystyin laulamaan taas vähän.”

Olennainen osa Princessin tenhovoimaa on sen video, jonka tyylikkäät nyanssit – laulun tahdissa vilkkuvat liikennevalot, balettitanssijan unenomaiset hypyt ja pyörivä prinsessanukke – istuvat kappaleen kerrontaan mestarillisesti. Paradoksaalista kyllä, 1980-lukulaisen räikeyden perikuvaksi ikonisoitunut Bogart Co. vastasi Princessin videolla hienoimmasta visuaalisesta jäljestä, jonka vuosikymmen suomalaiseen populaarikulttuuriin jätti.

”Videon teki Tapanisen Juha Helsingistä. Luin iltapäivälehdestä, että hän oli voittanut jonkun palkinnon, ja otin yhteyttä. Ainoana ongelmana oli jälleen raha puute. Halusimme kilpailla kansainvälisten artistien kanssa, joten videonkin piti näyttää joltain, vaikka budjetti oli ihan eri luokkaa. Tappi onnistui kuitenkin hyvin. Se ymmärsi laulun tunnelmaa ja sillä oli hyvä visio.”

Juha Tapanisen ohjaama Princess-video tihkuu kaipausta ja etääntymisen tragiikkaa.

Aavan meren tuolla puolen

Dance Station saattoi olla Suomen ensimmäinen kansainvälistä tasoa lähennellyt tanssipoplevy. Levyä ei otettu kuitenkaan vastaan yksinomaan kiitellen. Vaikka albumi löysi nopeasti tiensä ihmisten soittimiin, päätyi yhtye kriitikoiden hampaisiin. Räikeät mielipide-erot osoittivat, että Bogart Co. oli pohjimmiltaan rohkea ja kiinnostava yhtye, joka teki asioita toisin. Sen Herreys-henkiset koreografiat, maidonvalkea julkisuuskuva, häpeilemätön pop-asenne ja korskea ulkoasu kyseenalaistivat virkistävällä tavalla suomalaisen rock-maailman totunnaisuuksia.

”Jotkut karsastivat meitä ja jotkut rakastivat. Kriitikot pitivät meitä lähinnä hyvänä haukkumisen kohteena, mutta yleisö löysi meidät siitä huolimatta. Kun jälkeenpäin miettii, niin monta asiaa olisi voinut tehdä eri tavalla, mutta sitten oli asioita, joita ei olisi missään nimessä kannattanut tehdä toisin. Erilaisuus oli valttimme.”

”Luulen, että meidän juttua on alettu ymmärtää vasta myöhemmin. Totta kai meidän fanit, joita oli älyttömästi, jakoivat näkemyksemme jo silloin, mutta ne ajattelivatkin vain että ’tää on hyvä biisi ja noi esiintyy hienosti’. Toimittajista vasta nykyinen sukupolvi on tainnut tajuta, mistä meissä oli kyse.”

”Olihan se välillä turhauttavaa, mutta kyllä kaikki kääntyi bändin kannalta positiivisen puolelle.  Jos me olisimme tehneet niin kuin muut rakkaassa kotimaassamme neuvoivat, niin tuskinpa olisimme myyneet yhtä paljon levyjä tai saaneet yhtä paljon väkeä keikoille.”

Vaikka Bogart Co.:n lähtökohtia on opittu ymmärtämään, elää yhtyeen perintö myös toista elämää. Orkesterin riikinkukkomaiset promokuvat kiertävät pitkin internetiä, ja orkesteria käsitellään tämän tästä esimerkkinä siitä, mikä kaikki suomalaisessa musiikkimarkkinoinnissa meni aikoinaan pieleen. Samalla Bogart Co.:n tekemisistä välittyvä kotikutoisuus on herttainen muistutus niistä realiteeteista, joiden varassa suomalainen populaarikulttuuri opetteli maailman tavoille.

”Kyllähän me mietittiin ihan pirusti, miten asiat pitäisi tehdä, ja tehtiin asiat sitten omalla tavallamme.  Vuonna 1987 meille tuli brittimanageri, joka ihmetteli meidän touhuja ihan helvetisti. Se sanoi, että jos teidän täytyy pukeutua hullusti, niin voisitteko pukeutua edes vähän vähemmän hullusti.”

”Kerran se näki meidät keikalla Forssan kuplahallissa ja ihmetteli että ei hemmetti, bändi näyttää tolta, mutta väkeä on silti noin paljon. Siinä taisivat kulttuurit kohdata.”

”Silloin kaikki oli sellaista kokeilemista. Me halusimme breikata ulkomailla, mutta se ei ikinä onnistunut. Eihän se ole tietenkään muiden vika kuin meidän, mutta…”

”Siinä oli kaikenlaista. Esimerkiksi All the Best Girls nousi Saksan sinkkulistalla 30:n tuntumaan, kun se vedettiin yhtäkkiä pois markkinoilta. Saksassa oli jo valmiiksi Bogart-niminen yhtye ja siitä oli tulossa oikeushässäkkä. Keski-Euroopan valloitus jäi siihen.”

”Englannissahan meiltä vaihdettiin nimi jostakin syystä. Zap and Go! Joku elokuvayhtiö oli ilmoittanut, että me ei voida käyttää Bogart Companya. Eihän nimellä olisi periaatteessa ollut meille merkitystä, sillä kukaan ei tuntenut meitä siellä, mutta emme me halunneet vaihtaa sitä. Meillä oli levy julkaistuna ja olimme mielestämme matkalla jonnekin.”

Jälleen yhdessä. Dance Station vierailulla Ressun studiolla syksyllä 2012.

Prinsessan monet kasvot

Bogartin Co.:n liito katkesi kuuden albumin jälkeen vuonna 1989. Samoihin aikoihin Ressu käynnisteli menestyksekästä soolouraa, joka teki hänestä yhden 1990-luvun äänistä Suomessa. Bogartilaisten kanssa syntyi puolestaan tuotantotiimi RELS, joka siirsi Suomen muutaman vuoden kuluttua eurodance-aikaan nimellä Sound of R.E.L.S..

Sekä Sound of R.E.L.S. että Ressun sooloura perustuivat osin kierrättämiseen. Soolouransa tukipilareiksi Ressu pystytti coveroituja voimaballadeja, Sound of R.E.L.S. puolestaan versioi muun muassa Bogart Co.:n vanhoja kappaleita. Uudelleentulkintojen joukossa oli myös Princess.

Kolmannen elämänsä Princess aloitti vuonna 2009, kun Ressu levytti kappaleen suomeksi Neon 2:sta tutun Jussi Rainion kanssa.

”Itse asiassa mä odotin pitkään, että joku nuori poppari tekisi oman versionsa Princessista.  Mutta kun sitä ei alkanut tulla, niin me tehtiin se itse. Se Sound of R.E.L.S.:in versio oli lähinnä tuotannon päivitys, mutta kun ryhdyttiin tekemään laulua Jussin kanssa suomeksi, halusin että siihen tulee uusi teksti, joka ei pohjaa tähän vanhaan stooriin.”

”Mun mielestä lauluja pitää versioida uudestaan. Maailma on täynnä hyviä biisejä, eikä niitä saisi unohtaa sitten kun niiden aika on ohi. Mä olen tehnyt paljon covereita ja pukenut niille tavallaan uudet vaatteet. Jos joku biisi on hyvä, niin sen voi tehdä monella tavalla. Esimerkiksi Prinsessaan olen todella tyytyväinen. Uusissa versioissa täytyy olla kuitenkin joku idea, joka antaa niille oman elämän. Pelkkä kopiointi ei riitä.”

”Virossahan artisti nimeltään Mari-Leen teki kappaleesta oman versionsa (Printsess, 2008). En oikein tiedä sen taustoja, mutta annoin sille luvan kuultuani, että se oli aikaisemmin tehnyt Dingon Autiotalon. Mun mielestä on yksinomaan hienoa, että laulut elävät tällä tavalla.”

Nykyisin Ressun pääprojektina on Ressu ja Jussi -duo. Vaikka kaksikon suosio pohjautuu suurilta osin heidän itsensäkin tiedostamaan nostalgia-arvoon, on taiteilijoiden katse tulevassa. Tämä kuvaa Ressun musiikillista filosofiaa. Hänen mielestään lauluja pitäisi katsoa uusista perspektiiveistä sitä mukaa kuin vuodet ja muodit vaihtuvat.

Eteenpäin suunnattu katse tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että Bogart Companya tuskin saadaan takaisin, vaikka yhtyettä osattaisiin ehkä arvostaa toisella tavalla kuin 25 vuotta sitten.

”Me ollaan kyllä tehty 2000-luvulla joitakin keikkoja. Vähän väliä ihmiset toivovat, että kasaisimme rivit uudestaan, mutta se olisi aika iso projekti. Me ollaan hyvissä väleissä, mutta kaikilla on omat kuvionsa.  Mulle on nyt tärkeintä se, mitä me tehdään Jussin kanssa, joten Bogart ei ole tässä vaiheessa relevantti. Se ei ole kombona sellainen, että sillä olisi jatkuvuutta.”

”Sen sijaan Princess seuraa minua koko ajan, always. Se on ollut monelle kuulijalle lohdun tai lohduttomuuden lähde, joten pidän sitä siksikin mukana. Ja onhan se mulle tärkeä laulu, vaikka sanat ovat vaihtuneet. Siellä pohjalla on aina se sama biisi.”

”Ei se kuitenkaan saa tunteita purkautumaan niin valtoimenaan kuin silloin joskus. Asiat eivät pysy samanlaisina ihmisen päässä tai missään muuallakaan. Muutenhan me oltaisiin edelleen kaikki rakastuneita siihen ensimmäiseen tai toiseen tai kolmanteen tyttöystävään ja kaikki olisi päin hemmettiä elämän loppuun asti. Ei voisi hyväksyä enää koskaan ketään muuta. Mutta ei se mene näin. Onneksi.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ressun ja Jussin versio Prinsessasta kertoo kokonaan toisen tarinan.

RESSU (Reddie Redford)

Oikealta nimeltään Esa Mäkelä, syntynyt 30. Heinäkuuta 1961 Turussa.

Bogart Co:n laulaja ja pääasiallinen lauluntekijä. Osa Bogart-miehistöstä koostunutta RELS-tuotantotiimiä, joka on muun muassa tuottanut Matti Inkistä, MC Nikke T:tä ja Neon 2:ta sekä levyttänyt nimillä Boozin Bang N Dance Crew ja Sound of R.E.L.S..

Menestynyt sooloartisti, joka on julkaissut viisi soololevyä ja useita kokoelmia. Keikkailee nykyisin Neon 2:sta tutun Jussi Rainion kanssa. Ressulta ja Jussilta on ilmestynyt kaksi levyä sekä joitakin singlejä.

Kirjoittanut FC TPS:n maalilaulun Sydän rinnassa. Bogart Co:n C’mon Baby -laulun säveleen tehty C’mon Tepsi on soinut TPS:n jääkiekko-otteluissa.

Princess viidellä sanalla: ”Aito, alkuperäinen, voi että ah.”

Millainen ihminen olit vuonna 1985? ”Aika paljon rohkeampi. Nykyisin mietin enemmän, voinko tehdä jonkun asian vai en.”

Mitä musiikkia kuuntelit tuolloin? “Intoilin todella paljon Paul Youngista, Duran Duranista, Spandau Balletista, Howard Jonesista ja Tears for Fearsista. Lisäksi olen aina pitänyt Paul McCartneysta, niin persoonana kuin laulajanakin.”

Toivebiisi:Bruce Springsteenin The Riverissa on sellainen lataus, melodia ja sanat, joille olen aina herkistynyt. Mun ensimmäisessä vuokrakämpässä oli vanha piano, jota taoin vajavaisilla soittotaidoillani ja lauloin Riveria itku kurkussa. Nykyisin pystyn laulamaan sitä jo itkemättäkin. Toinen tärkeä laulu on Paul McCartneyn Waterfalls. Siinä on mun mielestä hieno filosofia, vaikka se onkin vähän sellainen 20 sentin ajatelma. Waterfalls ei ollut koskaan iso hitti, mutta kolahti minuun henkilökohtaisesti.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!