Popklassikot 1997

#21 The Chemical Brothers – Block Rockin’ Beats

Noel ja Liam.

Noel ja Liam.

Ala-asteella pyysin enemmän aikaa Itäkeskuksen Spinefarmin jungle-hyllyllä kuin valveilla koulussa viettäneeltä luokkakaveriltani jotain siistiä musaa. Lämpimän ylenkatseen kera sain parin päivän päästä c-kasetin, jolle oli nauhoitettu The Chemical Brothersin kaikki siihenastiset singlet ja b-puolet. Kasetin A-puolen viimeinen kappale oli hullaannuttavan levotonta paikallaan säntäilevää bassonpudottelua ja 303:n nuppien vinguttelua – ikään kuin olisin silloin tiennyt, mikä se on. ”Vähän kuin Prodigy ilman sitä koheltamista”, sanoin parin päivän harkinnan jälkeen. Ylenkatse tippui pakkasen puolelle.

Pari vuotta myöhemmin tajusin, että A-puolen viimeinen kuulosti humalalta, jossa näkee ja kuulee kaiken muttei pysty liikkumaan. Kuusitoista vuotta myöhemmin tajuan, että se on tärkeimpiä konemusiikkikokemuksiani, kuten muutaman miljoonan muunkin.

Kemikaaliveljesten sytyttämän sample-sodan kulttuurihistoria tyhjennettiin jo Setting Sunin kohdalla viime vuoden sarjassa. Vuonna 1997 Tom Rowlands ja Ed Simons eivät olleet enää Haçienda-klubille imeytyneitä keskiluokkaisia nörttejä Manchesterista, vaan tähtiä, joille soittelivat kaikki Metallicasta Gallaghereihin. Block Rockin’ Beatsia täydellisempää ja steriilimpää big beatia ei ole kukaan tehnyt, tai tuonut kokonaista klubikulttuuria valtavirtaan vastaavalla rytinällä, ainakaan ilman meikkejä, ketjuja ja vöitä. Skrillexkin oli yli kymmenen vuotta myöhässä.

Surkuhupaisinta Block Rockin’ Beatsissa eivät ole polemiikit sen palauttamattomista lainoista, vaan se, että The Chemical Brothers yritti tehdä sitä itse uudelleen seuraavat kymmenen vuotta. Hey Boy, Hey Girlillä (1999) valui vielä pieni verinoro sieraimesta, Galvanize (2005) nojaili enää vessakäytävällä odotellen, että joku kehtaisi tunnistaa.

The Chemical Brothersin kakkoslevy Dig Your Own Holen avaajaa ja yhtyeen tähän asti ja varmasti lopullisesti isointa singleä soitetaan varmasti edelleen noin puoli kolmen aikaan yöllä kellareissa ja kattoterasseilla ympäri maailman. Perseveivinä siinä toimii enää nostalgia, ja hyvin toimiikin, meille miljoonille, joiden yläasteen jälkeisen elämä piti olla yhtä välittömästi tyydyttävää hormonihorkkaa kuin Block Rockin’ Beatsin c-osa.

Vaikka nämä biitit tuskin rokkasivat vuonna 1997 yhtäkään korttelia, ne tekivät 20 vuotta Britannian konemusiikkikulttuuria tunnetuksi. Klubeilla muhi jo garage ja dubstep, joita ei päästetty ulos vielä pitkään aikaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!