Popklassikot 1987

#21 Rick Astley – Never Gonna Give You Up

Sinä olet henkilö, jota Rick Astley ei missään tapauksessa koskaan luovuttaisi.

Vähänpä 21-vuotias brittinuorukainen Rick Astley tiesi vuonna 1987, miten suuren ilmiön hän oli pannut liikkeelle. Ensinnäkin hän tanssi, hieman arasti mutta jäyhyydessään hillityn sofistikoituneesti, itsensä staraksi yhdessä yössä. Lähes yhtä nopeasti mies asemastaan myös putosi. Tämä ei toki estänyt sitä, että Never Gonna Give You Up jatkoi täysin omaa elämäänsä kaksinkertaisena sukupolvikokemuksena.

Hitin takana oli Mike Stockin, Matt Aitkenin ja Pete Watermanin lauluntekijä-tuottajatrio, joka 1980-luvun lopulla tehtaili sellaisia hittejä kuin Dead or Aliven You Spin Me Roundin ja Bananaraman uusiotulkinnan Shocking Bluen Venusista.

Stock Aitken Waterman -koalition leima näkyi myös Rick Astleyssa, jota brittiläinen musiikkimedia ei tahtonut ottaa vakavasti, vaikka mies oli omiakin kappaleita tehnyt. Never Gonna Give You Upin sisätävä Whenever You Need Somebody kapsahtaa kuitenkin kokonaisuutena geneerisyyden suohon, vaikka muutaman napakan hitin sisältääkin. Kun tämän yhdistää Astleyn ulkoiseen olemukseen, joka uskottavan poptähden sijaan oli sekoitus Office-sitcomia ja 1940–50-lukujen swing-crooneria, ei median nuiva suhtautuminen tule yllätyksenä.

Never Gonna Give You Up on selkeästi jättänyt Astleyn muun uran varjoonsa siitäkin huolimatta, että hänen kahdeksan ensimmäistä sinkkuaan kipusivat Britannian top 10 -listalle. Tämä oli ihan Guinness-tason ennätys.

Mutta 2000-luvulla popkulttuurikasvatuksensa saaneille Rick Astley on suuri sankari! Hän on yksi näkyvimmistä internetin vaikutusvallan ikoneista – ja vieläpä ilman omaa panostaan. Todennäköisyys sille, että olet joskus sattunut klikkaamaan linkkiä, joka väitetyn polkunsa sijaan viekin – tuon ikonisen rumpuintron ja legendaaristen viulukoneiden saattelemana – Never Gonna Give You Upin musiikkivideoon, on melkoisen suuri.

Kaiken selittämättömän nettiabsurdismin mekka on eittämättä 4chan-sivusto. Sen selailun vaikutukset saattavat hyvinkin olla aivojasulattavat, mutta tätä yötä päivää auki olevaa meemitaloa käy kiittäminen ”Rickrollista”. Tuosta ilmiöstä, joka nosti Never Gonna Give You Upin ”vain” yhdestä nostalgis-juustoisasta, silloin tällöin aikuisradioiden virroilla soivasta klassikosta merkittäväksi 2000-luvun pop-ilmiöksi.

Syitä sille, miksi juuri Never Gonna Give You Up valikoitui nettihuumorin ja kasaripopin synteesin muistettavimmaksi jalokiveksi, lienee turha analysoida liikaa. Monien meemien idea perustuukin juuri absurdiuteen. Onhan vitsi mitä yksinkertaisin. Varmasti sen hauskuus piilee juuri kappaleessa, joka 2000-lukulaisen silmin tihkuu niin valtavat määrät kasari-campia, ettei sitä voi kuin rakastaa.

Onhan meemien avulla nostettu muitakin vanhoja kappaleita arvoon arvaamattomaan, kuten Eduard Hilin 1970-luvun neukkuklassikko Ja otšen rad, ved ja, nakonets, vozvraštšajus domoi, tuttavallisemmin ”se trololoo-biisi”. Vaikka se on Astleyn hitin tapaan ikuisesti meemiytynyt, ilmenee kappaleissa jotakin kertakaikkisen vilpitöntä positiivisuutta jo sellaisenaan.

Ja juuri siksi kasvoilleni leviää aina virne, kun kuulen tuon rumpuintron ja näen Rick Astleyn tanssivan. Edelleen arasti, ikään kuin peläten liiallista irrottelua. Mutta tanssiipahan kuitenkin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Koska Yhdysvaltain presidentinvaalit lähestyvät, lienee syytä herättää henkiin ”BarackRoll”!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!