Popklassikot 1986

#21 Farley ”Jackmaster” Funk – Love Can’t Turn Around

Tähän kuvateksti!

Musiikin historia jos mikä toistaa itseään. 1960-luvun britti-invaasiokierrätyksen lailla 1980-luvulla Chicagossa, Detroitissa ja New Yorkissa kasvaneet dj:t omaksuivat vaikutteet Britannian, Saksan ja Italian uudesta syntetisaattorimusiikista ja myivät sen pian takaisin Eurooppaan omina versioinaan.

Chicagossa kehittynyt housemusiikki oli Detroitin teknoa ja New Yorkin garagea enemmän velkaa perinteiselle diskolle. Siihen oli kerääntynyt huomattavasti kulttuurillista latausta – vuonna 1986 oli kulunut vain seitsemän vuotta siitä, kun Chicagossa poltettiin baseball-stadionilla diskolevyjä vajaan sadantuhannen ihmisen voimin.

House oli varhaisvuosinaan diskoon sidoksissa vielä siinä määrin, että jotkut genreklassikot lainasivat sovitusideoita ja melodioita sukulaisiltaan siekailematta, näitä tietenkin koneistaen. Jäipä joskus myös mainitsematta mistä inspiraatiota oli ammennettu. Toisin menetteli Steve ”Silk” Hurley, joka merkitsi versionsa Isaac Hayesin vuoden 1975 diskoilusta I Can’t Turn Around reilusti itsensä ”Black Mosesin” nimiin.

Hurleyn tulkinta I Can’t Turn Aroundista ei pääse Music Is the Key -klassikkonsa sfääreihin, mutta sovituksen fokusoiminen Hayesin kappaleen vamppiriffien ympärille alun krumeluurien sijaan oli pieni neronleimaus – monet housebiisit kun toimivat parhaiten vähillä elementeillä. Sitten ei tarvittukaan kuin biitti TR-909-rumpukoneesta, pari kevyttä synamattoa ja uudet sanat laulaja Keith Nunnallylta, niin Yhdysvaltain tanssilistan ykkönen (joka julkaistiin pseudonyymin J.M. Silk alla) oli kasassa.

Vaan pian kuului Chicagossa kummia: tunnettu paikallinen dj ja levytuottaja Farley ’Funkin” Keith (liikanimiä miehellä riittää) oli äkkiä äänittänyt toisen houselegendan Jesse Saundersin kanssa oman versionsa kappaleesta, ja pistänyt sen vielä tökerösti omiin nimiinsä. Sanoja oli taas muunneltu ja samaten kappaleen nimeä, ilmeisesti Isaac Hayesin lakimiesten varalta: Love Can’t Turn Around. Sovituksellisia eroja Hurleyn versioon oli vähemmän kuin yhtäläisyyksiä. Kuin pisteenä i:n päälle olivat Hurley ja Keith tuolloin vielä kämppäkavereita. Margariinin pölliminen ei tämän jälkeen taida enää tuntua juuri miltään.

Perinteinen levybisnes oli kirjepostiaikoina erittäin jähmeä. Ei ollut epätavallista, että samasta kappaleesta oli hittilistoilla samaan aikaan kaksi tai useampi kilpailevaa versiota – toinen näistä tietenkin opportunistisesti pikaäänitettynä viemässä markkinoita alkuperäiseltä idealta. Farley Keith ehti Britannian markkinoille, kun Hurley vielä järjesteli omalle versiolleen levitysdiiliä Eurooppaan. Vastustamattomien Top of the Pops -esitysten avulla Love Can’t Turn Around nousi syyskuussa 1986 Englannin singlelistan top kymppiin.

Steve Hurleyn ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kostoa pitkään, sillä hänen Jack Your Bodynsa nousi peräti brittilistan ykköseksi tammikuussa 1987. Britanniassa house resonoi aluksi Bobby Orlandon kehittämän Hi-NRG-musiikin kontekstissa. Näiden hittien myötä siitä tuli kuitenkin pian oma ilmiönsä ja britit ryhtyivät kyhäämään omia housemutaatioitaan. Lontoolaisen Shoomin kaltaiset house/rave-klubit aloittivat toimintansa ja Manchesterin Haçienda alkoi viimeinkin tuottaa.

Miksi sitten otamme klassikkojemme joukkoon Farley Keithin derivatiivisuuden? Syy on ilmeinen, kun versioita kuuntelee: vaikka laulaja Keith Nunnally tekee Hurleyn versiolla hyvän suorituksen, ei hän mahda mitään Farley Keithin ja Saundersin valitsemalle Darryl Pandylle. Pandy oli uransa aikana laulanut niin gospelia, Broadway-musikaaleja kuin oopperaakin. Ja mies tuntuu lataavan kaiken tämän esitykseensä: joukossa on teatraalista flirttailua, Minnie Ripertonilta tuttuja vihellysrekisterikiekaisuja ja Screamin’ Jay Hawkinsin karjuntaa. House oli suosittua lauluttomassa minimalismissaan, kuten Hurley Jack Your Bodylla osoitti, mutta Darryl Pandyn kautta myös MAKSIMALISTINEN ilmaisu otti väkisin osansa.

Eikä Keithin ja Saundersin sovitus ansioton ole. Miehet eivät tyydy vain kaveriltaan ja Isaac Hayesilta varastamiseen, sillä mukaan on mashupmaisesti ujutettu kosketinriffi First Choicen Let No Man Put Asunderista. Housepiano ei vuonna 1986 ollut vielä ylikäytetty trope, ja tässä se soi loppupuolella ilahduttavan spontaanin oloisesti. Ymmärrettävästi Love Can’t Turn Around on laulajansa vuoksi sovitukseltaan mahtipontisempi synatorvia ja orkestraalisia iskusarjoja myöten. Vaan ei tästä Steve Hurley tai Farley Keith taidoistaan huolimatta pop eventiä tehnyt – sen teki Darryl Pandy.

Darryl Pandy kuoli kesäkuussa 2011, mutta hänen laulunsa tuntuu selkäpiissä ikuisesti. RIP.

Tässä Love Can’t Turn Aroundista 12 tuuman laulumiksaus, jossa Pandy räjähtää noin kolmen minuutin jälkeen:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Love Can’t Turn Aroundin Top of the Pops -esitys syyskuulta 1986. Kun muistetaan, että tämä brittien listaohjelma sisälsi usein vain jäykkiä playback-heilumisia, on Darryl Pandyn hytkyntä ja vokaalihysteria helposti yksi ikimuistoisimmista TOTP-hetkistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus II!

Vertailun vuoksi on luonnollisesti tarjoiltava Steve ’JM Silk’ Hurleyn versio aiheesta:

http://www.youtube.com/watch?v=21lYxX5t2w8

Bonus III!

Ja tietenkin vielä Isaac Hayesin alkuperäinen:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!