Popklassikot 1996

#21 Belle And Sebastian – Get Me Away from Here, I’m Dying

Belle & Sebastian ja lähes oikea vuosi.

Belle & Sebastian ja lähes oikea vuosi.

On ihmisiä, joista voisi tulla mitä tahansa, mutta joiden elämän todellisia haasteita on muistaa uusia kirjaston lainat ja olla antamatta teen jäähtyä kuppiin. Siinä sivussa voi notkua yliopiston kivanoloisilla taiteen tutkimuksen kursseilla, olla kolmekymppiseksi asti epävarma urastaan ja kartuttaa samalla kulttuurista pääomaansa – eli tehdä käytännössä kaikkea sitä, mikä on pohjimmiltaan vaaratonta mutta mistä kokoomuspuolue meitä koko ajan varoittaa.

Belle and Sebastianin Stuart Murdoch oli varmasti yksi heistä, mutta on valtaisa lohtu, että hän oli aikaansaavaa sorttia. Belle and Sebastianista tuli Glasgow-indien menestyksekkäin yhtye ja Murdochista kaikkien herkkien tyttöjen ja poikien sankarihahmo.

Ei voi olla olemassa bändiä, joka Belle & Sebastiania paremmin kirkastaisi haaveilun ja haahuilun ympärille säihkyvän auran, tekisi päämäärätiedottomuudesta kaunista ja muovaisi eskapismista näin turvallista. Juuri tällaisesta mielentilasta kirjoitettu laulu on yhtyeen kruununjalokivilevy If You’re Feeling Sinisterin kappale Get Me Away from Here, I’m Dying.

Kappale on metalaulu laulunkirjoittamisesta, joka keskeytyy ajatusten harhailtua karkuun. Siinä Murdoch esittää olevansa itsetietoisen ja -ironisen lahjakas muusikko ja kirjoittaja, mutta ennen muuta hän tiedostaa nämä taipumuksensa – ja kuittaa samalla lauseella Belle & Sebastianin aseman 90-luvun puolivälin brittipopskenessä sekä bändin tavaramerkkimäisen haahuilutaipumuksen.

”Think of it this way
You could either be successful or be us
With our winning smiles, and us
With our catchy tunes, and us
Now we’re photogenic.
You know, we don’t stand a chance”

Haaveilutaipumukset näkyvät siinä, että hän käyttäisi lahjakkuuttaan ja kirjoittaisi biisin, kertoja uppoutuu – kuten niin monessa muussakin Belle & Sebastianin biisissä – kirjoihin ja elää niiden maailmaa niin täysillä, että todellisuus muuttuu harmaaksi ja ahdistavaksi.

”Oh, I’ll settle down with some old story
About a boy who’s just like me
Thought there was love in everything and everyone
You’re so naive!
After a while they always get it
They always reach a sorry end
Still it was worth it as I turned the pages solemnly, and then
With a winning smile, the boy
With naivety succeeds”

Samalla Murdoch tekee tarkoituksella kappaleen hukuttavasta kirjasta metaforan itse Belle and Sebastianin musiikille. Kirjaan listataan kaikki se, miksi me saatamme rakastaa Belle and Sebastiania: bändin kappaleet pursuavat samaistumispintaa, herkkiä ja älykkäitä tyttöjä ja poikia sekä idealistista uskoa hyvään.  Twee-perinteen mukaisesti biisien maailma on täynnä aitoja tunteita, mutta sillä tavalla romantisoituna, ettei kirjojen laina-aika pääty ikinä ja pakkien saamisestakin löytää aina valoisan puolen.

Get Me Away from Here, I’m Dying on sävellyksenä levynsä heppoisimmasta päästä. Se voisi olla monen muun esittämänä ärsyttävä länkytys. Mutta biisin älyllinen twisti on suunnattoman hieno ja osoittaa, miksi Belle & Sebastian oli aikansa nokkelimpia brittibändejä. Murdoch kirjoitti laulun, joka on itse ratkaisu omaan, tekstin ensiriveissä julistettuun ongelmaansa ja joka oikeastaan kertoo Belle and Sebastianin kuuntelemisesta.

”Ooh! Get me away from here I’m dying
Play me a song to set me free
Nobody writes them like they used to
So it may as well be me”

Niin, eipä tarvitse ihmetellä, miksi Belle and Sebastian on kaikkien henkisten ja fyysisten humanistien suosikkibändi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!