Popklassikot 1998

#20 Smashing Pumpkins – Ava Adore

Smashing Pumpkins: kuulapää turisee.

Smashing Pumpkins: kuulapää turisee.

Harvoin tulee mietittyä, kuinka popmusiikin parissa ahertavat kunnianhimoiset muusikot ovat usein pakotettuja keksimään itsensä ja musiikkinsa uudestaan lopulta kovin lyhyen ajan sisällä, ja kuinka haastavaa ja uuvuttavaa prosessin täytyy olla. Joskus tyylikokeiluihin ja visioiden toteuttamiseen on aikaa vain pari hassua vuotta, eikä koskaan voi olla varma, milloin oma liekki tai yleisön kiinnostus alkaa hiipua.

Olen varma, että ajatus käväisi Billy Corganinkin mielessä viime vuosituhannen viimeisinä vuosina. Potin räjäyttäneen Mellon Collie and Infinite Sadnessin jälkeen aika tuntui jostain syystä juoksevan entistä nopeampaa myös Corganin ja The Smashing Pumpkinsin kellossa bändin sisäisten sotkujen ja yksityiselämän mutkien vauhdittaessa ajan kulumista entisestään. Nahka oli luotava uudestaan ja pian.

Yhtyeen vuonna 1998 ilmestynyt nelosalbumi Adore ja sen ensisingleksi valikoitu Ava Adore tuntuivatkin yllättävän useimmat vuosikymmenen kiehtovimman rockyhtyeen tekemisistä kiinnostuneet. Kenties elektronisesta musiikista lainattujen elementtien tarjoamat vaihtoehdot vielä tuolloin järkyttivät vaihtoehtorockpuritaaneja. Silti Adorella pelkkää soundia tai kappalemateriaalia keskeisempää olivat yhtyeen ottamat askeleet kohti uutta ja yhtenäistä esteettistä elämystä nimeltä The Smashing Pumpkins. Elämystä, jota kesti täydellisimmillään lopulta vain hetken kunnes aika oli kypsä taas uusille visioille.

Ava Adorella ei ole olemassa yhtä ilman toista. Sähköisenä mäjähtelevän rumpu-basso-rytmin varassa kulkeva tummanpuhuva kappale on saumattomasti linjassa Corganin luonnosteleman amerikkalaisen gotiikan idean kanssa. Se oli samalla tärkeä lippulaiva, jolla tyylin päivitys ujutettiin myös laajemmalle yleisölle. Yhdistettynä goottikertoimilla keulivaan musiikkivideoonsa Ava Adore antoi äänen ja kasvot uudelle The Smashing Pumpkinsille, joka oli kuitenkin jo niin taitavasti rakennettu kokonaisuus, ettei se massiivisen ja epäsuhtaisen edeltäjänsä jälkeen tuntunutkaan aivan niin merkittävältä.

Toisaalta, Adoren myötä yleisölle esitelty Smashing Pumpkinsin uudistunut soundi tuntui 1990-luvun lopulla dramaattisemmalta kuin mitä se nyt jälkikäteen tarkasteltuna varsinaisesti olikaan. Ehkäpä tyylikokeilut vain veivät huomiota siitä rikkaasta ja monipuolisesta kitararockista, jota Ava Adore ja koko albumi edusti. Lopulta useimmat muistanevatkin tuolta ajalta vain päivä päivältä enemmän Nosferatua muistuttavan Corganin. Ja se on luonnollisesti Ava Adoren ansiota.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Monipuolinen Adore kätkee sisäänsä monta hienoa Pumpkins-raitaa, kauneimpana Corganin kuolleelle äidilleen omistama For Martha.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!