Popklassikot 1988

#20 Q Lazzarus – Goodbye Horses

Q Lazzarus, hittiartisti vasta jälkijunassa.

”He said ’All things pass into the night'”

Kyllä se todellakin on näin. Yksi vuoden 1988 suurimmista popklassikoista oli kappale, jota kovin usea ei kuullut vuonna 1988.

Disco noirin merkkiteoksen Goodbye Horsesin lauloi vuonna 1954 syntynyt musta laulajatar Q Lazzarus, josta on kovin vaikea naarata tietoa edes internetistä, tuosta turhan tiedon dumppausaltaasta. Lazzarus, joka todennäköisesti on siis taiteilijanimi, paiski ensiksi hommia taksikuskina New Yorkissa kunnes onnistui luomaan uraa kohtuullisen menestyneenä muusikkona. Hän vilahtaa laulajana Jonathan Demmen elokuvissa Vaarallinen tyttöystävä (1986) ja Philadelphia (1993). Tähän hänen cv:nsä olisikin jäänyt, ellei hän olisi vuonna 1988 sattunut levyttämään William Garveyn kirjoittamaa kappaletta Goodbye Horses.

Garveyn itsensä mukaan Goodbye Horsesin arvoituksellinen teksti käsittelee nousemista kaikkien niiden yläpuolelle, jotka näkevät maailman rajallisena ja puhtaasti aineellisena: ”Hevoset edustavat hindufilosofian viittä aistia sekä kykyä kohottaa havaintokyky fyysisten rajoitusten yläpuolelle ja nähdä rajoitetun maallisen perspektiivin tuolle puolen.”

Jonkinlainen väärinymmärrys kuitenkin lienee tapahtunut Garveyn kynän ja Jonathan Demmen korvien välillä, sillä se, mikä toiselle on transsendentaaliksi tanssimusiikiksi puettua Bhagavad Gitaa, saattaa toiselle näyttäytyä vain vängän boheemina diskokappaleena, jonka tahtiin voi laittaa transsseksuaaliksi itseään luulevan sarjamurhaajan venkoilemaan alasti peilin eteen ja hokemaan: ”Would you fuck me? I’d fuck me. I’d fuck me hard.”

Vaikka Goodbye Horses soi Oscar-palkitun Uhrilampaat-elokuvan (1991) yhdessä draamallisessa huippukohdassa lähes alusta loppuun, listahittiä siitä ei tullut silloinkaan. Joko konteksti oli liian makaaberi tai kukaan ei vain osannut hyödyntää tilannetta kaupallisesti, mene ja tiedä. Kappaleen maine kulttiklassikkona oli kuitenkin taattu, ja vuosien saatossa sitä on kuultu lukuisina covereina, useissa leffoissa ja peleissä. Uhrilampaiden androgyyniä tanssikohtausta on parodioitu muun muassa Clerks 2 -filmissä.

Itse biisi kestää tosin kuuntelua myös ilman sen pakkonaittamista naisia elävältä nylkevään sarjamurhaajaan. Yksi syy tähän on kappaleen mestarillisessa dramaturgiassa: eurodiskolle tyypillisen softilla ja sensuellilla ”oo-oo-ooh”-vokaalilla alkava kappale tarjoaa alkupuolellaan kertosäekoukuksi hyvin Baccara-henkistä ”oh no, sir, I must say you’re wrong” -toistoa, ja siihen kuulija hyvinkin saattaisi tyytyä – mutta Garvey vetääkin todellisen kertosäkeen kuin ässän hihastaan vasta noin minuuttia ennen kappaleen singleversion loppua. Saadakseen kuulla itse asiassa hyvin spirituaalisesti nostattavan kertsin toisen kerran kuulijan täytyykin kuunnella kappale toisen kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Kun Q Lazzarus ei ole kyennyt ratsastamaan ainoalla hitillään, sen selkään on hypännyt muun muassa kanadalainen koneprojekti Psyche, joka hieman tempoa nopeuttamalla ja soundeja teollistamalla on saanut kappaleen kuulostamaan entistäkin enemmältä unohtuneelta 1980-luvun alun Soft Cell -klassikolta:

http://www.youtube.com/watch?v=4Wjoks5n7WU

Bonus II!

Bloc Partyn Kele Okereke puolestaan lienee huomannut, että Lazzarus kuulostaa hyvin paljon häneltä itseltään, jos vain laulutaitoa olisi annosteltu hänelle keittokauhalla eikä sokeripinseteillä. Okereken vuonna 2011 äänittämä versio korvaa transsendenssin juntti-trancella ja muutenkin ymppää kappaleeseen lisää säkeistöjä kertosäkeen saamiseksi julki toistamiseen. Shame on you, Kele!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!