Suomipopin valkeat helmet

#20 Aknestik – Missä on mun sinitaivas? (1998)

OASIS RIISUI AKNESTIKIN VILLASUKAT

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Suomenkielisen brittipopin kirkkain helmi näki päivänvalon Haukiputaalla.

Aknestik ei ollut enää mikään Vuoden Uusi Tulokas ryhtyessään äänittämään Aallonmurtaja-albumiaan loppuvuodesta 1997. Jälkikäteen on helppo nähdä yhtyeen olleen viidennellä levyllään uransa primessa niin kaupallisesti kuin taiteellisestikin – löytyihän levyltä tekijöilleen mukavat Gramex-korvaukset tuleviksi vuosikymmeniksi taannut Suomirokkia-hitti sekä monia jyhkeän komeita Suomipop-helmiä.

Missä on mun sinitaivas? on eräs noista Aknestikin kultakauden biiseistä, jotka ovat vain kasvaneet korkoa matkan varrella. Kappaleen moniselitteinen sanoitus, aikalaistensa läpi suodatettu melodinen kitaravalli ja edelleen tyylikkäältä näyttävä video saavat palaamaan laulun pariin vielä lähes 15 vuotta sen ilmestymisen jälkeenkin.

Aknestikin laulaja-basisti Jukka Takalo muistaa laulun syntyajat hyvin, sillä Aknestikin ura oli tuolloin eräänlaisella vedenjakajalla.

”Meillä oli tuohon aikaan – ainakin omasta mielestämme – jotenkin väärä imago. Me koimme ihmisten näkevän meidät joinain villasukkapoppareina, jotka laulavat kaloista kertovia lauluja! Ajeltiin taas joltain keikkareissulta farmariautolla takaisin kohti pohjoista ja komppikitaristimme Vesa Kupila taisi ensimmäisenä todeta, että asialle täytyy tehdä jotakin.”

”Mietimme eri vaihtoehtoja, mutta totesimme lopulta, että meistä itsestämmehän se lähtee. Aallonmurtaja-levyn tekoon oli hyvät lähtökohdat, sillä Janne Huotari, joka oli oululaisen Soundmix-studion isäntänä tuolloin, suorastaan vaati saada tuottaa ja äänittää levyn ’kun sillä on niin mahtavia biisejä’. Meille varattiin studioaikaa pari viikkoa, mutta käytännössä teimme levyä kolme kuukautta. Huotarihan oli ollut mukana jo aiemmalla Säätiedotuksia merenkulkijoille -levyllämme (1996), jonka tuottaja Niksu Nikula oli menehtynyt odottamatta. Janne tuli näiden sessioiden myötä Aknestikiin myös toviksi basistiksi ja siirryin itse solistiksi.”

1990-luvun loppupuolen musiikillinen ilmapiiri kuuluu Aallonmurtajalla selvästi. Kuulaimmin aikakauden brittipop-vaikutteet kaikuvat juuri Missä on mun sinitaivas? -kappaleessa.

Oasista ja Kentiä oli kuunneltu joo. Ja jo aiemmin The Curea ja The Smithsiä. Kai Latvalehto (kitaristi ja toinen säveltäjä) oli puolestaan kova U2-fani. Kyllähän meillä oli varsin samanlaiset musiikilliset juuret kuin Oasiksella, joten oli luontevaakin riisua ne villasukat ja siirtyä stadionrockiin, kun ainakin osa biiseistä oli sellaisia jo valmiiksi.”

Missä on mun sinitaivas? onnistuu tässä hyvin. Oasikselta löytyy vähintään kolmesta biisistä samat sointukulut, Whateverista ja Don’t Look Back in Angerista nyt ainakin. Itsekin olimme jo tätä levyä edeltäneen kokoelmalevyn (Hittejä, piisejä ja hittipiisejä, 1997) bonusbiisillä Neptunuksella hakeneet jonkinlaista Oasis-tunnelmointia.”

Merten kiharapäät uransa vedenjakajalla.

Lohdullista lohduttomuutta

Aknestikin sanoituksista vastasi aina Takalo, mutta sävellystyön muodot Latvalehdon kanssa vaihtelivat suurestikin.

”Jos Kaitsu oli jonkin biisin isä, minun piti kuunnella tarkemmalla korvalla hänen kommenttejaan sanoituksista. Jos biisi oli lähtöisin lähinnä omasta kynästäni, olivat käteni vapaammat. Missä on mun sinitaivas? on sävellyksenä enemmän tätä minun omaa Dylan-osastoani, mutta sanat tein vasta sen jälkeen, kun kappaleeseen oli tullut tuo Kaitsun nostattava kitarajylhyys. Se on siis ehkä puhtain esimerkki meidän yhteistyössä tekemästämme kappaleesta.”

Sanoituksensa puolesta Missä on mun sinitaivas? edustaa korkealentoisempaa Takaloa. Suomirokkia, Muistatko Elina? ja vaikkapa Toukokuussa ovat huomattavasti yksiselitteisempiä pop-sanoituksia kuin maailmankaikkeuteen uppoava Missä on mun sinitaivas?

”Me ollaan pölypallo maailmankaikkeudessa
tai bakteereita Jumalan suussa
Me ollaan lentohiekkaa, me ollaan matkalla
ei tiedetä minne, silti mennään

Missä on mun sinitaivas, missä myrskyinen sää
minne uivat pilvilaivastot, mihin johtaa matka tää

Meidät on kadotettu, hukattu maailmasta
Eikä kukaan kerro mikä on oikein
Meidät on unohdettu, unohdettu ikuisesti
laivaan, jota ei kukaan ohjaa”

”Latvalehdon jylhät kitarat antoivat mahdollisuuden tehdä tuollaisen fiilissanoituksen, jossa on hyvin vähän konkretiaa ja joka antaa kuulijalle valtaa päättää, mistä biisissä lauletaan.”

”Mielikuvista ja tunnelmistahan siinä on kyse. Se on lähinnä kai jokin visio, yksittäinen kuva jostain maailmankaikkeus-ajatuksesta. Joskus sopivalla hetkellä tuntuu, että avaralle taivaalle katsoessa pilvet uivat laivastona kaikki samaan suuntaan. Onhan nuo sanat tarkempaa katsottuna aika ateistisia, mutta niistä pystyy varmasti löytämään jonkinlaista ’lohdullista lohduttomuutta’ – erään levymme työnimenä olikin ’Lohtu’. Minkäänlainen maailmanlopun ja tuhon ajatus ei ollut koskaan sitä, mitä halusimme musiikissamme korostaa. Musiikki voi olla olkapää johon nojata.”

Musiikki tarjosi lohtua ja lupauksen suuresta maailmasta näillekin pohjois-pohjanmaalaisille nuorille.

Aknestikilla oli taipumus täydentää musiikkiaan kuvallisella ilmaisulla. Monet yhtyeen kappaleista saivatkin kylkiäisikseen komeita musiikkivideoita, eikä jo itsessään varsin visuaalinen Missä on mun sinitaivas? tehnyt poikkeusta. Videoiden budjetit eivät päitä huimanneet, mutta tyylikkään ulospanon takana oli runsaasti harrastuneisuutta.

”Video on kuvattu samassa paikassa kuin monet muutkin Aknestik-videot, eli Kiiminkijoen suulla Perämerellä Martinniemen edustalla. Robbie Williamsin Angels-video oli ilmestynyt hieman aiemmin ja tähän haluttiin samanlaista meininkiä. Angelsissahan tyyppi kävelee autiomaassa leuhkan näköisenä. Sävytimme siis kuvaa hieman ruskeaksi, jotta saatiin Kiiminkijokikin näyttämään autiomaalta.”

”Olin jättänyt kirjallisuuden opinnot ja opiskelin 1990-luvulla videontekoa. Ohjasin ja leikkasin Aknestikin videot ja oli kiehtovaa jatkaa sävellys- ja sanoitustyötä vielä kuvassakin – olihan musiikkivideo vielä 1990-luvulla ’se’ juttu. Aknestikin videoissa en ikinä pyrkinyt kuvittamaan sanoitusta tai tekemään videosta biisin mainosta. Luulen, että siksi ne videot ovat säilyttäneet niin hyvin katsottavuutensa. Missä on mun sinitaivas? -videossa piti esitellä se villasukat hyljännyt jylhä rokkimeininki, tietenkin kotimaisemissa. Videota kuvattiin myös Oulussa, koska Haukiputaalla ei ole – ja hyvä niin – riittävän isoja kerrostaloja.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Missä on mun sinitaivas? -kappaleen ohella videokäsittelyn sai Aknestikin Oasis-tunnelmointi Neptunus.

Yön Ollikin tykkäsi

Missä on mun sinitaivas? äänitettiin Aallonmurtaja-albumin ensimmäisissä sessioissa.

”Samoissa sessioissa tehtiin Suomirokkia ja joku kolmaskin biisi. Juha Torvinen oli tuolloin Pokon A&R-henkilönä ja muistan, ettei hän ollut kovin innoissaan Suomirokista; ’Noh, tällaisia biisejä aina välillä syntyy’. Häntä kai hieman ahdisti kun siinä puhuttiin Suomirokista. Mutta Sinitaivaasta hän piti hulluna. Epe Helenius taas diggasi kovasti molemmista ja olikin aivan innoissaan; ’Nyt lähteekin mahtava levy bändiltä! Kaksi kovaa hittibiisiä heti ekassa sessiossa’.”

”Myöhemmin myös Olli Lindholm innostui Sinitaivaasta, ja hän pyysi minua tekemään sanoitukset pariin Yön kappaleeseen. Yö ei tuohon aikaan ollut lähelläkään huippua. Sanoitustarjouksiani ei lopulta käytetty, kun sanoittajaksi jo aiemmin pyydetty Juice Leskinen saikin ryyppyputkensa poikki.”

Sinitaivaan lisäksi Aallonmurtajalta ovat jääneet elämään erityisesti kappaleet Jäänmurtaja, Muistatko Elina? – sekä tietysti Suomirokkia.

Suomirokkia-biisistä olin tehnyt jo kolme vuotta aiemmin eräänlaisen diskoversion entiseltä Stalker-mieheltä Ilkon Kakelta Raahesta ostamallani syntikalla. Se oli suorastaan Pet Shop Boysia, joka oli juuri tehnyt U2:n kanssa jostain biisistä remix-version. Pyörittelimme näitä biisejä Kaitsun, Haukiputaan The Edgen kanssa ja Huotarin Janne sai lopulta tuottajana käännettyä sen tähän muotoon. Biisissähän pyrin jotenkin ironisoimaan koko Suomirokkia, sillä elettiin aikakautta jolloin Hausmyllyt soivat joka paikassa ja oikea Suomirokki oli mielestäni kadonnut. Suomirokkia oli meille itsellemme lopulta varsin ristiriitainen kappale; yritimme ironisoida Suomirokkia, mutta meistä itsestämme tuli laulun myötä osa sitä.”

”Joitakin biisejä tehtäessä riideltiin kovastikin. Esimerkiksi Elinan toisessa a-osassa halusin välttämättä esittää asiat sellaisina kuin ne ovat, ja tyttö esittelee kuinka tamppoonia käytetään. Tuottaja ja kitarasankari olivat vaan, että ei vittu, ei tamppoonia voi laittaa pop-kappaleeseen! Itsehän olin vaan, että voi saatanan lestadiolaiset, mikä teihin on tullut? Jouduin kirjoittamaan sen sitten uusiksi, ja kyllähän se kieltämättä parani. Se ei ollut siis levy-yhtiön sensuuria, vaan lestadiolaisten bändikavereiden.”

Aallonmurtaja nosti Aknestikin panoksia Suomirockin pelilaudalla, mutta aivan ykköskategoriaan ei bändi koskaan noussut.

”Biisit alkoivat soida radiossa yhä runsaammin ja rupesimme kulkemaan keikoillakin jo ison PA:n kanssa. Oltiin Ilosaarirockin päälavalla ja kierrettiin juuri näitä Tuiskulan kaltaisia legendaarisia keikkapaikkoja. Ihmiset tiesi biisejä ja oltiin ’taattuja suomirokkareita’, mutta eihän meistä koskaan mitään Eppu Normaalia tullut. Aallonmurtajan tuoma suosio potkaisi hieman jälkijunassa, sillä seuraava Tulevaisuus on myöhemmin -levy myi suoraan paremmin kuin Aallonmurtaja, ja vasta vuonna 2000 julkaistu kokoelmalevy (Hitit – Suomirokkia ja suuria tunteita) myi yli 10 000 kappaletta ja nousi TOP-10:een.”

Suosionsa huipulle kavutessaan Aknestik pääsi puhumaan Suomirokista muun muassa Jyrkiin.

Keikkaelämään hiljalleen väsähtänyt Aknestik laittoi itsensä telakalle seitsemännen levynsä, Vedenpaisumuksen, jälkeen vuonna 2002.

”Aknestik oli perustettu ja toimi kaveripohjalta, miehistönvaihdokset eivät olisi tulleet kysymykseen. Halusin jatkaa aktiivisesti keikkailevana lauluntekijänä, joten oli parempi, että bändi siirtyi aktiiviuralta passiiviuralle ja rupesin itse sooloilemaan.”

Pienimuotoisia keikkoja yhtye on heittänyt tuon jälkeenkin.

Sinitaivasta emme ole noilla keikoilla soittaneet. Ei kylläkään ole mitään syytä, miksi ei.”

JUKKA TAKALO

Syntynyt vuonna 1967 Skinnsgattebergissä, Ruotsissa.

Kotipaikka: Martinniemi, Haukipudas

Aknestikin laulaja ja basisti vuosina 1984–2002. Yhtyeen muut jäsenet olivat: Kai Latvalehto (kitara), Vesa Kupila (kitara), Mikko Rautalin (rummut), Maako Härönen (basso 1998–2002).

Julkaissut kolme sooloalbumia: Jukka Takalo (2005), Vastarannan laulut (2011), Kahden hengen disko (2012)

Mitä musiikkia kuuntelit vuonna 1998?Suedea ainakin. Ja Finnhitsejä olen kuunnellut aina. Yleensä kuitenkin aina enemmän yksittäisiä biisejä kuin albumikokonaisuuksia.”

Toivebiisi:Jeanetten Porque te vas. Levytettiin se aikoinaan myös Satu ja Vaahtopäät -yhtyeen kanssa nimellä Veit sydämen.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!