Popklassikot 1981

#2 Tom Tom Club – Genius of Love

Olemme Tom Tom Club ja haluamme riihikuivaa rahaa.

Tom Tom Club on varsin käsittämätön yhtye. Genius of Love on julkaistu – kuten nokkelimmat juttusarjan otsikosta ovatkin päätelleet – vuonna 1981, mutta sen voisi yhtä hyvin olla levyttänyt vuonna 2011 jokin Flow-festivaalin kiinnitys, joka näyttää suurin piirtein tältä.

Genius of Love on myös esimerkki vielä nuorten new waven ja hiphopin ristisiittoisuudesta 1980-luvun taitteessa. Tunnetuin tällä rajalla tasapainoillut oli Blondien Rapture, ensimmäinen listaykköseksi kavunnut kappale, jolla kuultiin räppäystä. Genius of Love puolestaan oli massiivinen klubihitti, joka vaikutti suoraan kehittyvään hiphop-musiikkiin – kappaleesta tuli nimittäin eräs hiphopin kaikkien aikojen sämplätyimmistä biiseistä, joka putkahtelee musiikillisesta aluskasvillisuudesta esiin säännöllisin väliajoin. Tärkein lainoista oli varmaankin jo vuonna 1982 ilmestynyt Grandmaster Flash and the Furious Fiven kappale It’s Nasty (Genius of Love), jonka kautta biisi lienee löytänyt tiensä monelle muulle rap-levylle.

Tom Tom Clubin perustaneet Chris Frantz ja Tina Weymouth olivat varsinaisen bändinsä Talking Headsin kanssa kattamassa pöytää tuleville muusikkosukupolville ja inspiroimassa kriitikkojen läähätystä, mutta Heads joutui lähes vararikkoon ja jäi pienelle tauolle. Kuten kenellä tahansa, Frantzilla ja Weymouthilla oli laskuja maksettavanaan, joten he allekirjoittivat yhden albumin sopimuksen Island Recordsin kanssa.

Tom Tom Club syntyi siis pakon edessä, ja sen motiivi oli raadollisin mahdollinen – riihikuiva raha. Tämän huomioon ottaen on varsin ällistyttävää, että bändi onnistui luomaan musiikkia, joka on vielä 30-vuotissyntymäpäivänään hyvinkin relevanttia.

Genius of Love on lastenlorumainen, nyrjähtänyt tutkimusmatka rennosti pulputtavaan valkoiseen funk-grooveen ja se tekee sanoituksissaan kunniaa muun muassa George Clintonille, James Brownille ja Kurtis Blow’lle. Kappaleen korvamadot ovat porautuneet nyt jo useamman sukupolven korvakäytäviin lukuisten eri levytysten välityksellä, eivätkä näytä vielä menehtymisen merkkejä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Taiderockarit tuskin arvasivat, että viisitoista vuotta myöhemmin heidän kappaleensa löytäisi tiensä tällaiseen yhteyteen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!