Popklassikot 1986

#2 The Smiths – There Is a Light That Never Goes Out

Aika seppiä!

Tässäpä laulu kaikille, joiden mielestä on hirvittävän kaunista, kun kaksi ihmistä jää rekan alle.

There Is a Light That Never Goes Out.

Mutta mistä kappale kertoo? Valo, joka ei koskaan sammu? Mikä se valo voisi olla?

Rakkaus? Ystävyys? Toivo?

Ennen tämän pohtimista ihmetellään ensin käytännön asioita. The Queen Is Dead (eli albumi, jolta tämä kappale löytyy) oli The Smithsille stressaava levy.

Ei ollut pysyvää manageria.

Levytyssopimuksen kanssa oli ongelmia.

Basisti Andy Rourke oli heroiinikoukussa.

Silti bändi julkaisi kahden vuoden aikana kolme albumia (plus mainion Hatful of Hollow -kokoelman). Eikä sovi unohtaa, että tämän hankalan periodin aikana The Smiths pyöräytti nimenomaan uransa parhaan albumin (The Queen Is Dead) ja parhaan biisin (There Is a Light That Never Goes Out).

Aika seppiä!

Varmaan alitajuisesti kappaleen toivo valosta, joka ei koskaan sammu, liittyi myös yhtyeen ongelmiin, lakikiemuroihin ja työpaineisiin. Mutta ennen kaikkea se kertoo henkilökohtaisesta tunteesta.

Se kertoo melankoliasta. Melankolia ei koskaan sammu. Melankoliassa suru on kaunista. Melankolia on samaan aikaan surua ja iloa, kauneutta ja rumuutta. Siksi se on pahimmillekin itkijöille ja sydämentuskaa poteville valo, joka koskaan ei sammu. Vaikka on paha olla, pahasta olosta voi kaivella jotain kaunista ja romanttista.

Morrissey pyytää laulussa jotakuta kuskaamaan häntä kaupungin yössä. Hän haluaa nähdä valoja ja ihmisiä.

”Take me out tonight
’cause I want to see people I want to see lights”

Ja:

”Take me anywhere
I don’t care I don’t care I don’t care”

Kaupungin valot, “vie minut ulos ja ole kanssani, koska olen voimaton” -tematiikka: täydellisiä melankolian symboleja ja aihepiirejä. Laitetaan mukaan vielä ”en välitä, minne vaan” -angsti , yksinäisyys sekä se, ettei Morrisseylla ole enää edes kotia, tai ainakaan paikkaa, jonka hän tuntisi kodikseen tai johon hän haluaisi palata.

”Oh please don’t drop me home
because I haven’t got one anymore”

Koti on tietenkin fyysinen paikka, mutta tässä tapauksessa vielä enemmän mielentila. Morrisseylla ei ole paikkaa, jossa tuntisi itsensä turvalliseksi ja lämpöiseksi, paitsi hetkellisesti se auto, jossa joku häntä kuskaa.

Laulu kertoo täten myös eristymisestä ja siitä, millaista on olla porukan ulkopuolella. Morrissey on tarkkailija, joka ei osaa itse elää analysoimiaan ja tarkastelemiaan kauniita asioita. Mutta yöllä tuossa autossa hän voi hetken kuvitella olevansa mukana. Se ei ole onnellista, vaan melankolista.

Äänimaailma tuo mieleen öisen kaupungin. Meinasin jo kirjoittaa, että hiljaisen öisen kaupungin, kunnes tajusin, että nimenomaan perjantai- tai lauantai-illasta tässä lauletaan. Kaksi ihmistä keskustan vilinässä, hiljaisina auton kyydissä tarkkaillen, kuinka muilla on kivaa, yrittäen imeä muiden riemua siinä onnistumatta.

Morrisseyn ah niin sydämeenkäyvää ääntäkin nerokkaampi on Johnny Marrin irtonainen ja rytmikäs kitarakuvio, joka tekee säkeistöistä ikimuistoisia ja koukuttavia.

Mutta kertosäe se vasta laittaa pökköä pesään, kun mukaan saadaan jouset. Ne liukuvat kappaleeseen mukaan, kuten auto lipuu liikennevaloista toisiin. Sanoituskin ottaa askeleen kohti kuoleman kanssa tanssivaa, elämää suurempaa tunnetta.

Morrissey haluaa rakastaa kuskiaan. Vai onko niin, että hän vain haluaa rakastaa lähimmäistään? Ihmistä, oli se kuka tahansa. Ehkei kuski ole kukaan erityinen tyyppi, vaan nimenomaan metafora ihmisestä, johon voisi luoda tunnesiteen.

Se on sellainen asia, johon Morrissey ei pysty, mutta öisessä autossa muita tarkkaillessaan hän voi hetken aikaa tuntea, miltä sellainen voisi tuntua. Kun kertosäe alkaa, he hetken aikaa kuvittelevat tuntevansa yhteyden toisiinsa. Samalla tavalla kuin ne ulkona yössä iloitsevat ihmisetkin tuntevat siteen toisiinsa. Se tuntuu niin hyvältä, että sen jälkeen voisi vaikka kuolla.

”If a ten ton truck crashes in to us
to die by your side is such a heavenly way to die”

Tällä tavalla laulussa on paljon toivoa. Jos kaikin tavoin kidutettu Morrissey voi elää ainakin hetken onnellisena, miksemme mekin voisi?

Vaikka laulu on kaunis ja surullinen, se on samalla tragikoominen. Morrisseyn kaihoisa ääni yhdistettynä jousiin ja traagisiin sanoihin tekevät laulusta niin ylitsevuotavan, että kuumien kyynelten keskeltä saattaa silloin tällöin välähtää pieni hymynkare hymähdyksen kera. Kuten kaikissa parhaissa The Smithsin kappaleissa, hippunen huumoria ja itseironiaa estävät kuuntelijalta mahdollisuuden myötähäpeään.

Jättäkää siis pillerit purkkiin, viinat lasiin ja opiaatit ruiskuun ja kuunnelkaa There Is a Light That Never Goes Out, niin tiedätte, että toivoa ei kannata heittää. Kauniit asiat ovat meille kaikille mahdollisia. Pimeässä on ainakin yksi valo, joka ei koskaan sammu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Myös kovat jätkät voivat fanittaa The Smithsiä. Todisteen esittää Noel Gallagher. Ei ole yhtään huono versio tämä!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!