Popklassikot 1998

#2 Massive Attack – Teardrop

Sikiö, joka laulaa Elizabeth Fraserin äänellä.

Sikiö, joka laulaa Elizabeth Fraserin äänellä.

Vielä vuonna 2013 voi musiikista keskusteltaessa törmätä väitteeseen, että koneilla tehty musiikki olisi jotenkin ”epäorgaanista” tai ”sielutonta”.

Näin tapahtuessa pyrin laittamaan Massive Attackin Teardropin soimaan. Argumentit vajoavat yleensä nopeasti ”kyllä, mutta” -tasolle.

Koska kukaan ei voi kiistää Teardropin sielua, yrittävät konemusiikin kriitikot pelastaa kasvonsa vetoamalla poikkeuksiin: ”tässähän on oikeita instrumentteja seassa” tai ”tämä laulaja on aika hyvä”.

Ne ovat molemmat tekosyitä.

Teardrop hengittää ensimmäistä sekunneistaan alkaen, kauan ennen kuin Elizabeth Fraser avaa suutaan tai kappaleen majesteettisesta cembalosta on kuultu ensimmäistäkään nuottia.

Ehkä hämmentävintä kappaleessa on siitä alusta asti huokuva lämpö. Vaikka Mezzanine-levyn äänimaailma on monin osin kova ja uhkaava, kuulostaa Teardrop mollisoinnuistaan huolimatta lohdulliselta, kuin turvapaikalta johon käpertyä vuodattamaan yksinäinen kyynel maailman pahuudesta.

Tai kohdulta, kuten kappaleen tyylikkäässä videossa.

(Mitä sitten, että todellisuudessa kasvaminen on kovaa työtä ja sikiöiden sydän lyö lähes kaksinkertaisella nopeudella kappaleen pulssiin verrattuna. Mielikuvillahan tässä pelataan.)

Kappaleen sykkivän pulssin teho ei ole jäänyt huomaamatta muiltakaan: sitä ovat versioineet niin Elbow, José González kuin Gary Barlow. Lisäksi se on tuttu kokonaiselle sohvaperunoiden sukupolvelle lääkärisarja Housesta, jossa se on niin ikään kuvitettu fysiologisilla animaatioilla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!