Popklassikot 1982

#19 Simple Minds – New Gold Dream (81-82-83-84)

Simple Minds, tilanteesta riippuen 6–10 vuotta edellä The Connelsia.

Kultakuume ajoi nuoret pojat ankeasta Etelä-Glasgow’sta avarampiin maisemiin. Johnny And The Self Abusersin räkänokista kasvoi muutamassa vuodessa maailmanmiehiä. Mantereet odottivat valtaamistaan.

Pari pitkäsoitollista säveltapailtuaan Simple Minds osasi jo koota krautrockista, varhaisesta Roxy Musicta ja muista treenikämpällä lojuneista palasista omanlaisensa tavan liikkua ja liikuttaa.

Blues kiertää pientä kehää, disko tepastelee kukonaskelin peilin edessä, punk pomppii tasajalkaa – New Gold Dream (81/82/83/84) nakuttaa suoraa kiskoa niin pitkälle horisonttiin, että määränpää menettää merkityksensä.

Kuten kansallisohjaajamme sanoi: tärkeintä on lähteminen. Berliinistä Moskovaan? Pariisista Istanbuliin? New Yorkista San Franciscoon? Valitse itse, kuvasto on riittävän väljää:

“And the world goes hot
And the cities take
And the beat goes crashing
All along the way”

Edellisillä albumeillaan – Empires and Dance (1980) ja Sons and Fascination/Sister Feelings Call (1981) – Simple Minds nyki ja klonksui viehkosti. New Gold Dreamin emoalbumille tuottaja Peter Walsh lihotti ja puunasi soinnin kinkerikondikseen.

Kitarakuviot ja syntikkakilkkeet kimaltelivat kuin aamukasteessa, rumpukompit putoilivat paksusti. Derek Forbesin propulsiivinen bassottelu mourusi yhä pinnassa, mutta bändin neuroottinen funkisku loiveni lenseämmäksi.

Simple Minds oli melkein valmis Amerikkaan. Bändin stadionvuosista on kai turha mäkättää – iso palkinto oli otettavissa, joten he ottivat sen.

Tavallisesti luotettavien tahojen mukaan kaverit ovat sittemmin palailleet alkulähteille varsin onnistuneesti. Pitkällä radalla New Gold Dream oli asema draaman ja melodraaman välillä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!