Popklassikot 2000

#19 Ladytron – Playgirl

Onpa ihanan monotonista, Ladytron tuumaa.

Onpa ihanan monotonista, Ladytron tuumaa.

Viileät syntetisaattoritaustat, etääntyneen apaattinen laulusuoritus ja lakkaamatta toisteltu otsikko, joka muodostaa koko kappaleesta oman hypnoottisen kertosäkeensä. Siinä ainekset tähän aamuöisyyttä ja tyhjiä terminaalirakennuksia henkivään melankoliseen pophelmeen. Ladytronin muusikot taitavat popklassikoidensa haikeudella täyteen lataamisen hittipotentiaalia unohtamatta.

Roxy Musicin yhtä lailla yksinäisyyttä huokuneen kappaleen mukaan nimetty nelikko edusti uutta englantilaista elektropoppia, jossa oli kuultavissa niin new waven kuin uusromantikkojen ja goottipopinkin kaikuja. Kun monet kollegoista asettuivat punkahtavamman electroclash-nimikkeen alle, oli Ladytron kuitenkin lopulta hyvin konventionaalinen yhtye. Playgirl olisi lopulta voinut soida radiossa jo 1980-luvulla Depeche Moden ja Siouxsie & the Bansheesin välissä.

Tämä konventionaalisuus, joka näkyi niin yhtyeen musiikin suoraviivaisessa viileydessä, kuin pateettisen sävyttömässä pukeutumisessakin, teki Ladytronista lopulta aikalaisiaan huomattavasti tylsemmän, mutta myös kestävämmän yhtyeen. Kymmenen vuotta ja viisi levyä myöhemmin hyvin vähän on muuttunut bändin mustanpuhuvassa maailmassa, johon omaa tavaramerkkiään itsevarmasti kantava nelikko kuitenkin on pystynyt jatkuvasti esittelemään tasokkaita sävellyksiä.

Sellainen oli myös Playgirl. Monotoninen, mielikuvituksetonkin elegia kuvastonaan 2000-luvun alun oppikirjakliseitä vieraantumisesta: löytyy rikkinäistä maksupuhelinta, viivakoodia ja tilinumeroa. Mutta nämä leppymättömät kutsuhuudot huomisen juhlia hamuavalle Playgirlille eivät ole kuin koristeluja välittömästi tarttuvalle melodialle ja kappaleen äänimaailman luomalle ilmapiirille, joka antaa vaikutelman päättymättömästä surullisesta matkasta ja tämän kehämäisen teknologiaballadin loputtomista tulevista kierroksista levylautasella.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!