Popklassikot 1988

#19 Fine Young Cannibals – She Drives Me Crazy

Take us to your leader.

Tässä biisissä on muutama minulle ikoninen soundi.

Siitä löytyy yksi popin riivavimmista virveleistä. Se on totaalisen ruvella ja toimii hienosti muuten puhtoisessa ympäristössä. Särökitarakin on aika kohtelias. Tarpeeksi kompuraa ja gatea, ettei pääse rönsyilemään. Virveli on äänitetty erikseen, minkä jälkeen se on soitettu jonkun Lahden Torven PA:lta kuulostavan purkin läpi ja äänitetty uudestaan. Askartelu on parasta leikkiä.

Biisin puhtaat rytmikitarat ovat myös valioesimerkki Nile Rodgers -sukuisesta länkytyksestä, jota tulee kutsuttua ER-kitaraksi, koska Teho-osaston alkuteksteissä on asiasta mieleenpainuva esimerkki. She Drives Me Crazyssä niistä saa nauttia kohdassa 2:11 alkavassa säkeessä.

Olen aina miettinyt onko kukaan koskaan laittanut tätä kappaletta viettelytarkoituksessa tehdylle kokoelmakasetille. Kukaan täysjärkinen. Maailma on täynnä lauluja, joissa ihastuksen kohde tekee kertojan hulluksi hyvällä tavalla, mutta harvemmassa ovat tapaukset, joissa lauletaan siitä miten ihastuksen kohde tekee kertojan oikeasti hulluksi. Tässä kappaleessa ollaan noin viiden minuutin päässä itsemurhalla uhkaamisesta.

”People say
I’m obsessed
Everything that’s serious lasts
But to me there’s no surprise
What I have, I knew was true
Things go wrong, they always do”

 

Video on aika New Order-henkinen:

http://www.youtube.com/watch?v=XSCJJkFgt_w

BONUS!

Dolly Parton teki tästä biisistä aidosti kauhean version.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!