Popklassikot 1979

#19 Blondie – Atomic

Blondien uusi albumi Panic of Girls ilmestyi kesäkuun alussa.

Blondien neljäs brittiykkönen ja Eat to the Beat -albumin kolmas single Atomic on pulppuileva klassikko, jonka ehdoton nerokkuus kulminoituu loistavaan sävellykseen ja kipinöivään tunnelmaan. Sillä, mitä sanoo, ei ole popmusiikissa väliä vaan sillä, miten sanomansa esittää.

Atomicin tunnistettavin elementti lienee kitarakuvio, joka kumartaa hieman rautalangan ja 1960-luvun suuntaan. Sen ympärille ei kuitenkaan tyydytty rakentamaan normaalia diskohittiä vaan polveileva new wave -kauden pophelmi, joka on innostanut poppareita jo kolme vuosikymmentä.

Vaatii rohkeutta nimetä biisinsä Atomiciksi, mutta kliimaksissa kappaleeseen saadaan tehoa ydinlatauksen verran ja paperilla niinkin mitätön säe kuin ”your hair is beautiful” muuttuu Debbie Harryn suussa huumaavaksi intohimon osoitukseksi.

”Your hair is beautiful/
Oh tonight/
Atomic”

http://youtu.be/04VfsMOb8RA
Atomicin singlemiksaus poikkeaa jonkin verran Eat to the Beatin albumiversiosta, jonka keskelle on sijoitettu instrumentaalipätkä.

Bonus!

Atomic on kuultu monissa populaarikulttuurillisissa yhteyksissä. Muun muassa lyhytikäiseksi jäänyt brittibändi Sleeper levytti sen Trainspotting-elokuvaa varten.

http://youtu.be/uqd4w-QQ2PI
Sleeperin versio vuodelta 1997.