Popklassikot 1984

#18 U2 – The Unforgettable Fire

U2 ja hattu.

Tärkein U2:een liittyvä adjektiivi on ISO. Nimenomaan kapiteeleilla kirjoitettuna. Musiikista tuli ISOa heti, kun bändin kompetenssi ja resurssit sen sallivat, ja sen perässä ISOksi kasvoi suosiokin. Lopulta päädyttiin viljelemään lauseita, jotka sisältävät sanat MAAILMAN ISOIN.

Tällainen orkesteri ei voi välttyä saamasta kuravettä niskaansa, ja subjektiivinen näkemykseni on, että melkoinen osa siitä on ansaittua. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana U2:n musiikilla on ollut sellainen merkillinen ominaisuus, että silloinkin, kun se on ollut aika hyvää, se on ollut myös ärsyttävää. Kohtuutonta, epäoikeudenmukaista, mutta niin asiat vain menevät.

Mutta vuosi 1984. Silloin neljättä albumiaan valmistellut yhtye oli uransa todellisella huipulla. Se oli saanut itseluottamusta ja pelimerkkejä, joilla voisi toteuttaa kaikki haaveensa. Se oli ymmärtänyt kinuta tuottajakseen konseptivisionääri Brian Enon. Olennaisempaa tosin on, että tämä toi mukanaan Daniel Lanois’n, joka ymmärsi, miten ISOsta tehdään VIELÄ ISOMPAA touhun käymättä mauttomaksi. Se oli vielä nälkäinen, mutta kirkasotsainen nuorten jätkien joukko, jonka tekemisissä kuuluu mykistyminen maailman ja oman luovuuden äärellä.

Kaikki tämä kiteytyy täydellisesti nelosalbumi The Unforgettable Firen nimikappaleessa, joka on melko varmasti U2:n uran paras biisi. Se on viisi minuuttia vuorenkokoisen rumpukompin kuljettamaa ääntä ja vimmaa epämääräisillä, mutta hurmioituneilla sanoilla. The Edgen kitarat helisevät, kipinöivät ja värjyvät, ja Lanois’n orkestraatiot hukuttavat väliosassa kuulijan purppurakultaisen tsunamin alle. Kai se kertoo hetken huumasta, päihteiden tai rakkauden aiheuttamasta ekstaasista, yhdestä illasta, jota seuraavalla aamulla ei ole mitään merkitystä. Niin kuin ei tekstin varsinaisella asiasisällölläkään.

Ajatus, että harjoitin ensimmäistä kertaa fyysistä rakkautta toisen ihmisen kanssa juuri The Unforgettable Firen soidessa (auta armias! – edit. parkais.) tuntuu niin oikealta, että olen hyväksynyt sen viralliseksi totuudeksi. Ainakin kyseinen albumi taisi olla taustalla päällä. Juuri niin ISOISTA ASIOISTA tässä on kyse.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Jottei tunnelma latistuisi, lopuksi lisää hienoa U2:ta: Bullet the Blue Sky bändin seuraavalta ja viimeiseltä oikeasti hyvältä levyltä The Joshua Tree.

http://youtu.be/K3PaGQMGqXU