Popklassikot 1978

#17 The Police – Can’t Stand Losing You

”I guess this is our last goodbye/
And you don’t care so I won’t cry/
But you’ll be sorry when I’m dead/
And all this guilt will be on your head”

Kun The Policen esikoisalbumi Outlandos d’Amour julkaistiin marraskuussa 1978, oli kulunut jo lähes vuosi Sex Pistolsin hajoamisesta ja punk oli muuttunut lopullisesti markkinakelpoiseksi. Aika oli otollinen yhtyeelle joka oli perustettu punkin innoittamana, mutta koostui kunnianhimoisista, jazzissa ja progessa marinoiduista kosmopoliiteista muusikoista.

Levyn toinen single, uudelleenjulkaisun myötä brittilistan toiselle sijalle kesällä 1979 noussut Can’t Stand Losing You, rakentuu yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneelle yhdistelmälle reggaeta ja punkista energiaa imenyttä rockia.

Tämä yhdistelmä syntyi Stingin mukaan vahingossa. Hän koki alkuun basson soiton ja laulamisen samanaikaisesti haasteelliseksi, joten osa kappaleesta, yleensä säkeistöt, lyötiin reggaeksi. Näin sekä musiikkiin että Stingiin jäi ilmaa.

Se, että reggae oli noussut punknuorison kautta muodikkaaksi, tuskin vähensi yhtyeen halukkuutta annostella sitä omaan musiikkiinsa. Sting meni jopa niin pitkälle reggaevaikutteiden kanssa, että kehitti lauluunsa pseudojamaikalaisen aksentin.

The Polivesta 1980-luvun alussa yhden maailman suurimmista bändeistä tehneen tyylin kruunasi Andy Summersin avaruudellinen kitarointi, Steward Copelandin suvereeni hi-hat-työskentely ja Stingin uljaasti musiikkia halkova lauluääni.

Can’t Stand Losing Youn teksti, jossa päähenkilö pitää itsemurhaa ainoana ratkaisuna parisuhteen kariutumisen aiheuttamaan tuskaan ja häpeään, on banaali, mutta kun sen laulaa jättimäisen egon omaava 27-vuotias opettaja, mies, joka todennäköisesti vihaa häviämistä yli kaiken, säkeiden koulupoikamainen itsesääli muuttuu julistuksenomaiseksi taisteluhuudoksi.

Ei ihme, että Steward Copeland koristeli rumpujensa kalvot sanoilla ”Fuck – Off – You – Cunt”.

Outlandos d’Amourin b-puolen aloittavan biisin irrallinen ja tarpeettomalta vaikuttava C-osa aktualisoitui levyä seuranneilla kiertueilla. Saadakseen alkuaikojensa lyhyeen keikkasettiin lisää pituutta, bändi improvisoi usein juuri tuon väliosan puitteissa. Näistä seikkailuista syntyi lopulta kakkosalbumi Regatta de Blancin Grammy-palkittu instrumentaalinen nimikkoraita.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Can’t Stand Losing Yousta on tehnyt oman versionsa walesilainen brittirockin League Oneen kuuluva Feeder.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!