Popklassikot 1982

#17 Associates – Party Fears Two

”I’m standing still
And you say I dress too well
Still standing still
I might but it’s hard to tell
Even a slight remark
Makes nonsense and turns to shark
Have I done something wrong?”

Alan ja Billy, Associates.

Kaikesta on toki mahdollista toipua, mutta varhaisesta menestyksestä se on hyvin vaikeata.

Vuosi 1982 on toki popin historiassa vuosi, jolloin ABC valtasi näyttämön loistavalla Lexicon of Love -albumilla – mutta vain jahdatakseen seuraavat kymmenen vuotta samaa valokeilaa enemmän tai vähemmän tuloksetta. ABC:n kohtaloa surkutellessa unohtuu kuitenkin, että samana vuonna toinen A-alkuinen postpunk-yhtye rysähti ja paloi karrelle vielä paljon traagisemmin seurauksin.

Vuonna 1982 maailma tosiaan tuntui olevan valmis Associatesin korjata ja pistää taskuunsa. Huippulahjakkaan duon muodostivat multi-instrumentalisti Alan Rankine ja filmitähdeltä näyttävä Billy Mackenzie, jolla oli korkeiden poskipäiden lisäksi kattohirsiin alituiseen karkaileva, liki oopperakelpoinen ääni.

Laulaessaan Mackenzie näytti 40-luvun matineaidolilta ja kuulosti heliumia nauttineelta Russell Maelilta. Pari vuotta myöhemmin hän myös pääsi niiden harvalukuisten ihmisten joukkoon, joista Morrissey on kirjoittanut kappaleen: The Smithsin William, It Was Really Nothing kertoo huhujen mukaan juuri Mackenziestä, jonka kanssa Morrisseylla oli lyhyt ja luonteeltaan salaiseksi jäänyt ihmissuhde.

Julkaistuaan tukun materiaalia Fiction-levymerkillä Associates sai rahakkaan diilin WEA:n kanssa vuonna 1982, ja Sulk-albumin ensimmäinen single Party Fears Two tunkeutuikin brittilistalla sijalle 9. Vaikka syntikkapopin – klikki, johon Associates sijoitettiin lähinnä ajoituksensa takia – perisyntejä oli ulkokohtainen viileys ja poseeraus, Party Fears Twota ei ainakaan voi moisista tyylirikoista syyttää.

Kappale nimittäin tasapainoilee koko viiden minuutin kestonsa ajan hysteerisuuden ja neuroottisuuden nuoralla. Mackenzien ääni ei niinkään laula kuin aitoo läpi kappaleen samalla, kun Rankine loihtii soittimistaan karusellimaisia syntikkakuvioita, jotka pistävät pään pyörälle yhtä lailla Mackenzieltä kuin kuulijalta. Tunnelmaa myötäilee Mackenzien impressionistinen teksti, jossa joko ei ole päätä tai häntää tai jonka pää on syönyt hännän yhtä sekavin tuloksin.

Paremmassa maailmassa Party Fears Two – ja samalla koko mestarillinen Sulk-albumi – olisivat markkeeranneet uuden uljaan kaupallisen popyhtyeen ja samalla uuden aikakauden alkua. Mutta toisin kävi. Kappaletta seurasi pari pienempää hittiä, välirikko kaksikon välillä ja sarja yhä vain laimeampia Billy Mackenzien sooloalbumeita (sekä omalla että Associatesin nimellä julkaistuja), kunnes masennus ajoi miehen itsemurhaan 40-vuotispäiviensä kynnyksellä tammikuussa 1997. Harvoin ovat sanat ”lepää rauhassa” yhtä ansaittuja.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Party Fears Two on niitä kappaleita, joita ei ehkä kannattaisi coveroida mikäli itsensä nolaaminen ei sattumoisin ole se kaikista tärkein ja rakkain juttu. Yrittäjiä on kuitenkin riittänyt, kuten vaikkapa muuten tyylitajustaan tunnettu Neil Hannon, joka katsoi tarpeelliseksi levyttää kappaleen Divine Comedyn albumille Victory for the Comic Muse (2006).