Popklassikot 1989

#16 The Beautiful South – Song for Whoever

The Beautiful South paljon esikoissingleään myöhemmin.

Satiiri on vaikea laji myös popmusiikissa. The Beautiful South on onnistunut siinä erinomaisesti: heidän kappaleensa ovat paikoin hersyvän hauskoja ja erinomaisia poplauluja. Kukaan ei ole ottanut sanoituksia kirjaimellisesti todesta, ja kuitenkin lähes kaikki pitävät heistä.

Jumalaisen nätti Song for Whoever kertoo laulunkirjoittajasta, joka hyppii kukasta kukkaan vain kerätäkseen materiaalia poplauluja varten. Biisi satirisoi popin pinnallisuutta aikana, jolloin muun muassa StockAitkenWaterman napsi tiimilleen listasijoituksia rakkauslauluilla, jotka eivät oikeasti edes olleet rakkauslauluja, vaan mittatilaustyönä tehtyjä rallatuksia jollekin, joka ei takuulla pysty eläytymään tekstiin mitenkään.

Mutta eikö ole vain hienoa, että kenestä tahansa voi tulla poptähti? Ilman raatelevaa eroa Jennistä tai Jannesta. Ilman syvällistä matkaa sielun syövereihin Islannin jäätiköillä tai wisconsinilaisessa mökissä. Ilman läheisen kuoleman aiheuttamaa musertavaa tyhjyyttä, josta on pakko kirjoittaa laulu – miten huono tahansa.

Popneroutta on niin monenlaista. Paras musiikki ei ole koskaan ollut niinkään riippuvainen tekstin vahvuudesta kuin melodioista. Beautiful South panosti molempiin, mutta ilman upeita sanoituksia he olisivat jääneet varmasti vähemmälle huomiolle:

”Deep so deep
The number one I hope to reap
Depends upon the tears you weep
So cry, lovey cry”

En tiedä onko suhteeni Beautiful Southiin samalla tavalla seitinohut kuin Paul Heatonin kertojaminän tunteet Jenniferiä, Alisonia, Phillipaa, Sueta, Deborahia tai Annabeliä kohtaan, mutta rakastan bändiä joka tapauksessa – kunnes asetan soittimeen jotain tärkeämpää. Surullista, ja niin suloista ja vapauttavaa.

Beautiful South on sekä maailman helpoiten rakastettava että unohdettava yhtye, siis eräs parhaista.

http://www.youtube.com/watch?v=7Cc0zxkB-sE