Popklassikot 1981

#16 Stevie Nicks – Edge of Seventeen

Stevie Nicks, eeppistä sen olla pitää.

Stevie Nicksin koko sooloura perustuu siihen, että asiat paisutetaan eeppisiin mittasuhteisiin. 1970–80-luvun Fleetwood Macin kykenevyyttä grandiositeettiin lainkaan väheksymättä, Nicksin soololevyillä kaikki sävellyksistä elämää suurempiin laulumaneereihin, kitarasoundeihin ja Stevien tukkaan on niin massiivista, että Taj Mahal tuntee niiden rinnalla alemmuuskompleksia.

Edge of Seventeen on oivallinen esimerkki tästä. Kappaleessa on vain kolme sointua, mutta Nicks onnistuu kasvattamaan niistä sinfonian.

Soinnut esitellään jo introssa, Waddy Wachtelin soittamassa tavaramerkki-kitaranakutuksessa, jonka Destiny’s Child sämpläsi Bootylicious-hittiinsä vuonna 2001. Sen päälle Nicks alkaa laulaa kertosäettä.

”Just like the white winged dove
Sings a song, sounds like she’s singing
Ooo, ooo, ooo”

Sävellyksellisessä ei tapahdu tuon alun jälkeen oikeastaan yhtään mitään, jopa säkeistöt ja kertosäe noudattavat samaa kaavaa läpi laulun. Dramatiikka rakennetaan turboahtamalla lisää intensiteettiä jokaiseen uuteen osaan ja laskemalla sitä parissa osassa. Vajaan viiden ja puolen minuutin jälkeen ääni feidataan väkivaltaisesti pois ja kaikki on ohi. Kappaleen loppuessa toivoo, että se olisi jatkunut vielä vähintään toiset viisi minuuttia.

”Well, I went today
Maybe I will go again tomorrow
Yea yea, well, the music there
Well, it was hauntingly familiar”

Nicksin oman väitteen mukaan Edge of Seventeenin lyriikka on seurausta yhdestä surullisesta viikosta joulukuussa 1980, jolloin hänen setänsä kuoli syöpään ja John Lennon murhattiin. Sanoma on kuitenkin upotettu keskelle sanahelinän, pseudo-mystiikan ja symboliikan syvää suota. Kuulijalle jää käteen lähinnä se, että laulajaa riivaa joku asia – ja vahvasti.

Nicksin ystävän, Tom Pettyn silloisen vaimon Jane Benyon lausahduksesta keksitty kappaleen nimi – jonka Nicks kuuli väärin tämän sanoista ”age of seventeen” – mainitaan vain yhden kerran, toisen säkeistön lopussa.

Kertosäkeen muistettavin pätkä on ”just like the white winged dove” -hokema, joka on singlepainoksessa myös lisätty ajalleen tyypillisesti kappaleen nimen perään sulkeisiin. Se viittaa Nicksin kertoman mukaan siihen, kun henki irtaantuu ruumiista ihmisen kuollessa.

”The clouds, never expect it
When it rains
But the sea changes color
But the sea does not change”

Irrallisen oloisia merisäähän, ikääntymiseen tai yölinnun kutsuun liittyviä vertauksia ei ole kenties yhtä helppoa koodata auki, mutta niillä on tuskin edes niin väliä. Edge of Seventeenin teksti, kuten valtaosa Nicksin sanoituksista, on puutaheinää, mutta kuulostaa Jumalan lähettämältä rakkauskirjeeltä, kun Nicks sen laulaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!