Popklassikot 1994

#16 Soundgarden – Black Hole Sun

Chris Cornell sävelsi bändinsä suurimman hitin vartissa, joten aikaa jäi röökaamisellekin.

Seattlelainen, Doug Hollisin maataideinstallaatiosta nimensä ottanut Soundgarden oli todella kova bändi. Ja kuten riemastuttavan omaehtoinen paluulevy King Animal todistaa, on edelleen.

Soundgardenin suurin hitti on Black Hole Sun. Se on myös on se kappale, jota King Animalin kohdalla pelättiin: noinko sedät ottavat paluunsa airueksi kuuluisimman ja jotakuinkin veltoimman raitansa ja toisintavat sen helppoa markkinoitavuutta? Onneksi ei.

Black Sabbathista, Beatlesista, Devosta, Black Flagista ja ties mistä muusta aineksia ilmaisuunsa ammentanut yhtye kehittyi julkaisuillaan huikeasti. Alkuaikojen riipivästä avant-punk-metallista neljännen pitkäsoiton häränsilmä Black Hole Sun ei juuri eritä tuoksuja, mitä nyt c-osan räiskeessä hiukan vainuttavaa siihen suuntaan on.

Black Hole Sun oli vasta kolmas single Superunknown-levyltä. Soundgarden ei ilmeisesti edes uskonut kappaleeseen täydellisesti tai sitten ei rohjennut ottaa sitä levyn kärkibiisiksi. Sitä edelsi turvallisemmin outo Spoonman-klenkkaus ja kirskuen lanaava The Day I Tried to Live. Varsinkin Spoonman menestyi hyvin, mutta kappale oli silti liian outo päätyäkseen kaikkien tuntemaksi valtavirtasuosikiksi. Siinä onnistui Black Hole Sun, heittämällä.

Alice In Chainsin Would?-klassikkoa ruotiessa Black Hole Sun tuli määriteltyä helpoksi pop-biisiksi. Ja sitä se onkin, beatlesiaaninen rallatus, josta miltei kaikki Soundgardenin vimmainen särmä ja viistous on haihtunut. Se, että biisi on yhtyeen mittakaavassa perin vaivaton tekele, ei kuitenkaan vähennä Black Hole Sunin tarttuvuutta, suosiota tai varsinkaan merkitystä Soundgardenin tunnettuuden tekijänä.

Oleellisimmilla Soundgarden-kappaleilla, kuten edellislevy Badmotorfingerin maanisesti kirskuvalla Jesus Christ Pose -luukutuksella yhtye sai kuitenkin vain vaihtoehtojengin riehaantumaan – mitä nyt Johnny Cash tykästyi samaisen levyn Rusty Cage-avausraitaan siinä määrin, että otti sen tulkittavakseen. Black Hole Sun on se kappale, josta Soundgardenin tunnistavat nekin, jotka eivät bändin muuta tuotantoa voisi sietää. Se on siis antanut hienolle yhtyeelle sen ansaitsemaa huomiota, osin väärin perustein tosin.

Laulaja Chris Cornell sävelsi biisin vartissa. Hän oli huolissaan siitä, kelpaako näin kepoinen kipale erikoisia tahtilajeja, taiteellista räiskintää ja omaehtoista paukutusta suosivalle bändille, mutta läpi meni. Jonkin sortin piilotettua särmää siihen kuitenkin kehkeytyi madalletun vireen, leimahtelevan kitarasoolon sekä jykevästi soittavan bändin ansiosta. Cornell on esittänyt kappaletta ahkerasti soolonakin, mutta leirinuotioversiona biisin kiinnostavan epämääräistä pohjavirettä on miltei mahdoton havaita.

Musiikillisesti melko aurinkoisissa merkeissä etenevä Black Hole Sun on sanoituksiltaan silkkaa diibadaabaa. Cornell on kertonut sanoilla leikkivien, ilman selkeää johtoajatusta kulkevien lyriikoiden muistuttavan lähinnä surrealistista kuvaa. Toki säkeissä on hienoja oivalluksia ja kiinnostavia ajatusfragmentteja.

”In my shoes a walking sleep
And my youth I pray to keep
Heaven send Hell away
No one sings like you anymore”

Kokonaisuudesta saa vääntämällä ja väkisin tulkitsemalla vaikka millaista neroutta, mutta sitä ei taustalla tekijän mukaan ole – vain hyvänkuuloisia laineja, jotka todellakin hahmottuvat lähinnä kappaleen videon kaltaisena oudon painajaismaisena, tuhoa odottavana idyllinä. Vai mitä kertovat esimerkiksi säkeet “call my name throught the cream, and I’ll hear you scream again”?

Kappaleen kertosäkeeseen ladattiin toiveikkuutta, tosin hämmentävästi kryptisen mustana aukkona käristävän auringon voimalla.

”Black hole sun, won’t you come
and wash away the rain”

Oli biisin sanoma synkkä, toiveikas tai yhtä tyhjän kanssa, tarttuva kertosäe jokseenkin positiivisina miellettävine sanoineen kuitenkin oli ilmeisen toimiva resepti huikeaan suosioon. Tätä suosiota Cornell ei omin voimin osannut – eikä Soundgardenin kanssa halunnut – toisintaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Suuri hitti on saanut osakseen myös lukuisia versiointeja, aina Paul Ankan swing-tulkinnoista Anastacian luentaan, analogisyntetisaattoriesityksiin ja jazz-versioihin. Myös hassuttelijat ovat ottaneet Black Hole Sunin kynsiinsä, mutta ölisevää Beavis & Butthead -kaksikkoa tai Weird Al Yankovicin polkkaotteita ikimuistoisemman tuotoksen on saanut aikaan Bob Rivers. Ja biisin nimihän on tietysti Asshole Son.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!