Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#16 Olof Dreijer & Karin Dreijer Andersson

Vasen koukkunokka on Olof, oikea Karin.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Mikä näitä ruotsalaisia vaivaa, kun tahtovat pysyä piilossa? Ghostinkin tyypit lymyilevät ties minkä hupun alla, mutta saapuvat sentään Helsingin Jäähallin lavalle 16.11.

Vuosi 2003.

”To call for hands of above to lean on
Wouldn’t be good enough for me, no”

Tämän kertosäkeen jälkeen maailma ei ollut entisensä.

Itse taisin kuulla kappaleen ensi kertaa asiaan kuuluvasti Helsingin Erottaja-baarissa.
Lepää rauhassa, kultu.

Eikä haitannut vaikka olin samoihin aikoihin melko päissäni Kelisin Milkshakesta. Maailmani ei todellakaan ollut entisensä kasariteknoilevalta Björkiltä kuulostavan laulun jälkeen.

Tiesin kyllä mistä oli kyse. 2002 Tukholman-reissulta mukaani oli tarttunut paikallisten altsu-hipsterien (niitä kutsuttiin silloin indiepoppareiksi) suosituksesta The Knifen ensialbumin aikainen single, jonka arvioin myöhemmin Rumbassa.

Kun matkasin maaliskuussa 2003 suomalaisseurueessa Tukholmaan katsomaan The Flaming Lipsiä (oi noita viime vuosikymmenen popparien joukkopakoja ja pyhiinvaellusmatkoja Viking Linella), Knifen kakkos- ja läpimurtolevy Deep Cuts komeili jo, näin muistelen, St. Eriksgatanin Record Hunterin myydyimpänä levynä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Tuntuu hassulta sanoa, että ruotsalainen The Knife on 2000-luvun tärkein elektronisen musiikin yhtye.

Miettikääpä. Vain kaksi vertailukelpoista albumia. Ensimmäinen niistä, Deep Cuts, paikoin aika ärsyttävä. Paikoin (Heartbeats, Pass This On, You Take My Breath Away) kertakaikkisen jumalainen.

Sitten on se loistava toinen noteeraamisen arvoinen albumi, Silent Shout. Se olikin sarjamurha. Ja monen mielestä vuoden 2006 paras levy maailmassa.

Mutta siinä se.

Pysyn silti kannassani. The Knife on 2000-luvun tärkein elektronisen musiikin yhtye.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Olen haastatellut molempia Dreijerin sisaruksia, Karinia ja Olofia. Karinia muistaakseni pariin otteeseen. Tiesitkö muuten, että heitä voi pitää etäisesti Suomen-sukuisina – Dreijerien isoäiti on suomalainen. Dreijer Andersson on myös kertonut Aki Kaurismäen olevan yksi hänen lempielokuvaohjaajistaan ja vaikutteistaan.

Vaikka ei ehkä uskoisi, molemmat Dreijerit vaikuttivat erittäin tavallisilta. Mukavalta perusjampalta ja -mimmiltä. En tavoittanut puhelimessa lainkaan sitä kummallisuutta, joka leimaa yhtyeen ja sen sisarusten erikoisia häppeninkejä, häppeninkejä, häppeninkejä, häppeninkejä ja musiikkia.

Tavallisia pulliaisia? Ehkä he käyvät kuitenkin lähikaupassa korppikotkanaamiot yllään. Pomppivat sukukokouksessa apinapuvuissa. Lasereita ja sähkönoitarumpuja olohuoneessa?

Mutta eivät maskit niin hienoja ole. Niitä on nykyään vähän jokaisella epävarmuutensa kanssa kamppailevalla kokoonpanolla, jotka yrittävät jotenkin tehdä itsestään salaperäisempää kuin ovatkaan. Miike Snow’lla esimerkiksi. Puolella Flow’n esiintyjiä?

Massiivisia lasereita on myös Coldplaylla ja Musella.

Puhutaan musiikista. Knife on psykoosia. Viiltoja pimeässä. Vainoa ja teknoa. Yksinäisyyttä tanssilattialla. Jäätyneitä kyyneleitä pakkasessa. Epilepsiaa. Yläastetanssiaisia. Kuolleita lehtiä. Lapsuuden maksalaatikkoa rusinoilla. Transsia.

Knife on steelrumpuja. Kuulaita ja virtaviivaisia 80-lukusyntetisaattoreita. Muodottamaksi käsiteltyä laulua. Ja ennen kaikkea huikeita, viekottelevia melodioita.

Knife on Twin Peaksia. Ei ihme että vuoden 2006 keikkojen (oi onnelliset, jotka sen koitte) Silent Shout – An Audio Visual Experience -tallenteen perusteella versio Heartbeatsista oli silkkaa Angelo Badalamentia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Knife ei olisi päässyt asemaansa ilman omaa ainutlaatuista todellisuuttaan. On puhuttelevaa ja hienoa, että yhä jokin yhtye onnistuu luomaan niin vahvan oman äänimaailman, että vuoden tulokastakin ryhdytään vertaamaan vain kaksi kelvollista levyä julkaisseeseen yhtyeeseen.

Me Knife-uskovaiset elämme ensi vuoden ja seuraavan studioalbumin – ensimmäisen kuuteen vuoteen – odotuksessa. Melkein yhtä toiveikkaita olemme sen suhteen, että Knife suuntaa jälleen keikoille. Seuraamme yhtyettä vaikka maailman ääriin. Toivottavasti matkamme ei tarvitse yltää Suvilahtea kauemmaksi.

Dreijer Anderssonin parin vuoden takainen Fever Ray -projekti oli sekin todella hieno. Kuin rauhoittavia vetänyt, transsissa keinuva Knife-shamaani. Dreijer Anderssonin panosta on kuultu Heartbeatsin lisäksi myös toisella 2000-luvun hienoimpiin lukeutuvalla popkappaleella, Röyksoppin What Else Is Therellä.

Ilta-Sanomien mukaan Dreijer Andersson piipahti esittämässä kappaleen pari viikkoa sitten Suvilahdessa. Tapahtuiko tosiaan niin? Olinko tosiaan niin sekaisin?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress