Suomipopin valkeat helmet

# 16 Nypykät – Lainattu seteli (1994)

SALASANOJEN KAIPUUTA JUHLIEN JÄLKEEN

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Nypykät – Lainattu seteli (1994)

Piiloviisas synnintunnustus kertoo hetkestä, johon päättyi paitsi kostea ilta myös kultainen nuoruus.

Nypyköiden debyyttialbumi Kanuunaralli (1991) lienee edelleen yhtyeen tunnetuin julkaisu, syystäkin. Levy on riemukas kokonaisuus, jolla polkkalapikas piiskaa maata, viina virtaa ja hymyhuuliset iskulauseet muodostavat käsittämättömiä kokonaisuuksia.

Hulvattomassa euforisuudessaan Kanuunaralli kertoo kuitenkin vain valikoidun katkelman heinolalaisretkueen historiasta. Niinhän monumenteilla on tapana. Levy summaa lähtemättömästi yhtyeen nousukiidon, älyttömyyden, humaltumisen ja itsestään tapahtuvien asioiden laineilla ratsastamisen – ja näistähän Nypykät ennen kaikkea muistetaan – mutta toisen, vähintään yhtä tärkeän tarinan levy piilottaa nauravan naamansa taakse.

Tämä toinen tarina kertoo ristiriidoista, kasvusta, vakavoitumisesta, työksi kangistuvasta riemusta. Siinä komedia muuttuu draamaksi. Kertomus hajoaa palasiksi; yhdeksitoista elämänuraksi, kahdeksi yhtyeeksi ja tahattoman karkeiksi sanoiksi, joita sanotaan silloin kun elämä on vielä liian suuri ja henkilökohtainen hallittavaksi.

Jossakin tarinan uumenissa kaikuu sävel, joka kuuluu Nypyköiden kauneimpiin: Lainattu seteli, singlelohkaisu vuodelta 1994. Sävelen suloisuuteen sekoittuu ripaus katkeruutta, jonka juuret sanoitukset paikallistavat menneisyyteen. Orkesterin ilo ei ole enää yksiselitteistä, sillä siihen liittyy luopuminen. Muistoja ei voi ohittaa, eikä niiden läsnä ollessa kehtaa julistaa. On siis aika esittää kysymyksiä.

”Mihin joutui se lainattu seteli, jonka lainasi nuorempi veli /
mihin naurava naamasi katosi, mihin hukkasit hilpeytesi”

Laulaako Nypykät näillä riveillä itselleen?

Markku Lindström ja Tuomas Rosberg ‒ he lainasivat meille setelin.

”Minkä takia suussa narskuu näin?”

Vuonna 1993 Nypyköiden kosketinsoittaja Markku Lindström vaelsi Guildfordin katuja. Surreyn yliopiston kielikurssilainen nautti kiireettömästä arjestaan. Autuas vapaus toi miehen huulille huolettoman hyräelmän. Kun säe oli pyörinyt suussa muutaman kerran, Lindströmille tuli kiire. Hän tajusi maistelevansa melodiaa, joka piti vangita heti.

Lainattu seteli syntyi kertaheitolla, matkalla pubiin. Kappaleen intro pamahti mieleen sattumalta. Monestihan melodioita tulee ja menee. Jos niitä ei heti ota talteen, ne tuppaavat unohtumaan. Niinpä poikkesin paikalliseen musiikkiliikkeeseen tapailemaan sointuja ensimmäisellä eteen osuneella syntikalla.”

”Aika pian alkoivat hahmottua myös säkeistö ja chorus. Rakentelin biisiä ja tein lapulle muistiinpanoja. Puuhaa häiritsi yli-innokas myyjä, joka halusi esitellä minulle kaikki soittimen toiminnot. Kokeilinpahan sitten biisiä saman tien monilla soundeilla. Myyjä ei tainnut käsittää, että yritin tehdä luovaa työtä.”

”Jonkun ajan päästä poistuin liikkeestä esitteen, muistiinpanojen ja valmiin kappaleen kanssa. Aika iskelmällinen veto verrattuna aikaisempaan tuotantoon, mutta olin alusta asti tyytyväinen biisin eheyteen.”

Uusi musiikillinen suunta tuntui perustellulta. Kanuunarallin jälkeen Nypyköiden ura oli kääntynyt tasaiseen laskuun ja yhtyeen kakkosalbumi Elämä on sumfaraa (1992) näytti lahoavan kauppojen hyllyihin. Myös tunnelmat yhtyeen sisällä olivat kärjistyneet. Jos Kanuunaralli oli syntynyt innostuneessa nosteessa, sen seuraaja oli purkitettu vailla yksimielisyyttä yhtyeen suunnasta.

Eripuran turhauttamana Nypyköiden päänikkari Markku Palmunen oli lähtenyt orkesterista ja poiminut muita vanaveteensä yksi kerrallaan. Jäljellä oli enää orkesterin toinen keulahahmo Tuomas Rosberg sekä uskollinen rytmiryhmä koskettimilla ja kitaralla höystettynä. Vaikka jakojäännös oli suoraa jatkoa Nypyköiden ensimmäiselle kokoonpanolle, etsi orkesteri itselleen uutta identiteettiä ja oikeutta olla olemassa. Lainattu seteli tarjosi sille suunnan.

”Alun perin Nypyköiden oli tarkoitus palata studioon alkuvuodesta 1993. Homma meni kuitenkin puihin, kun levy-yhtiömme Poko ei uskonut orkesterin uuteen tuotantoon. Palmusen biisit alkoivat olla pohtivampia ja ilmassa oli muutenkin muutosta. Vanhat hankaukset muuttuivat avohaavoiksi ja alkuperäinen Nypykkä-kokoonpano murentui.”

”Jäljelle jääneet muusikot halusivat tietenkin näyttää, että pienelläkin porukalla saadaan kuranttia kampetta pihalle. Nypykät II levytti pääsiäisenä 1994 singlen Lainattu seteli / Sua odoteltiin jo. Se sinetöi musiikillisen muutoksemme. Olimme matkalla Radio Suomeen päin. Polkka ja punk jäivät syrjemmälle lähes luonnostaan.”

Lainatun setelin ilmestymisen aikoihin markkinoille pyrki myös Palmusen uusi orkesteri, Huojuva talo. Elokuussa 1994 yhtye julkaisi esikoislevynsä, joka huokui kaihoisaa romantiikkaa ja kulkuriestetiikkaa. Huojuva talo oli leimallisesti oma yhtyeensä, mutta Nypyköiden vanha virne kummitteli sen uumenissa kuin velvollisuudesta.

Niinpä yleisön huomiosta kilpaili yhtäkkiä kaksi vakavoitunutta Nypykkä-johdannaista orkesteria, joilla kummallakin oli tukku hyviä lauluja, mutta myös yhteinen ongelma: Keitä heidän uusi suuntansa enää kiinnosti? Maaperä oli otollista vastakkainasetteluille.

”Rosbergin ja Palmusen välillä oli tuolloin kilvoittelua, kuten oli terveellä tavalla jo Nypyköiden aikaan. Ja kyllähän miesten välit kärsivät yhtyeen kahtiajaosta. Palmunen oli esimerkiksi katkera siitä, että Nypykät jatkoi kulkuaan. Hän oli luullut yhtyeen hajoavan hänen lähtöönsä. Mitään suuren suurta konfliktia en orkestereiden välillä muista kuitenkaan olleen. Soittajia kulki bändistä toiseen aika sujuvasti.”

”Jonkinlainen juopa oli kuitenkin syntynyt, ja siihen Lainatun setelin voi ajatella ottavan kantaa. Sellaista riemun jälkeistä aikaahan siinä maalaillaan, perisuomalaiseen uhoon liittyvällä alakuloisella huumorilla höystettynä.”

"Tynkä-Nypykät" Makasiineilla 1990-luvun puolivälissä. Polkan pyörteissä Ville Vilén, Tuomas Rosberg ja Pepe Pullinen.

”Senkö takia, ettei jälkeesi ruoho kasva ikinä?”

”Hyvä ystävä, emme nää enää /
yhä ylempää lokki yltää katselemaan elämää /
äiti-Venäjä kyllä huolehti untuvikosta /
piti hyvänä käenpoikaa”

Huolimattomasti kuunneltuna Lainatun setelin sanoitusta voi erehtyä luulemaan nopeasti roiskaistuksi krapulaiseksi tunnontuskaksi, joka unohtuu päivän kääntyessä taas illaksi. Laulun pohjalla on kuitenkin mietteliäs kertomus, jonka vertauskuvallisuus tarjoaa sopivasti tulkinnanvaraa ja yleistysmahdollisuuksia.

Ehyenä ja moniulotteisena draamana Lainattu seteli onkin ensiluokkainen osoitus paitsi Nypyköiden melodiatajusta myös Rosbergin luovasta sanavirrasta. Laulun lyriikat lavastavat näytelmänomaisia tuokiokuvia, joiden pintaan kirjoittajan omat tuntemukset viiltävät huomaamattomia mutta olennaisia naarmuja. Henkilökohtaisuus ulottuu rivien välistä Rosbergin tulkintaan ja tekee kappaleesta odottamattomalla tavalla koskettavan. Lindström kertoo yhä hämmästelevänsä sitä, miten hyvin sanat sulautuivat sävelten luomaan kaareen.

Lainatun setelin lyriikat kolahtivat hienosti. Tuomas pääsi kappaleen sisään paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan. Niinpä studiossa koettiin herkkiä hetkiä. Esimerkiksi äänittäjämme Tuomo Valtonen liikuttui laulusta niin paljon, että päästi kappaleen ensimmäisen puolivillaisen version läpi. Myöhemmin jouduimme toki nauhoittamaan kaiken uudestaan.”

”Tuomas on lyriikoissaan aika monikerroksinen. Ilmiselvien asioiden takana on juttuja, joista ulkopuolisen voi olla joskus vaikea ottaa kiinni. Ehkä teksteistä on parempi kysyä häneltä itseltään.”

Ehkä tosiaan – ovathan miehen sanoitukset käsitelleet muun muassa maankohoamista Keski-Pohjanmaalla ja siirtotyöläisten homoeroottista pääsiäisenviettoa Pariisissa.

Rosberg muistelee Lainatun setelin sanojen syntyneen tilanteessa, jossa oli kiire tehdä yhtyeelle uusia kappaleita. Uuden luominen oli kuitenkin haastavaa, sillä Nypyköiden musiikki perustui tuohon aikaan idean tai inspiraation odotteluun. Rosberg joutuikin hakemaan innoitusta ravintolarallista. Tekstiä syntyi tarjoilijalta pyydetyille muistilapuille.

Lainatun setelin ensimmäinen katkelma on tajunnanvirtaa. Kirjoitin pienelle paperinpalalle mikroskooppisin kirjaimin säkeitä kuten: ’Mihin hävisi se nuorempi veli, jolta katosi käsiin uskottu seteli / Sä etsit salasanat, sulle mikään ei oo mitäänsanomatonta / Viulu, hanuri, hyvää sahtia ja perunoita.’ Tai: ’Kerran vielä telmimään, vaikka emme ole ennallamme / Istukaamme aloillamme / Venäjä on veikkosen kultamaa / Kaikki mikä on takana on historiaa’. Myöhemmin mitoitin aihion valmiiseen melodiaan. Eipä kuitenkaan syntynyt mitallista runoa, vaan Tuomari Nurmion tekstien tapaan vellova kokonaisuus.”

”Laulu on tehty muistelusta, haikeudesta ja koiranhännäntupsukoista. Tarinassa eteenpäin pääseminen vaatii hyvästien jättämistä. Tuolloin elämässäni oli mullistuksia. Mielessäni olivat Palmusen ystävyyden katkeaminen ja suru ensimmäisen tyttöystävän jälkeen. Kaipasin myös sanoilla leikkimistä. Heinolassa sitä harrastettiin.”

Lainattu seteli on tuon ajan avainteos. Ilmassa oli loppumisen tuntua. Jatkaminen olisi ollut mahdotonta, ellei surua olisi ylitetty. Lainattu seteli ei ole kuitenkaan tarina orkesterin jakaantumisesta tai tiettyyn ystävään pettymisestä. Laulun sisältö on tunne, kaipuu ja hyvästely. Tarina tulee kaupan päälle.”

”Laulu kertoo myös alkoholin vaaroista. Nousuhumalan uho tehdään naurettavaksi, mutta yhdessä haikean melodian kanssa vaikutelma on surullinen. Asetelma on kuin antiikin draamassa: hybris valtaa sankarin ja kuulija tietää kuinka käy. Yleisellä tasolla voin sanoa, että ystävään pettynyt on perin juurin pettynyt. Pidän laulua kuitenkin toiveikkaana, sillä lopussa lennetään elämään. Niin sitä tehtiin, vaikka itkien ja kirkuen pantiin vastaan.”

Kansikuvan tarina Tuomas Rosbergia mukaillen. ”Nuoruuteen liittyy elämän pelkoa. Uhka, depressio, Muumi-tarinoiden Mörkö. Pelon hahmo on ilmeetön, parrakas jättiläinen Monte.”

”Salasanoja, hyvää seuraa”

Jos Lainatun setelin sanat katsovat alakuloisina taaksepäin, kaikuu myös musiikissa hyvästely. Kappaleen hilpeänhaikea soitanta kuulostaa kauniilta kumarrukselta orkesterin menneisyydelle tilanteessa, jossa kutistunut kokoonpano opetteli jo uutta. Musiikillinen muutos tuntuu yhtä merkitykselliseltä kuin sanoitusten viesti. Lainatulla setelillä Nypykät soi sofistikoituneemmin ja huokoisemmin kuin koskaan aiemmin. Lindström muistaa rauhallisemman soinnin olleen suoraa seurausta olosuhteista.

”Pienemmällä orkesterilla sovittaminen oli helpompaa. Siksi maltoimme keskittyä siihen. Alkuaikojen Nypyköissä päällimmäisenä oli aina soittamisen riemu. Kaikki soittivat ja kovaa soittivatkin – ja hyvä niin! Uusien kappaleiden kohdalla oivalsimme, että vähemmän soittamalla saamme ilmavampaa kampetta ulos.”

”Olimme helpottuneita, kun huomasimme että voimme jatkaa musiikin tekemistä pienelläkin kokoonpanolla. Luopuminen on yksi vaikeimmista asioista, joten emme halunneet tai osanneetkaan lopettaa. Uusia biisejä alkoi tulla pikkuhiljaa ja ne katsottiin tarpeeksi hyviksi. Meillä oli mielestämme vielä annettavaa.”

Vaikka Nypyköiden musiikillinen osaaminen tuntui kasvavan, yhtyeen huippuvuodet olivat takanapäin. Niinpä orkesteri palasi samanlaiseksi pienyrittäjäksi, jollainen se oli ollut uransa alussa viitisen vuotta aiemmin. Lainattu seteli purkitettiin vailla levy-yhtiön tukea ja julkaistiin 500 kappaleen omakustanteena.

”Singlemuoto oli käytännön sanelema juttu. Me oltiin vastikään koettu aika kova rakennemuutos: henkilökuntaa lähti kävelemään niin, ettei kukaan uskonut bändin edes jatkavan. Sitä ennen olimme menettäneet levy-yhtiön ja keikkamyyjän. Perse kesti singlen paremmin kuin kokonaisen pitkäsoiton kustantamisen.”

”Kun laulu oli julkaistu, olin todella tyytyväinen. Samalla odotukset olivat aika hillityt, koska kaikki tehtiin niin paljon pienemmällä koneistolla. Lainattu seteli ja sen äänitys kuvaavat hyvin orkesterin senhetkistä tilannetta.”

Lainatun setelin aloittama aikakausi jäi lopulta lyhyeksi. Vaikka laulu sai kohtalaisesti radioaikaa, se ei enää siivittänyt Nypyköitä uuteen nosteeseen. Orkesteri harjoitteli ja keikkaili pienimuotoisesti ja epäsäännöllisesti. Parin vuoden ja yhden EP:n jälkeen liekki hiipui kokonaan. Ihmiset valitsivat suuntansa, lähtivät kulkemaan, eikä kukaan muistanut kutsua seuraavia treenejä koolle. Nypykät ei varsinaisesti hajonnut, mutta yhtyetoiminnan loppuminen oli hyvin ilmeistä kaikille osapuolille.

Tarinaan kirjoitettiin kuitenkin vielä eheyttävä jälkiluku 2000-luvun alussa. Tuolloin Nypyköiden perkussionisti Velkki Mykrä organisoi orkesterin suurkokoonpanon paluukonsertin. Yhtye tähditti vuoden 2001 Heinolassa jyrää -tapahtumaa ja esiintyminen taltioitiin jälkipolville. Livekalaksi ristittyä tallennetta juhlittiin marraskuussa 2001, jolloin Nypykät soitti viimeisen täysimittaisen keikkansa. Tuo oli myös Lainatun setelin viimeinen julkinen esitys.

Lopullisen sinetin Nypyköiden toiminta sai saman vuoden itsenäisyyspäivänä, kun yhtye esitti osaamistaan suomalaisen musiikin 1990-lukua muistelleessa PopFinlandia II -konsertissa. Tapahtuman luonne alleviivasi vääjäämätöntä johtopäätöstä: Nypykät oli muuttunut nostalgiaksi. Nyt yhtye saattoi hajota virallisesti, rauhassa ja kaikkien tuella. Hyvä seura ja salasanat olivat palanneet takaisin. Suhtautuminen nuoruuteen muuttui lempeäksi, vaikka nuoruudesta irrottautuminen olikin kirpaissut.

”Muistikuvani Livekalan julkaisukeikasta ovat huuhtoutuneet jonnekin. Lainattu seteli ei siis jäänyt erityisesti mieleen. Mutta oli hienoa summata ura soittamalla kaikki nuo laulut vielä kerran.”

”Kun nykyään ajattelee, niin olimmehan me onnekkaita, että saimme tehdä nuorena tuota hommaa. Enää en edes jaksaisi keikkailla aktiivisesti. Silloin tällöin on toki mukava käydä vähän rimpauttamassa, että tuntuma säilyy.

Livekala oli tarpeellinen projekti. Saimme vähän tehdä vanhaa juttua hieman viisastuneena. Se oli jotakuinkin täydellinen loppukaneetti koko orkesterin tarinaan.”

Aivan kuin veli olisi saanut setelinsä lopulta takaisin.

Veljeskunta kasassa, velat kuitattuina. Nypykät vuonna 2001.

MARKKU LINDSTRÖM

Syntynyt Heinolassa vuonna 1969.

Nypyköiden kosketinsoittaja ja hanuristi vuosina 1989–1995. Soittanut myös Nypykkä-johdannaisessa Akka-orkesterissa, Hannuantero&Krakovassa, Mighty Shadessa ja Voi Veljet -yhtyeessä. Satunnaisia vierailuja muuallakin, esimerkiksi Markku Palmusen Tupakan ystävät -orkesterin debyyttialbumilla (2010).

Toiminut viimeiset 15 vuotta IT-alalla.

Suuri marginaalimusiikin ystävä. Suosittelee kaikille aiheesta kiinnostuneille VeePee Lehdon Pommikoneita Vietnamin yllä, Robinin Olympianäyttöä ja Alpo Myllerin Enon discoa.

Mitä musiikkia kuuntelit vuonna 1994? ”Populaarimusiikkia 1960–1990-luvuilta. Soittimessa pyörivät R.E.M., The Smiths ja sen semmoiset. Takana väijyivät The Beatles, Procol Harum ja muut kaltaisensa. Aika laajalla skaalalla mentiin jo silloin. Progressiivinen musiikki alkoi kiinnostaa ja vanha suomalainen iskelmä on aina ollut perversioni.”

Kuvaile Lainattua seteliä viidellä sanalla: ”Juhlien jälkeistä haikeutta, voimatonta uhoa.”

Toivebiisi:Genesiksen One for the Vine. Kerrassaan upea biisi Tony Banksin kynästä. Yhteen kymmenminuuttiseen on saatu tanakasti sisältöä. Monet jaksavat kiistellä, kumpi oli kovempi laulaja, Peter Gabriel vai Phil Collins – ihan suotta. Mielestäni paras jakso Genesiksen tuotannossa oli, kun sekä Banks että Steve Hackett olivat kehissä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Laulu kuin viiniköynnös.

 TUOMAS ROSBERG

Syntynyt Limingassa vuonna 1969.

Nypyköiden laulusolisti. Sanoittaja. Oli kirjoittamassa opiskelijanäytelmiä 1990-luvulla. Kiinnostunut siitä, mitä C. M. Bellman halusi kertoa, ja harrastaa nykyisin suomentamista. Laulaa Hämeenlinnan Mieskuorossa.

Lääketieteen lisensiaatti.

Mitä ajattelit vuonna 1994: ”Katso sisimmäisellä silmällä. Kuuntele keskimmäisellä korvalla. Saat sanat äänettömällä äänellä.”

Kuvaile Lainattua seteliä viidellä sanalla: ”Hiukan rypistyneenäkin vaihtoarvo on tallella.”

Toivebiisi:Tis the Last Rose of Summer (Sarah Mooren esittämänä). Thomas Moore kirjoitti runon vuonna 1805. Klassikko. Soitto-oppilaat sahaavat sitä viulutunnillaan ja opettajansa irkkupubissa. Kolahtaa yhtä hyvin taiteilijoille kuin hississä matkustaville”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Harmi kyllä, Sarah Mooren versiota ei löytynyt YouTubesta. Mutta tämäkin esitys sai hississä matkustavan toimittajan nieleskelemään liikutustaan.