Leevi and the Leavings Top 40

#16 Elämä ikkunan takana (1986)

LeeviPerjantai

Se tunne, kun ei haluaisi lähteä kouluun, kun vuode on vielä mukavan lämmin, ja länttää nenänsä pakkasen kylmettämään ikkunalasiin.

”Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
ja katson ulos elämään
Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
en haluaisi mennä mihinkään”

Excelsior, korkeammalle. Suunta, johon ihminen on pyrkinyt jo Ikaroksesta lähtien.

Gösta Sundqvistin Elämä ikkunan takana -kappaleen hellyttävässä tekstissä ylöspäin voi pyrkiä kahdella tavalla riippuen siitä, onko nousija lapsi vai aikuinen.

”Mietin, miksi aina täytyy kouluun ennättää
Enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää
No kenties ahkeruus palkitaan”

Tekstin puhuja, kouluikäinen lapsi, pääsee korkeuksiin leikkiessään leijallaan ja antaessaan mielikuvituksensa kohota vapaana ja luovana pilvien joukkoon.

Mutta lapsi, kuten niin monet ikätoverinsa synkässä Suomenmaassa, joutuu nopeasti nöyrtymään ja siirtymään aikuisten maailman realistiseen ankeuteen. Ainoa tapa nousta ylöspäin sosiaalisesti , tehdä luokkaretki, jolle vanhemmat eivät koskaan päässeet, on suorittaa osa yleistä oppivelvollisuuttaan ahkerasti.

Se, joka laiskottelee eikä tee tuota tärkeää, vanhempien sanelemaa nousua, voi nähdä tulevan elämänsä ikkunan takana: tehtaassa, jonka takaa, kuin jonkinlaisena tulevaisuuden hehkuvana haavekuvana, nousee aurinko.

Auringon alla, tehtaan varjossa, ahkeroivat jo aamuvuorolaiset. Sinne isäkin kiiruhtaa hotaistuaan kahvikupillisen kiireellä kurkkuunsa. Sillä jos isä (ja kenties äitikin) ei olisi töissä tehtaassa, mistä lapsi tietäisi mikä aamuvuoro on, ja milloin se alkaa.

No kenties ahkeruus palkitaan.

Säe on sundqvistilaista ironiaa terävimmillään. ”Ahkeruus palkitaan”, kuuluu sananlasku, mutta Sundqvistin maailmassa se palkitaan vain, noh, ”kenties”. Sillä laulun puhujan vanhempien ahkeruutta ei ole palkittu. Jokapäiväinen leipä saadaan otsa hiessä liukuhihnalta, huonoissa työolosuhteissa ja jatkuvan univajeen painamana ilman, että odotettavissa on mitään lauantaisaunaa kirkkaampaa kruunua.

Vanhempien ahkeruus palkitaan vain, jos siitä unelmointiin taipuvaisesta nulikasta tulee jotain! Vähintään juristi, lääkäri tai kunnallispoliitikko. Kun se vain lopettaisi sen haaveilunsa ja nöyrtyisi. Kävisi koulua ja tekisi töitä. Eräänä päivänä saisi sähköhellan jääkaapin viereen. Ymmärrätkö sinä, mitä me äitisi kanssa joudumme tekemään, jotta sinulla olisi tulevaisuudessa asiat paremmin kuin meillä?

Kyllä lapsi ymmärtää, paremmin kuin vanhemmat voivat kuvitellakaan. Lapsi on kuitenkin vasta lapsi, joka haluaisi lennättää leijaa ja antaa aikuisuuden harmauden tulla ajallaan. Sitä paitsi, mikä voisi olla parempaa kuin tämä todellisuus: lämmin vuode talviaamuna tai leijanlennättäminen? Halu miellyttää vanhempia voittaa kuitenkin kaiken muun. On lopetettava niskoittelu ja lähdettävä kouluun suorittamaan. Siinä Sundqvistin kirjoittamana alicemilleriläinen lahjakkaan lapsen tragedia, epäterveen narsismin syntyhetki, joka koskettaa lukemattomia suurten ikäluokkien jälkeläisiä. Tragedia, joka heijastuu lapsen apaattisessa ja surumielisessä katseessa ulos ikkunasta. Mutta samalla katseessa on viattomuutta, joka kuolee lapsesta lopullisesti vasta vuosien päästä.

”Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
En haluaisi mennä mihinkään”

Myös Sundqvistin sävellys viaton, nerollinen ja kyynelehdittävän kaunis. Harras intro ja lumihiutaleinen C-osa ovat kuin joulu- tai lastenlaulusta. Aja hiljaa isi nyt vaan, niin sitten illalla leikitään, jos et ole taas liian väsynyt työn tekemisestä tai humalassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!