Popklassikot 1998

#15 The Divine Comedy – Generation Sex

Neil Hannon – rakastaa painomustetta enemmän kuin... öö, panomustetta.

Neil Hannon – rakastaa painomustetta enemmän kuin… öö, panomustetta.

”Generation Sex / elects / the type / of guys / you wouldn’t leave your kids with / and shouts ’off with their heads’ if they get laid”

Sukupolvi X. Voi taivas. Pelkkä ajatuskin termin googlaamisesta, jotta voisin muistuttaa itselleni, mistä siinä sanatarkasti oikein oli kysymys, nuijisi lapsen sisälläni kuoliaaksi muuttolaatikollisella Reality Bites -DVD-levyjä, joten en tee niin.

Totean vain, että 1990-luvulla syntynyt määritelmä ”sukupolvi X” kuvasi näppärästi niitä-ja-niitä, jotka olivat syntyneet silloin-ja-silloin, kasvaneet ilman sitä-ja-sitä mutta sen-ja-sen kanssa ja siksi oppivat ajattelemaan maailmasta täten-ja-täten. Olkaa hyvät.

Generation Sex sen sijaan oli Divine Comedyn (alias Neil Hannonin) tangentuaalinen pilkkalaulu tuolle 1990-luvulla kaikkivaltiaalle ja yleispätevälle fraasille. Parhailla englantilaisdandyilla Morrisseystä (irlantilaiset vanhemmat) Oscar Wildeen (syntynyt Dublinissa) on aina virrannut irlantilaista verta suonissaan, ja näin myös Pohjois-Irlannissa syntyneellä Hannonilla.

Ehkäpä tuo pohjoisuus kuitenkin laimensi potentiaalisen irkku ryhtyy englantilaiseksi -dandyn verta sen verran, että Hannon ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa heteroseksuaalisuuttaan teksteissään. Päinvastoin. Hannon esittää usein paatunutta naistenmiestä, kevytmielisyydessään tunteetonta sydäntenrikkojaa, joka olisi hahmona varsin sietämätön, ellei itseironinen Hannon tietäisi kovin ulkomuotonsa puolesta sopivansa rooliin varsin huonosti. Hän kun näyttää mieheltä, joka voi oikeasti ja pyytettömästi rakastaa vain kirjoja.

Generation Sex on Divine Comedyn pilalaulun kanssa vaarallisen intiimisti flirttailevaa kevyempää osastoa, joka myös tuotti heille suurimmat hitit. Generation Sex ei olekaan juuri muuta kuin liuta sarkastisia huomioita 1990-luvun seksihullusta Englannista, jossa kaikki ovat aina valmiita ottamaan vaatteensa pois, eivätkä piittaa vaikka jollakin olisi kamera mukana. Usein sekin on vain plussaa.

Ja lopussa vielä Hannon heittää moralistisena loppupäätelmänä sen, että me kaikki kuulumme ”seksi-sukupolveen”, sinä ja minä, ja että meidän kaikkien pitäisi olla fiksumpia. Ho-hum.

Hyväksi, joskaan ei kuolemattomaksi Divine Comedy -biisiksi kappaleen kuitenkin nostaa innostava melodia ja ilahduttavan anakronistinen orkesterisovitus, joka saa Hannonin kuulostamaan yhtä aikaa ajattomalta ja sataprosenttisen 1990-lukulaiselta. Ja juuri kun laulun luulee olevan ohi ja valmiina hiipivän pois, se tekeekin upean crescendon. Kuten upean seksinkin kuuluisi, jos sillä tavalla asioista ajattelisi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!