Popklassikot 2000

#15 The Ark – It Takes a Fool to Remain Sane

The Ark – naurettavia ja ylpeitä siitä.

The Ark – naurettavia ja ylpeitä siitä.

So, take it to the stage in a multicoloured jacket take it jackpot, crackpot,
Strutting like a peacock
Nailvarnish Arkansas
Shimmy-shammy featherboah crackpot haircut
Dye your hair in glowing red and blue,

Tätä oli The Ark.

Mutta mitä siitä, jos tarjolla oli mustia T-paitoja, joissa luki ”ART_IS_RESISTANCE”.

Tai tuolta minusta tuntui elämäni ainoalla The Ark -keikalla Ankkarockissa 2007, jossa bändi esiintyi ennen Nine Inch Nailsia. Vaikka katsoin keikkaa turvallisen etäisyyden päästä lähinnä skriinien välityksellä. Mutta olisi kuvottanut lähes kaikki kaikki muukin, joka tuona pyhiinvaelluksenomaisena päivänä ei ollut Trent Reznorista lähtöisin.

Nyt tilanne on se, että livetilanteessa Arkin It Takes a Fool to Remain Sane olisi varmasti potentiaalisempi itkettäjä kuin Nine Inch Nailsin Hurt tuolloin.

Samoin Ark olisi ollut  parempi samastumiskohde teinille kuin Reznorin nihilistiset itsetuhofantasiat. (Jos olisin ollut edes jollain lailla oikeasti ulkopuolinen, mutta kunhan dramatisoin nuoruuttani, koska se kuuluu popklassikkoformaattiin, sori.) Samoin se on säilynyt paremmin kuin yksikään muu Arkin kappale. Erityisesti bändin muuta tuotantoa painavamman ja vakavamman sisältönsä vuoksi.

Saman We Are the Ark -debyyttilevyn toinen hittisingle Let Your Body Decide on vaivaannuttava aikahyppy kertosäettä edeltävine kovalevyrock-breikkeineen, jotka kaivavat esiin traumaattiset muistikuvat The Rasmuksen In the Shadowsin musiikkivideosta ja Pahojen poikien elektroniikkaliikeryöstöstä.

Seuraavan albumin Calleth You, Cometh I tai muut singlet eivät yltäneet enää läheskään It Takes a Fool to Remain Sanen tasolle. Arkin tuotannon ylivoimaisin huippuhetki on killersmäisesti hehkuva stadionpopin mestariteos. Se oli toisaalta bändin oma, glitterillä kirjattu huoneentaulu, mutta vielä enemmän universaali suvaitsevaisuuden ohjelmajulistus, jota tulisi soittaa kaikkialla halki maailman Euroviisuista etelävaltioihin – myös turpiinsaamisen tai muilutuksen uhalla.

And if you think I’m corny
Then it will not make me sorry
It’s your right to laugh at me
And in turn that’s my opportunity
To feel brave

Vuonna 2000 Arkin  ja erityisesti keulakuvansa Ola Salon riikinkukkomainen ja liikaa kimalletta sieraimiinsa hönkinyt överiglam sopi täysin ajan henkeen. Nousukaudet ovat perinteisesti vapauttaneet sekä arvoja että pukeutumista. Se auttoi varmasti myös debytoivaa ruotsalaisbändiä nousemaan listamenestykseksi – tippaakaan itse kappaletta väheksymättä. The Arkin tietynlaista edelläkävijyyttä 2000-luvun alun glam-sävyisessä ja seksuaalisilla rooleilla pelailevassa musiikkiilmastossa korostaa se, että Scissor Sisters ja The Darkness breikkasivat vasta pari vuotta myöhemmin.

Samoin teki The Killers, jonka valtava painoarvo on jättänyt jälkensä anakronistisesti myös It Takes a Fool to Remain Saneen. Nyt It Takes a Fool to Remain Sanea ei saa kuunneltua huomaamatta tätä pinttynyttä leimaa, vaikka kappaleessa ja Arkissa ylipäätään olennaisinta on se elementti, joka Killersiltä puuttuu totaalisimmin: kyky itseironiaan.

Ola Salo on sanonut, että minkä tahansa kappaleen riveistä voisi kaivertaa hänen hautakiveensä. Mitähän Brandon Flowersin hautakivessä lukisi?

No, ei ainakaan: ”because ridicule is no shame”

http://www.youtube.com/watch?v=wFbBwXNjYCA