Popklassikot 1993

#15 Ace of Base – All That She Wants

Kuvaajan ”katsokaa kameraan” -ohje hämmensi osaa yhtyeen jäsenistä.

Nyt kun tuottajat David Guettan ja Max Martinin johdolla ovat jyränneet eurodancen soundit maailman poplistoille ja 1990-luvulla nuoruutensa viettäneet kolmekymppiset ovat kypsiä häpeämättömään nostalgiatrippeilyyn, on hyvä aika palata genren hallintakauteen.

Ace of Basen perustivat göteborgilaiset Berggrenin sisarukset jo vuonna 1987, mutta suosiota he saivat odottaa All That She Wants -kappaleen julkaisuvuoteen (jonka nokkelimmat ovatkin jo päätelleet otsikosta). Nämä vuodet olivat ruotsalaisen eurodancen kultakautta. Ace of Basen lisäksi listoja miehittivät muun muassa Pandora, Basic Element, E-Type sekä tietysti tohtorit Bombay ja Alban.

Ace of Base kävi alkuaikoinaan läpi useita nimiä: Kalinin Prospekt (joka olisi ollut kertakaikkisen fantastinen nimi eurodance-yhtyeelle),  CAD (eli Computer-Aided Disco, joka olisi nauttinut ainakin kuvailevuuden suomasta edusta) ja The Terminator -elokuvasta napattu Tech-Noir (joka olisi toimiakseen vaatinut yhtyeeltä mustaa hiusväriä, nahkaa ja paljon typerän näköisiä solkia). Kyseiset nimet olivat kuitenkin Göteborgin dance-apostolien mielestä liian vaikeita, joten he valitsivat nimen Ace of Base, koska olivat oman kertomansa mukaan ”studionsa valtiaita”. Tietysti!

Sisarukset  eivät keksineet soundiaan itse – he lainasivat sen ruotsalaisartisti Kayon kappaleesta Another Mother, jonka kuultuaan he ottivat yhteyttä biisin tuottajaan pyytääkseen häntä tekemään Ace of Baselle samanlaista musiikkia. Yhteistyön ensimmäinen tulos oli All that She Wants.

All That She Wants on niin 1990-lukua, että sattuu. On hilpeän muovisesti pimputtava pseudo-reggaekomppi, ovat Movetronin ja Sound of R.E.L.S:in ja Waldo’s Peoplen mieleen tuovat syntikkafonitörähdykset ja missä tahansa tunnistettava, huilumainen taustaulina, joka saattoi saada alkunsa tästä kappaleesta. (En aio teeskennellä muistavani enkä sen koommin aio kahlata läpi kaikkea 1990-luvun alkupuolella tuotettua eurodancea.)

All That She Wants on myös pirullisen tarttuva popkappale, jonka lievästi amatöörimäinen koti-Casio-renkutus ja hiukan horjahteleva laulu tekevät siitä oudon sympaattisen. Etenkin sen kertosäe simppeleine sanomineen on sulaa melodisen poptaiteen neroutta. Kappaleen apaattisen pirtsakka kvasi-reggae, tunteettomasta miehennielijästä kertova sanoitus ja toteava laulusuoritus lainaavat sille sen tunnistettavan, jopa omaperäisen tunnelman.

Mutta puhutaanpa välillä natseista.

Tarkkailijoiden alettua kummastella tiettyjä Ace of Basen sanoituksia Ruotsin iltapäivälehdet alkoivat tonkia asiaa ja saivat selville, että bändin ainoa sisarparveen kuulumaton jäsen, Ulf Ekberg – tiedättehän, se peroksidipystytukkainen, riemastuttavan paljon germaanista elokuvaroistoa muistuttava –, oli kuulunut nuoruudessaan uusnatsipuolueeseen ja tehnyt bändeineen rasistisia kappaleita. Ekberg joutui kesken yhtyeen jättisuosion vaikkapa Tiger Woodsin tapauksesta tuttuihin julkisiin pr-anteeksipyyntöhommiin.

Ekberg on myöhemmin vakuuttanut katuvansa syvästi, mutta kukaan hänen kuvansa nähnyt ei voi olla aivan varma. Vuonna 1998 Ekbergin rasistisia kappaleita julkaistiin hilpeästi nimetyllä Uffe Was a Nazi -kokoelmalla.

Tieto äärioikeistosympatioista kasvatti Ace of Basen suosiota uusnatsien keskuudessa, mutta ei lopulta ainakaan vähentänyt sen suosiota muualla: yhtyeen albumit myivät vuodesta 1993 alkaen arviolta 50 miljoonaa kappaletta maailmalla. 50 miljoonaa! Se on luku, joka tekee Ace of Basesta levymyynnillä mitaten Ruotsin kaikkien aikojen kolmanneksi menestyneimmän yhtyeen heti Abban ja Roxetten jälkeen.

Lisäperspektiiviä asiaan voi hakea siitä tosiasiasta, että muun muassa  Oasis, Jay-Z, Linkin Park, The Police, Coldplay ja Christina Aguilera ovat myyneet urallaan suurinpiirtein saman määrän levyjä. Se on hämmentävä, lähes selittämätön määrä yhtyeelle, joka muistetaan tasan kahdesta kappaleesta.

Levymyynnin huomioon ottaen onkin hieman hämmästyttävää, että Ace of Basen tähdenlento katkesi niin tyystin yhdeksänkymmentäluvulle. Aika ja musiikin trendit kai ajoivat ohi, kun 2000-luvulle tultaessa katu-uskottava elektroninen musiikki ja hiphop löivät läpi listoilla.

Ace of Basen kohtaloksi jäi löytyä jokaiselta pihakirppikseltä, jossa aikuisiksi ehtineet yhdeksänkymmentäluvun kakarat yrittävät päästä eroon sumeiksi naarmuuntuneisiin muovikansiin pakatuista keskinkertaisuutensa noloimmista symboleista.

Mutta ei itse yhtye mihinkään ole mennyt. Tai itse asiassa on – osa yhtyeestä. Berggrenin siskokset on nimittäin korvattu nuoremmilla ruotsalaisblondeilla. Se on ruotsalaista can-do-asennetta, ystävät!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Tältä kuulostaa Kayon Another Mother.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!