Popklassikot 1988

#14 The Go-Betweens – Streets of Your Town

The Go-Betweensin ihmissuhdekuviot vetivät vertoja jopa Fleetwood Macin ristipölytykselle.

Australialaisen The Go-Betweensin kuudes ja yli vuosikymmeneen viimeinen albumi 16 Lovers Lane on 1980-luvun suuria puoliunohdettuja klassikoita. Se on sitä sisältämänsä virheettömän täydellisen popmusiikin takia, mutta myös taustatarinansa. Kitarapophelmi syntyi monenkinlaisen epätoivon ajamana.

Lauluntekijäpari Grant McLennanin ja Robert Forsterin johtama yhtye oli metsästänyt kaupallista menestystä vuosia, ja levyn kymmeneen loistavaan kappaleeseen on selvästi uhrattu viimeisetkin pelimerkit. Ne ovat hittejä ja ikivihreitä kaikki. Lopputulos: brittilistan sija 81. Jotkin asiat eivät ole järjellä selitettävissä.

Läpimurtopaineiden ohella The Go-Betweensiä rasittivat ihmissuhdetekniset seikat. 16 Lovers Lanen aikainen kokoonpano oli tuliherkkää ainesta: Forster heilasteli rumpali Lindy Morrisonin kanssa, McLennan taas viulisti Amanda Brownin. Jälkimmäisten suhde oli kaiken lisäksi ajautumassa karille. Eipä ihme, että albumilla käsitellään melkein pelkästään miesten ja naisten välisiä juttuja. Niitä käsitellään kuitenkin monesta tulokulmasta ja sellaisella yhtäaikaisella avoimuudella ja hienostuneisuudella, että puhutaan palkintoluokan englanninkielisestä kirjallisuudesta. En varmaankaan ole törmännyt parempiin ihmissuhdeteksteihin missään.

Streets Of Your Town ei itse asiassa ole levyn paras biisi. Tuo kunnia menisi Love Goes Onille, Was There Anything I Could Dolle tai Quiet Heartille – sikäli kuin täydellisyyden asteita voi laittaa järjestykseen. Streets Of Your Town oli kuitenkin se ensisingle, josta sitä suurta hittiä toivottiin. Tässä mielessä se on erityistä huomiota ansaitseva kappale. Ja onhan se toki yksi levyn kymmenestä mestarisuorituksesta.

16 Lovers Lanella on yhtä tarttuvia tai tarttuvampiakin biisejä. Singlevalinnan selittänee tämän esityksen näennäinen kepeys, joka tosin romuttuu heti, kun sanoja kuuntelee vähänkin tarkemmin. Laulu menee myös suoraan asiaan eli kertosäkeeseen:

”Run around
up and down
through the streets of your town
every day I make my way
through the streets of your town”

Kenties tarkoitus on ollut hämätä varomaton radionkäyttäjä olettamaan, että kyse on pseudospringsteeniläisestä autollaajelu- ja pikkukaupunkimusiikista. Onhan kappaleen melodiassa ja kaikuisassa soundissa sellaista kruisailemalla vietetyn lämpimän kesäillan huoletonta tunnelmaa. Mutta ensimmäinen säkeistö tuhoaa tämän illuusion:

”Don’t the sun look good today
but the rain is on its way
butcher shines his knives
and this town is full of battered wives”

Tämä kohta sai ainakin yhden ensyklopedialähteen väittämään, että biisi kertoisi perheväkivallasta. Näin ei ole: laulunkirjoittaja McLennan ei kuvaa mitään konkreettista kaupunkia, vaan teksti on lopulta helposti aukeava vertauskuva, jossa kaupunki on ailahtelevainen ja eksyksiin saava nainen, siis Amanda Brown. McLennan pyörii naisensa sielunelämässä kuin tyyppi, joka on yhtäkkiä tajunnut, ettei osaa kotikaupungissaan yhtään minnekään, mutta on sitäkin varmempi joka kulman taakse ilmestyneistä vaaranpaikoista.

Väliosassa näppäillään latinohenkistä viihdekitaraa kuin vittuilun vuoksi. Streets Of Your Town on silkkaa kaunista pintaa ja synkkää sisusta, kuin… niin, kuin nainen, jota katsoo jätetyksi tulleen silmin.

Olen kohtalaisen pahasti jumissa McLennanin ja Brownin rakkaustarinassa, vaikka en tiedä siitä juuri mitään. Tässäkin biisissä Amanda-neiti laulaa suloisia stemmoja, videossa jopa McLennanin mikrofoniin, ihanasti hymyillen. Helvetin kaunis nainen, totta kai. McLennan näyttää enimmäkseen siltä, että haluaisi olla jossain hyvin kaukana.

Fleetwood Macin draamailut eivät tunnu tämän rinnalla miltään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Was There Anything I Could Do? oli levyn toinen single. Ylevän epätoivoinen jousipoppis tekee viimeistään mahdottomaksi ymmärtää, miksi levyä ei myyty vähintään Smithsin lukemille.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!