Popklassikot 1986

#14 Slayer – Raining Blood

Sataa verta!

7.10.1986.

Se oli päivä, jona heavy metal muuttui peruuttamattomasti. Siis päivä, jona Slayer julkaisi kolmannen albuminsa Reign in Blood. Harmillista kyllä, päivämäärässä on kaksi kutosta liian vähän läpeensä typerien numerologisten spekulaatioiden esittämiseen.

Reign in Blood -albumin lähes yliluonnollisen intensiivinen soundi on jotain, mitä ovat yrittäneet toistaa miljoonat – kyllä, miljoonat! – liian vähälle d-vitamiinille jääneet pitkätukat jo neljännesvuosisadan. Harva, jos kukaan, on siinä onnistunut.

Slayer itse on onnistunut muutaman kerran, tai päässyt ainakin pirun lähelle.

Onkin suorastaan huvittavaa, kuinka paljon äärimmäisempi Slayer oli verrattuna thrash metalin niin sanotun Neljän Ison muihin jäseniin eli Megadethiin, Metallicaan ja Anthraxiin.

Slayerin soundi Reign in Bloodilla on kuin farmariauton kokoiset robottiampiaiset surraisivat parvessa tuntien pyhää vihaa siitä, että joku – mahdollisesti sinä – on juuri mestannut heidän kuningattarensa mahdollisimman raa’alla tavalla.

Lisäksi yhtye oli diabolisine kuvastoineen ja äärimmäisine äänimaailmoineen vaikuttamassa jos jonkinmoisten metallin alalajien syntyyn. Esimerkiksi death metalin pioneerit harvoin unohtavat mainita Slayerin ja erityisesti Reign in Bloodin merkitystä omassa musiikissaan. Kaiken maailman metalcoret puolestaan tuntuvat lähinnä punk-asenteella flirttailevalta Slayerin jälkikäteisajatukselta.

Levyn aloittava Angel of Death ja lopettava Raining Blood ovat molemmat sellaisia veripaltussa paistettuja ja lasimurskassa kieritettyjä metalliklassikoita, että valinta niiden välillä on lähinnä makuasia.

Raining Blood saa tässä etusijan lähinnä kuolemattoman aloitusriffinsä ansiosta.

Ehkä hämmentävin Reign in Bloodiin liittyvä seikka on, että sen julkaisi legendaarinen hiphop-levymerkki Def Jam. Kaiken takana tässäkin oli tietysti Rick Rubin – möhömahainen, uskontoja kaikkiruokaisesti ahmiva partahippi, joka on tunkenut sormensa mitä erilaisempiin amerikkalaisen populaarimusiikin piirakoihin.

Rubin on erikoistunut erityisesti artistien uran virvoittamiseen ja uudistamiseen ja niin kävi tässäkin tapauksessa.

Rubinin tuotannossa instrumentit eivät enää sotkeutuneet metallimössöksi vaan soivat selvästi ja kirkkaasti mutta samalla äärettömän tuhdisti. Rubinin komennossa ei myöskään studiossa velttoiltu vaan soitettiin iskut kohdalleen.

Kun tämä yhdistettiin Slayerin omaan ”if in doubt, leave it out” -eetokseen, tuloksena oli ennennäkemättömän karsittu, tiukka ja brutaali musiikillinen turpasauna.

Raining Bloodin lauluosuuksissa vannoutunut katolilainen – kyllä vain – Tom Araya karjuu palkeen täydeltä Kerry Kingin ja Jeff Hannemanin satusetähöpinöitä kiirastulessa taivaan valtaamista ja enkelten surmaa odottavasta kadotetusta sielusta.

Mutta toisaalta: ei tämän musiikin päälle oikein voi kaihoisasta lemmestäkään laulaa. Araya tosin saattaisi haluta laulaa jotakin Jeesuksesta, joka on hänen kaverinsa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!