Popklassikot 1985

#14 Fine Young Cannibals – Johnny Come Home

Lempo soikoon, jos huomaan Fine Young Cannibalsia nimiteltävän vähättelevään sävyyn yhden hitin ihmeeksi.

Ei yläasteen pakollisella tekstiilikäsityön kurssilla tehtyä kangaspenaalia ihan minkä tahansa tähdenlennon alkukirjaimilla koristella, tai ujuteta ystävyyskaupunkiturnauksessa Skagenissa hankittua yhtyeen The Raw and the Cooked -kasettia paluumatkalla bussin stereoihin soimaan ja perustella kädet täristen sen hienoutta Metallican …And Justice for Allia korvalappustereoistaan kuuntelevalle joukkuetoverille. Tuonkaltaisia irtiottoja aiheuttaa ihan jokin muu kuin kuriositeetit, joita muistellaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin musavisojen kirikierroksilla.

Kaiken lisäksi oletus yhden hitin ihmeestä on virheellinen, koska FYC (näytti rajulta penaalissa) tunkeutui kuudesti Britannian singlelistan top kymppiin ja kahdesti Yhdysvaltojen singlelistan kärkipaikalle. Kauneinta on kuitenkin se, että yhtyeen molemmat albumit sykkivät edelleen pakottamatonta elämäntunnetta ilman jälkeäkään nostalgian aiheuttamasta jälkihiestä.

Fine Young Cannibalsin nimettömän esikoisalbumin avausraita ja ensimmäinen single Johnny Come Home esitteli vaikutteitaan peittelemättömän ja vanhahtavasti tyylikkään popyhtyeen, joka soi uudella ja ennen kuulemattomalla tavalla.

Kertosäkeen jankkaava pianokoukku, jazzia henkivä sordiinolla pehmennetty trumpetti, perkussiivisesti nakuttavat kitarat sekä yhtyeen leimallisin elementti, laulaja Roland Giftin limakalvoille tuleva ääni, luovat kappaleeseen yhtyeelle ominaisen vastustamattoman imun.

Aivan tyhjästä Fine Young Cannibalsin menestysresepti ei kuitenkaan syntynyt. Basisti David Steele ja kitaristi Andy Cox olivat ehtineet jo aiemmin tehdä tyylikästä tanssiin kutsuvaa musiikkia suositun two tone -yhtyeen The Beatin riveissä. Samoista toisen aallon ska-kuvioista he löysivät myös Roland Giftin etsiessään laulajaa, kun The Beat hajosi vuonna 1983.

Vapaasti assosioiden Johnny Come Home on episodi samasta brittiläisestä tv-sarjasta kuin vuoden 1984 popklassikoissa esitelty Bronski Beatin Smalltown Boy. Tällä kertaa tarinan keskiössä ovat vanhemmat, jotka kaipaavat suurkaupungin pyörteisiin kadonnutta poikaansa.

”Use the phone, call your mom
She’s missing you badly, missing her son
Who do you know? Where will you stay?
Big city life is not what they say”

Pojan lähtö tuntuu iskeneen raskaimmin alkoholismiinsa havahtuneeseen isään, joka tuntee syyllisyyttä poikansa karkaamisesta.

“Johnny, we’re sorry, won’t you come on home
We worry, won’t you come on home
What is wrong in my life
That I must get drunk every night
Johnny, we’re sorry”

Johnny Come Homen video ei ole Smalltown Boyn tapaan kappaleen tekstin kuvittamisesta kaiken irti ottava pienoiselokuva, vaan perinteinen ”bändi soittaa studiossa” -esiintyminen, mutta kivikasvoisten Steelen ja Coxin hämmentävä jalkatyöskentely, sekä näyttelijänäkin kunnostautuneen Giftin heittäytyvä tulkinta tekevät siitä innostavaa katseltavaa. Videon kylmiä väreitä aiheuttava kohokohta tulee ajassa 2:55, kun yhtye … no katsokaa itse!

http://www.youtube.com/watch?v=XMpjWxsPXOE